Kultaan sijoittaminen ETF:llä

Markkinaturbulenssin kiihtyessä kulta voi toimia arvon säilyttäjänä. Pidemmällä ajalla kulta on voinut olla hyvä tai huono kohde, riippuen hankintahetkestä.

Kulta kuuluu vaihtoehtoisiin omaisuuslajeihin

Vaihtoehtoisiin omaisuuslajeihin luetaan kulta, raaka-aineet, valuutat ja johdannaiset sekä usein myös pääomasijoitukset ja vertaislainat.

Kullan ongelma sijoituskohteena on, että siinä ei ole jatkuvaa tuoton lähdettä, kuten korkoa tai osinkoa. Kullan hinta määrittyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Sijoittajan tuotto tai tappio riippuu siten täysin kullan arvonkehityksestä.

Kulta tuo hajautushyötyä sijoitussalkkuun, mutta sen osuus kannattaa pitää maltillisena. Kultaa pidetään myös yhtenä turvasatamana markkinoiden rytistessä kunnolla tai dollarin arvon heikentyessä.

Kullan hintakehityksessä näkyy Kiinan talouskasvun luoma kysynnän kasvu.

Kultaan voi sijoittaa myös ETF:llä

Tehokkain kultaan sijoittava ETF on iSharesin Gold Trust (”IAU US”). Kokonaiskulusuhde on kullan hinnan kehitykseen sidotuista ETF:istä matalimpia, vain 0,25 % p.a.

Lisää kultaan sijoittavia ETF:iä löytää ETF-valintatyökalullamme. Omaisuuslajiksi ”Raaka-aineet” ja hakusanaksi ”Gold”.

Toinen mielenkiintoinen ETF on Xetra Gold. Siinä kaupankäyntivaluutta on euro. Huom! Sijoittaja altistuu silti valuuttakurssiriskille, sillä kullan arvo mitataan dollareissa. Erikoisuutena Xetra Goldissa on, että sijoittaja saa halutessaan vaihtaa ETF-sijoituksensa fyysiseksi kultaharkoksi.

Tallennus ei onnistunut. Yritä hetken kuluttua uudelleen.
Kiitos Sijoittaja.fi:n sisällön tilaamisesta!

Tilaa ETF-rahastoihin liittyvä sisältö sähköpostiin

Saat maksuttoman koosteen uusista ETF-sijoittamista käsittelevistä artikkeleista ja vertailuista. Viesti tulee vain, kun aiheesta julkaistaan uutta sisältöä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa jokaisen viestin lopussa olevasta linkistä. Lue, miten käsittelemme tietojasi: tietosuojaseloste.