Sijoitin itse ylioppilaslahjaksi saamiani rahoja IT-huumassa teknologia-alan osakkeisiin. Näillä neuvoilla et tee samoja virheitä kuin minä.
Sain ylioppilaslakin vuonna 1999. Tällöin elettiin IT-huumaa ja pörssikursseja seurattiin usein jopa ruokatunneilla teksti-tv:stä. Sijoitin itse valmistujaislahjarahoja IT-osakkeisiin. Vuosituhannen vaihteen jälkeen kurssit romahtivat. Olisin tarvinnut puolueettomia käytännönohjeita ennen sijoittamista.
Fiksummalla sijoittamisella olisin
moninkertaistanut valmistujaisrahani pitkässä juoksussa
Alla oleva taulukko kertoo, missä ajassa sijoitettava pääoma kaksinkertaistuu eri tuottoprosenteilla. Yhdeksän prosentin tuotolla pääoma kaksinkertaistuu 8 vuodessa. Artikkelin lopussa kerron, miten tämä käytännössä tehdään.
Tuotto ratkaisee
- 3 %:n tuotolla 1000 euron sijoitus kasvaa 10 vuodessa 1 343 euroon
- 9 % tuotolla 1000 euron sijoitus kasvaa 10 vuodessa 2 367 euroon
Mitä sijoitusvaihtoehtoja nuorella on?
Käyn tässä läpi yksinkertaisimmat sijoitusvaihtoehdot. Sijoitusmarkkinat ovat täynnä vaihtoehtoja, joten vaihtoehdot kannattaa pitää rajallisena:
- Pankkitili
- Säästötili eli talletustili
- Rahastot
- Osakesijoitukset
Pankkitili
Pankkitilillä rahat eivät tuota mitään. Jos valmistujaisrahat menevät käyttötilille, ne hupenevat helposti kulutukseen ja harkitsemattomiin ostoksiin.
- Huono vaihtoehto. Vältä.
Säästötili eli talletustili
Turvallisin sijoitusmuoto. Voit avata säästötilin, jonne valmistujaisrahat siirretään. Tili voi olla myös määräaikaistalletus, jolloin rahat ovat nostettavissa vasta määräajan, esimerkiksi 12 kk:n jälkeen. Säästötilin hyvä puoli on, että se on käytännössä riskitön. Huono puoli on, että korot ovat tällä hetkellä ennätysalhaalla. Perinteisten pankkien tarjoamien säästötilien korko on välillä 0-1 %. Tuhannen euron sijoitus tuottaa siten vuodessa enintään 10 euroa.
- Soveltuu lyhytaikaiseen säästämiseen, kun sijoitettu summa ei saa kadota
- Matala tuotto
Rahastot
Rahasto sijoittaa varansa tyypillisesti osakkeisiin tai korkoinstrumentteihin. Yhdistelmärahasto sijoittaa varoistaan esimerkiksi puolet osakkeisiin ja puolet korkoinstrumentteihin.
Säästäjä saa sijoitustansa vastaan rahasto-osuuksia. Rahaston hyvä puoli on se, että säästäjä saa jo pienellä summalla hajautuksen useaan eri sijoituskohteeseen. Sijoituksen voi tehdä verkkopankissa.
Säästäjän ongelma on se, että vaihtoehtoja on satoja. Säästäjän ”onni” on, että nykyinen markkinatilanne ei suosi korkorahastoja. Odotetut tuotot ovat lähellä nollaa. Käytännössä ainoat järkevät vaihtoehdot tässä markkinatilanteessa ovat yhdistelmä- ja osakerahastot.
Rahastotyyppejä on kolmenlaisia:
- Perinteinen aktiivinen rahasto (salkunhoitaja tekee sijoituspäätökset, korkeat kulut)
- Indeksirahasto (seuraa osakeindeksiä, edullinen)
- ETF-rahasto (seuraa osakeindeksiä, voi ostaa pörssistä, edullinen)
Osakesijoitukset
Osakesijoittaminen vaatii opiskelua. Muutamalla käytännön vinkillä pääsee alkuun. Ammattisijoittajatkin tekevät virheitä, vaikka puhuvatkin kieltä, jota kukaan ei ymmärrä. Tästä artikkelista löydät yleisimmät virheet. Muutama käytännön vinkki:
- Osakesijoituksissa sijoitushorisontin tulee olla pitkä. Älä tavoittele pikavoittoja.
- Hajauta sijoitukset vähintään 3-5 osakkeeseen, jotka ovat eri toimialoilta (10 osakkeella saa jo hyvän hajautuksen)
- Hajauta ostot useampaan ajankohtaan
- Anna osakesijoitustesi kasvaa korkoa vuosia ja sijoita tilille napsahtelevat osingot takaisin osakkeisiin
- Valitse osakkeet fiksusti
Miten kaksinkertaistat valmistujaisrahasi?
Nykyisessä alhaisen koron ympäristössä ainoat järkevät vaihtoehdot ovat: osakesijoitukset, osakerahastot ja yhdistelmärahastot.
- Osakesijoituksilla ja osakerahastosijoituksilla valmistujaisrahastojen kaksinkertaistaminen ottaa noin 10 vuotta
- Yhdistelmärahastolla rahojen kaksinkertaistaminen ottaa yli 20 vuotta
Osakkeisiin ja osakerahastoihin sijoittavan on huomioitava, että osto- ja myyntihetki ratkaisevat sijoittajan tuoton. Älä tee ostoja silloin, kun markkinat ovat ylikuumentuneet. Äläkä missään nimessä ajoita myyntejä hetkeen, kun kurssit ovat romahtaneet. Osakekurssit ovat aina palautuneet 1-2 vuoden aikajänteellä romahduksesta selvästi korkeammalle tasolle.
Käytännön ohjeet sijoitusten toteuttamiseen
Ostojen ajoituksessa on mahdotonta onnistua täydellisesti. Säästäjällä on kaksi vaihtoehtoa:
- Tee ostot kerralla ja unohda
- Hajauta ostot useampaan ajankohtaan.
Jos päädyt vaihtoehtoon yksi, kannattaa ostot ajoittaa sellaiseen päivään, jolloin kurssit ovat punaisella. Saat osakkeet halvemmalla kuin edellispäivinä. Paras ostohetki on, kun kukaan muu markkinoilla ei halua ostaa. Tällöin käynnissä on alennusmyynti.
Jos taas päädyt vaihtoehtoon kaksi, sijoitat tasasumman kuukausittain samaan tai samoihin kohteisiin. Osut paremmin oikeaan. Tikkatauluunkin osuu helpommin viidellä tikalla kuin yhdellä.
Tällä hetkellä osakemarkkinat eivät ole ylikuumentuneet, mutta eivät myöskään halvat. Nykytilanteen odotetaan jatkuvan ainakin syksyyn. On mahdollista, että kesän aikana on laskukausia, jolloin osakkeita saa nykyhetkeä halvemmalla.
Mihin sijoittaa?
Jos haluaa hyvään pitkäntähtäimen tuottoon, kannattaa minimoida kulut. Siinä onnistuu, kun valitsee alhaisen kulun rahaston (alhaiset merkintä- ja hallinnointipalkkiot) sekä säästää kaupankäyntikuluissa. Välityspalkkioiden hinnat löytyvät pankkien sivuilta. Vertailua voi myös tehdä työkalullamme.
- Osakerahaston voi valita esimerkiksi Suomen parhaat rahastot -listalta. Tässä viimeisin artikkeli aiheesta.
- Myös kuluttomat Nordnetin Superrahastot ovat hyvä vaihtoehto
- ETF-rahasto on halpa ja sen voi ostaa pörssistä. Tässä artikkelissa kerromme, miten tehdä ensimmäinen ETF-sijoitus. Artikkelissa on myös neljä ETF-rahastoa, joilla voi aloittaa ETF-sijoittamisen.
Osakelista
Osakkeita voi etsiä Suomalaisten osakkeiden valintatyökalullamme. Pisteytys kertoo osakkeen houkuttelevuuden juuri nyt. Seuraamme markkinoiden ja yhtiöiden kehitystä. Tästä löydät kaikki osakkeista kirjoitetut artikkelit.
Alla oleva lista ei ole ostosuositus. Siinä on tunnettuja osakkeita, jotka suurella todennäköisyydellä ovat olemassa vielä 10 vuoden kuluttua. Yhtiöt ovat myös hyviä tuloksentekijöitä ja maksavat osinkoa. Osakkeet on valittu, niin, että ne ovat eri toimialoilta ja siten tuovat hajautusta.
Toivottavasti artikkelista on apua valmistujaisrahojen sijoittamiseen. Jos haluat lisää vastaavia artikkeleita, Liity uutiskirjeeseemme!