Nokian Q3-tulos sijoittajan näkökulmasta

Nokia julkisti kolmannen kvartaalin tuloksen. Tulos oli ennusteiden mukainen, mutta ei tajunnan räjäyttävän hyvä.

Nokia osakkeet tulokset

Nokian tulos

Nokian liikevaihto oli 5 458 M€ (analyytikoiden ennuste 5 428 M€) ja ei-IFRS-liikevoitto 487 M€ (ennuste 435 M€). Johdon mukaan olosuhteet paranivat vuoden 2018 toisella jälkipuoliskolla. Tilauskanta kehittyi erinomaisesti. Liikevaihto kasvoi kaikissa viidessä verkkoliiketoiminnan liiketoimintaryhmässä. Nokian verkkoliiketoiminnan tilauskanta oli vuoden 2018 kolmannen neljänneksen lopussa vahva, ja Nokia odottaa yhä kaupallisten 5G-verkkojen käyttöönottojen alkavan vuoden 2018 loppupuolella. Nokia Technologies -liiketoiminnan vahva tuloskunto pysyi yllä, kun lisensointitoiminnan jatkuva liikevaihto kasvoi 19 % edellisvuoteen verrattuna. Vertailukauden liikevaihtoa ja tulosta paransi 180 M€ kertaluonteinen lisenssitulo Technologiesissa.

Kokonaisuutena yhtiön mukaan Nokian vuosineljännes oli jälleen vahva strategisten tavoitteiden ja 5G-markkinajohtajuuden edistämisessä sekä eri liiketoimintaryhmissä että maantieteellisesti. Yhtiö piti ohjauksen ennallaan ja odottaa kuluvalle vuodelle 0,23 – 0,28 euron osakekohtaista tuloa ja kasvavaa osinkoa (0,19 € vuodelta 2017).

TOIMITUSJOHTAJA RAJEEV SURI KOMMENTOI VUODEN 2018 KOLMANNEN NELJÄNNEKSEN TULOSTA 

Nokian kolmannen vuosineljänneksen tulos vahvistaa aikaisemman näkemyksemme olosuhteiden paranemisesta vuoden 2018 jälkipuoliskolla. Tämä näkyi erityisen selvästi tilauskannan erinomaisena kehittymisenä, liikevaihdon kasvuna kaikissa viidessä verkkoliiketoiminnan liiketoimintaryhmässä sekä ensimmäistä vuosipuoliskoa parempana kannattavuutena. Vaikka projektiaikataulujen ja tuotetoimitusten lyhytaikaisiin viivästymisiin liittyy joitakin riskejä, uskomme kehityksemme olevan edelleen koko vuoden ohjeistuksemme mukainen.

Etenemme hyvin strategiamme toteuttamisessa. Erityisen hyvää kehitys on ollut Nokia Software -liiketoimintaryhmässä ja laajentumisessamme valituille vertikaalisille markkinoille. Julkistimme tänään myös suunnitelmamme nopeuttaa tätä kehitystä, terävöittää asiakaslähtöisyyttämme sekä säilyttää kustannusjohtajuutemme. Nämä ovat tärkeitä askelia eteenpäin, ja ne ottamalla voimme olla entistäkin luottavaisempia kyvystämme saavuttaa taloudelliset tavoitteemme vuodelle 2020.

Sijoittajan näkökulmasta

Nokian tulos oli kohtuullinen, mutta ei yhtä hyvä kuin Ericssonilla. Parasta raportissa oli Networksin vahva tilauskanta, Technologiesin hyvä kehitys ja se, että yhtiö säilytti ohjauksen ja indikoi vahvasta suorittamisesta.



SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT



YKSITYISSIJOITTAJALLE AMMATTILAISTEN TIETO & TYÖKALUT

  • Osaketyökalu
  • ETF-työkalu
  • Indeksityökalu
  • Markkinaympäristö ja riski-indikaattorit
  • Markkinakatsaus
  • Analyysit ja rahastovertailut
  • Mallisalkut ja sijoitusideat
  • Lukuoikeus koko tietopalvelun sisältöön
  • Yhteistyökumppaneiden jäsenedut
  • Opastus chatissa




Tutustu yritysjäsenyyteen!

Tilaa sijoittajakirje



Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy