Haastattelussa Papu Design – osakeantikierros etenee vauhdilla

Papu Designilla on käynnissä joukkorahoituskierros OP:lla. Kierros on edennyt yli tavoitteen ja tällä hetkellä sijoituksia on 315 000 euroa.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Papu Designilla on käynnissä joukkorahoituskierros OP:lla. Kierros on edennyt yli tavoitteen ja tällä hetkellä sijoituksia on 315 000 euroa.

Papu Design on vuonna 2012 perustettu tyylikkäitä eettisesti tuotettuja lastenvaatteita suunnitteleva ja valmistava yritys. Yhtiö on kasvanut nopeasti ja sillä on nykyään 30 jälleenmyyjä Suomessa ja 70 ulkomailla. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 tulee yltämään lähes 2,5 miljoonaan euroon.

Papu Designin toimitusjohtaja Jussi Kurkela, oletteko tyytyväisiä kierroksen etenemiseen?

Kampanja on edennyt hienosti ja olemme oikein tyytyväisiä tämänhetkisiin tuloksiin. Kampanjalla on useita muitakin tavoitteita kuin vain pääoman kerääminen. Olemme saaneet mm. yli 400 uutta osakkeenomistajaa. Vanhat omistajat mukaan luettuna heitä on jo noin 550 henkilöä. Osakkeenomistajat ovat meille tärkeä ryhmä sitoutuneita asiakkaita ja Papun tarinan eteenpäin viejiä. Kampanjan aikana olemme tavoittaneet satojatuhansia ihmisiä. Tällä on iso vaikutus Papun brändin tunnettuuteen.

Minkälainen on Papun tyypillinen sijoittaja?

Suuri osa sijoittaneista on Papun kuluttaja-asiakkaita. Tätä käsitystä tukee se, että puolet sijoittaneista on ostanut yhden osakkeen ja yli 70% osakkeitamme ostaneista on naisia. Mies- ja naissijoittajien välinen jakauma on yrityksessämme aika epätyypillinen verrattuna yleisesti osakesijoittamista harrastavien sukupuolijakaumaan. On ollut hienoa huomata, että meidän asiakkaamme uskovat tuotteisiimme niin paljon, että ostavat myös yrityksemme osakkeita. Tämä on mahtava luottamuksen osoitus.

Sijoittajien joukossa on myös isompia summia sijoittaneita. Kymmenen suurinta sijoitusta ovat yhteensä n. 1/3 koko sijoitetusta summasta.

Miten osakeannin varat käytetään?

Iso osa pääomasta käytetään yrityksen kasvuun. Tuotantomäärämme kasvavat ja tätä kautta tuotantoon sitoutuvaa pääomaa tarvitaan enemmän. Yrityksemme aloittaa tänä vuonna toiminnanohjausjärjestelmän uusimisen, joka tulee parantamaan ja tehostamaan mm. myynnin sekä varaston- ja tuotannonhallinnan toimintoja. Vahvistamme myös yrityksemme myyntitiimiä palkkaamalla kansainvälisen myynnin ammattilaisen.

Missä Papu on vuonna 2020?

Vuosi 2020 tulee nopeasti. Kahdessa vuodessa olemme kasvattaneet myyntiämme erityisesti USA:n, Ruotsin ja Japanin markkinoilla. Olemme löytäneet näille markkinoille hyvät yhteistyökumppanit, joiden kanssa kasvatamme Papun tunnettuutta. Näillä markkinoilla on myös testattu erilaisia shop in shop ratkaisuja. Mallistomme on laajentunut mm. asusteisiin ja ulkovaatetukseen.

Papu on edelleen edelläkävijä ja yrityksessä tehdään töitä edelleen hyvällä fiiliksellä.

Miksi Papuun kannattaa sijoittaa?

Suomesta ei ole noussut aikoihin kaupallisesti menestynyttä, kansainvälistä design-brändiä. Papulla on kaikki mahdollisuudet olla sellainen. Meillä on tukeva jalansija Suomessa ja kiinnostus brändiämme kohtaan kasvaa kansainvälisesti. Tiimissämme on huippu osaamista ja kokemusta designin ja kansainvälisen liiketoiminnan alueilta.

Lue analyysi!

Analyysi tehty yhteistyössä Papu Design Oy:n kanssa. Investment Intelligence Oy tai sen palveluksessa oleva henkilökunta ei vastaa analyysin mahdollisista puutteista tai virheistä, eikä sen perusteella tehdyistä tai tekemättä jätetyistä sijoitus- tai muista toimenpiteistä aiheutuneista välittömistä tai välillisistä vahingoista.

Sinua voisi kiinnostaa
Analyysi: Wetteri povaa kannattavaa kasvua vuodelle 2024
Kaikki vuoden 2024 osingoista
Ovaro näkee viriämistä ja on aktiivinen – analyysi
Ilmoittaudu webinaariin
Sijoittajan valinnat