Sijoittajan yleisimmät virheet

Kaikki sijoittajat tekevät virheitä. Toiset ottavat oppia virheistä ja osaavat arvoida sijoituksiin liittyviä riskejä. Listasimme sijoittajan yleisimmät virheet:

  1. Puutteellinen hajautus
  2. Yhden tai muutaman sijoituskohteen paino sijoitussalkussa on liian suuri
  3. Ostojen ja myyntien ajoitus
  4. Laumakäyttäytyminen
  5. Oman sijoitusosaamisen yliarviointi
  6. Voittajaosakkeet myydään liian aikaisin ja tappiollisista osakkeista ei malteta luopua
  7. Putoavaan puukkoon tarttuminen
  8. Arvoansa
  9. Kuumiin osakkeisiin hurahtaminen
  10. Osakkeeseen rakastuminen

Puutteellinen hajautus

Useimpien sijoittajien sijoitussalkku on heikosti hajautettu. Moni sijoittaa vain suomalaisiin osakkeisiin tai muutamaan kotipankin rahastoon. Hajautushyötyä saa sijoittamalla eri omaisuusluokkiin ja hajauttamalla tehokkaasti omaisuusluokan sisällä. Myös maantieteellinen hajautus kannattaa. Salkun ollessa huolellisesti hajautettu se kestää paremmin markkinamyllerrykset, sijoittajan on helpompi muuttaa sijoituksia käteiseksi ja tehdä salkkumuutoksia.

Yhden tai muutaman sijoituskohteen paino sijoitussalkussa on liian suuri

Toinen perusvirhe hajautuksessa on se, että sijoitussalkku on vinoutunut. Muutaman osakkeen paino salkussa on voinut ajan saatossa kasvaa liian suureksi. Hyvä nyrkkisääntö on, ettei yhden osakkeen paino olisi yli 10 %:ia. Mitä korkeammaksi osakkeen paino nousee, sitä enemmän sijoitussalkun tuotto riippuu yhden osakkeen tuottokehityksestä. Yksittäiseen osakkeeseen kohdistuu ennalta-arvaamattomia riskejä, jotka voivat realisoituessaan tuhota koko muun salkun tuoton.

Ostojen ja myyntien ajoitus

Ostojen ja myyntien täydellinen ajoitus on mahdotonta. Hajauttamalla ostot ja myynnit ajallisesti välttää suurimmat tappiot. Tyypillinen piensijoittajan virhe on rynnätä markkinoille, kun markkinat ovat ylikuumentuneet (ostaa kalliilla) ja poistua markkinoilta häntä koipien välissä (kun osakkeet olisivat halpoja).

Laumakäyttäytyminen

Sijoittajien laumakäyttäytymistä on tutkittu paljon. Laumakäyttäytymisellä tarkoitetaan sitä, että sijoittajat mielellään seuraavat muita sijoittajia. Tästä syystä syntyy pörssikuplia, yksittäisten osakkeiden arvot nousevat pilviin, ja aika ajoin markkinoilla vallitsee paniikki. Sijoittajan kannattaa pyrkiä hyödyntämään laumakäyttäytymistä, mutta myös uskaltaa noudattaa omaa sijoitussuunnitelmaa (eli toimi toisin kuin muu sijoittajalauma). Laumakäyttäytyminen tarjoaa fiksulle sijoittajalle hyviä oston ja myynnin paikkoja. Älä kuitenkaan pelaa markkinaa vastaan. Jos kurssit laskevat, odota, että tilanne rauhoittuu ennen ostopäätöstä.

Oman sijoitusosaamisen yliarviointi

Tyypillinen aloittelevan miessijoittajan virhe. Usein sijoittaja yliarvioi oman osaamisensa ja ottaa hallitsemattomia riskejä. Nousumarkkinassa sijoittaja kokee onnistumisia ja ottaa jatkuvasti suurempia riskejä. Kun markkina kääntyy, riskit realisoituvat ja tappiot kasvavat. Hyvä neuvo on palauttaa itsensä maan pinnalle, kun hyvän olon tunne valtaa mielen.

Voittajaosakkeet myydään liian aikaisin ja tappiollisista osakkeista ei malteta luopua

Käyttäytymistieteellisissä tutkimuksissa löydetty ominaisuus. Sijoittajat eivät halua tunnustaa virheitään, eivätkä luovu tappio-osakkeista. Voittajaosakkeet vastaavasti myydään liian aikaisin. Sijoittajan tulisi toimia juuri toisin päin.

Putoavaan puukkoon tarttuminen

Laskukierteessä olevasta osakkeesta käytetään nimitystä putoava puukko. Kokeneiden sijoittajien vinkki onkin: ”älä tartu putoavaan puukkoon”. Tällä tarkoitetaan sitä, että sijoittajan kannattaa rauhassa odottaa, mille tasolle osakekurssi laskee ja odottaa käännettä liiketoiminnassa ennen ostoja. Laskukierteen oikaisu voi kestää vuosia tai päättyä konkurssiin (case: Talvivaara). Halvalta näyttävällä osakkeella voi siten tehdä suuret tappiot.

Arvoansa

Englanniksi ”value trap”. Sijoittaja ostaa tunnuslukujen perusteella halvalta näyttävää osaketta. Todellisuudessa tunnusluvut ovat virheelliset. Joko historiallinen tulos tai osinko ovat nykytilanteeseen liian korkeat tai analyytikkojen ennusteet ovat ylioptimistiset. Yhtiön tilanne on selvästi heikompi kuin tunnusluvut osoittavat. Arvoansan voi välttää sillä, että välttää käänneyhtiöitä tai sillä, että odottaa rauhassa yhtiön liiketoiminnan positiivista käännettä.

Kuumiin osakkeisiin hurahtaminen

Markkinoilta löytyy aina toimialoja tai yksittäisiä osakkeita, jotka ovat kuumia. Jokainen sijoittaja uskoo toimialan tai osakkeen kasvun jatkuvan voimakkaana loputtomiin ja arvot nousevat pilviin. Lähes aina kasvu kuitenkin jossain vaiheessa taittuu ja seuraukset ovat murheelliset.

Osakkeeseen rakastuminen

Mitä kauemmin osaketta seuraa, sitä paremmin yhtiön oppii tuntemaan. Osakkeeseen rakastuminen on yleistä. Osakkeesta ei osata luopua, vaikka sen arvo nousisi mihin. Myös riskit jäävät tarkastelun ulkopuolelle, kun osakkeeseen on rakastunut. Sijoittajan kannattaa jättää tunteilu sijoittamisen ulkopuolelle. Objektiivinen arviointi ei ole tällöin mahdollista.




AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT





Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy