Sijoittaja menettää tuottoa 332 %-yksikköä 20 vuodessa

Sijoittamisen yhteydessä puhutaan paljon korkoa korolle -ilmiöstä, kulujen merkityksestä ja osakevalinnoista. Harvemmin sijoittajan omasta hölmöilystä, joka on suurin syy heikolle tuotolle.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Sijoittamisen yhteydessä puhutaan paljon korkoa korolle -ilmiöstä, kulujen merkityksestä ja osakevalinnoista. Harvemmin sijoittajan omasta hölmöilystä, joka on suurin syy heikolle tuotolle.

Tutkimus keskimääräisen sijoittajan toiminnasta

Dalbarin ”Quantitative Analysis of Investor Behavior” -tutkimus on toteutettu vuodesta 1994 lähtien. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mikä on keskimääräisen amerikkalaisen rahastosijoittajan kokema tuotto. Rahastosijoittajan tuotto poikkeaa rahaston tuotosta johtuen sijoittajan osto- ja myyntipäätöksistä sekä varojen siirtelystä rahastosta toiseen.

Dalbarin aineisto kattaa aikaperiodin vuoden 1986 alusta vuoden 2015 loppuun asti. Tutkimus toteutetaan kerran vuodessa ja vuoden 2016 tutkimus on 22. laatuaan.

Keskimääräisen sijoittajan tuotto

Keskimääräisen sijoittajan kokema tuotto on murheellisen heikko. Viimeisen 20 vuoden aikana S&P 500 -indeksi on tuottanut keskimäärin 8,2 % vuodessa ja keskimääräinen sijoittajan tuotto on vaivaiset 2,1 %. Korkoa korolle -ilmiö tekee ajan kanssa erosta hämmentävän suuren.

Jos sijoituksen alkupääoma on ollut 10 000 euroa, olisi se kasvanut S&P 500 -indeksiin sijoittamalla 48 367 euroon. Keskimääräisen sijoittajan pääoma on vastaavana aikana kasvanut vain 15 154 euroon. Tuotossa mitattuna ero on 332 %-yksikköä S&P 500 -indeksin eroksi.

Keskimääräinen sijoittaja

Lähde: J.P. Morgan, Guide to the Markets

Osa tuottoerosta selittyy sillä, että keskimääräinen sijoittaja sijoittaa myös muihin omaisuusluokkiin kuin osakkeisiin. Ero kaventuu, kun verrataan keskimääräistä osakerahastosijoittajaa ja S&P 500 -indeksin tuottoa. Keskimääräinen osakerahastosijoittaja on 20 vuoden aikaperiodilla päässyt 4,67 %:n vuosituottoon. Silti kahdessakymmenessä vuodessa tuottoeroa kertyy S&P 500 -indeksin hyväksi 233,6 %-yksikköä.

Tuottoeroista voidaan vetää kaksi johtopäätöstä:

  1. Pitkällä aikajänteellä sijoittavan kannattaa valita korkean tuotto-odotuksen sijoituskohteita
  2. Keskimääräinen sijoittaja häviää indeksille selvästi omien virheidensä seurauksena

Syyt keskimääräisen sijoittajan heikkoon tuottoon

Dalbarin mukaan tärkein syy heikkoon tuottoon on sijoittajan oma toiminta ja toiseksi tärkein syy kulut. Mielenkiintoista on, että rahastosijoittajat osaavat tehdä oikeita allokaatiopäätöksiä 75 %:sti. Vedonlyönnissä tämä olisi kova luku, mutta sijoitustoiminnassa 25 %:sti väärät valinnat syövät oikeiden päätösten tuotot. Tämä johtuu siitä, että kun rahastosijoittaja on väärässä, hän on isosti väärässä.

Keskimääräinen sijoittaja syylistyy tunnistettuihin virheisiin, jotka heikentävät hänen tuottoaan. Näitä virheitä ovat mm. laumakäyttäytyminen, tunnistamattomien riskien otto, ylioptimismi, talousuutisiin (yli-)reagointi ja tappion karttaminen. Lue lisää sijoittajan yleisimmistä virheistä.

Osta ja pidä

Yksi tutkimuksen mielenkiintoisimmista havainnoista on osta ja pidä -strategian ylivoima. S&P 500 -indeksin viimeisen 20 vuoden keskimääräinen tuotto on ollut 8,2 % vuodessa. Mikäli sijoittaja missasi 10 parasta sijoituspäivää, tippui hänen tuottonsa 4,5 %:iin ja mikäli hän missasi 30 parasta sijoituspäivää, vuosituotto tippui jo negatiiviseksi.

Allokaatiopäätösten suurin riski onkin siinä, että markkinoilta poissa ollessa menettää ison osan pitkän aikavälin tuotosta.

Miten Sijoittaja.fi voi auttaa?

Parempaan lopputulokseen pääsee yksinkertaisilla ohjeilla ja sijoittajan työkaluilla. Tee näin:

  • Lue Sijoita fiksummin -osiosta, miten voit säästä kuluissa, parantaa tuottoa ja hallita riskit
  • Hyödynnä Sijoittajan työkalut, joiden avulla
    • Voit seurata markkinoiden riskejä
    • Löydät houkuttelevat ja omaan tyyliin sopivat osakkeet ja indeksit
    • Löydät tehokkaat ETF-rahastot ja Suomen parhaat rahastot
    • Saat valmiit mallisalkut
Sinua voisi kiinnostaa
RiverRecycle näkyvyys
Sijoittajan valinnat