Analyysi: Elisa aloitti vuoden vakaalla suorituksella

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Elisan liikevaihto kehittyi pitkälti ennusteiden mukaisesti, mutta vertailukelpoinen liikevoitto oli hieman ennusteita paremmalla tasolla yhtiön tehostamistoimenpiteiden myötä.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Elisan liikevaihto kehittyi pitkälti ennusteiden mukaisesti, mutta vertailukelpoinen liikevoitto oli hieman ennusteita paremmalla tasolla yhtiön tehostamistoimenpiteiden myötä.

Elisan Q1/2024 – tulos koheni tehostamistoimien myötä

Elisan liikevaihto oli 535 milj. euroa (ennuste 537,6 milj. euroa) ja vertailukelpoinen liikevoitto oli 122 milj. euroa (ennuste 114,8 milj. euroa). Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Elisan liikevaihto laski 1 %:n vertailukaudesta liiketoimintojen myyntien, laitemyynnin laskun ja yhdysliikenteen liikevaihdon pienenemisen seurauksena. Yhtiön vertailukelpoinen käyttökate parani 4 %:ia 190 milj. euroon mobiilin palveluliikevaihdon kasvun ja tehostamistoimien myötä.

Elisa kertoo jatkavansa tuottavuutta lisääviä toimenpiteitä, kuten automaation ja data-analytiikan lisäämistä. Yhtiö näkee yleiseen taloudelliseen kehitykseen liittyvän monia epävarmuustekijöitä, esimerkiksi Suomen talouden odotettu pysähtyminen.

Ohjeistus vuodelle 2024 pysyy ennallaan, Elisa odottaa koko vuoden liikevaihdon ja vertailukelpoisen käyttökatteen olevan samalla tasolla tai hieman korkeampi kuin edellisenä vuonna. Mobiilidatan ja digitaalisten palveluiden odotetaan kasvattavan liikevaihtoa.

Taloudelliset tavoitteet

Elisa on asettanut yhtiön keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet vuoden 2025 loppuun mennessä seuraavasti:

  • Liikevaihdon kasvu 2022-2025: Keskimääräinen vuosikasvu >2 %.
  • Käyttökatteen kasvu 2022-2025: Keskimääräinen vuosikasvu >3 %.
  • Käyttöomaisuusinvestoinnit/liikevaihto: Korkeintaan 12 prosenttia.
  • Nettovelka/käyttökate: 1,5 – 2x.
  • Omavaraisuusaste: Yli 35 prosenttia.

Elisan osinko 2024

Elisa on erinomainen osinkoyhtiö. Yhtiön voitonjakopolitiikan mukaan yhtiö pyrkii jakamaan 80–100 prosenttia edellisen tilikauden tuloksesta osinkona, ja lisäksi yhtiö voi jakaa osakkeenomistajille lisävoitonjakoa. Historiassa yhtiö on pystynyt kasvattamaan osinkoaan tasaisesti vuodesta toiseen.

Elisa jakaa vuodelta 2023 osinkoa 2,25 euroa per osake. Tämä on kymmenes peräkkäinen vuosi kun yhtiö on nostanut osinkoa, mikä nostaa Elisan osinkoaristokraatin asemaan.

  • Vuodelta 2022 yhtiö maksoi osinko 2,15 euroa per osake.
  • Vuodelta 2021 osinkoa maksettiin 2,05 euroa per osake.

Tutki Elisan osaketta osaketyökalussa

Osaketyökalussa Elisa Oyj:n osake saa hieman keskimääräistä paremmat kokonaispisteet (61). Yhtiön saa korkeat kokonaisriskipisteet, mikä kuvastaa yhtiön liiketoimintaan ja osakekurssiin liittyviä riskejä, parempien pisteiden kertoessa pienemmästä kokonaisriskistä. Elisa saa myös hyvät laatu- ja osinkopisteet. Osakkeen momentti on tällä hetkellä heikko.

Sijoittaja.fi:n jäsenenä saat lukuoikeuden koko sisältöön ja käyttöoikeuden Osaketyökaluun. Katso sijoittajan tärkeimmät tunnusluvut ja arvostuskertoimet Sijoittaja360 palvelun Osaketyökalusta.

Elisan osake – Sijoittajan näkökulma

Jäsenosiossa tutustumme Elisan osakekurssin kehitykseen ja tuomme esille sijoittajan näkökulman.

Aloita ilmainen 14 päivän kokeilu Lue koko artikkeli

Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja kaikkiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Sijoittaja360° avulla seuraat markkinaa. Tiedät koska on oikea aika sijoittaa osakkeisiin. Mukana myös suositut Osake- ja ETF-työkalut.

Sinua voisi kiinnostaa
Tekoälyuutiset: Uusi askel ihmismäisempiin tekoälymalleihin
Helsingin pörssi on vihdoin kääntynyt – hakannut tuotossa jopa teknologiaosakkeet
Ovaro on todella aktiivinen – näkee pohjan olevan takana
Bowa Legal näkyvyys
Sijoittajan valinnat