Kempower
Suomalainen sähköajoneuvojen latauslaitteita valmistava Kempower listautui Nasdaq Helsinki First North Growth Finland -markkinapaikalle vuonna 2021. Yhtiö on herättänyt laajaa kiinnostusta suomalaisten sijoittajien keskuudessa kasvutarinansa ansiosta. Yhtiön menestyksen taustalla on ollut kovat kasvuodotukset, jotka se onnistunut historiassa enemmän kuin lunastamaan. Yhtiön suurimmat riski ovatkin liittyneet juuri mahdollisiin toimitusketjuihin liittyviin ongelmiin ja kasvun hidastumiseen.
Kempowerin Q1-tulos oli pettymys. Sekä liikevaihto että operatiivinen liiketulos jäivät selkeästi ennusteista. Tulosjulkistus sai heikon vastaanoton sijoittajilta ja osakekurssi avasi rajuun laskuun.
Kempowerin osake on saanut momentista kiinni. Jatkuuko nousu Q1-tuloksen jälkeen ja minkälaista tulosta yhtiöltä odotetaan?
Kempower ylsi Q4:lla analyytikkoennusteita korkeampaan liikevaihtoon ja kannattavuuteen. Myös tilauskertymä ylitti odotukset. Ohjeistus kuluvalle vuodelle enteilee käännettä parempaan.
Kempowerin tulos oli reippaasti tappiolla vuoden kolmannella neljänneksellä ja yhtiön liikevaihto jäi analyytikoiden ennustamasta tasosta. Yhtiö täsmensi ohjauksensa ylälaitaa alaspäin.
Kempowerin osake avasi perjantaina pörssissä lähes 40 % laskuun yhtiön annettua tulosvaroituksen torstai-iltana. Yhtiö laski reippaasti vuoden 2024 ohjeistustaan.
Kempower siirsi osakkeensa First North -markkinapaikalta Nasdaq Helsinki pörssilistalle tänään 12.6.2024. Miten sujui osakkeen ensimmäinen kaupankäyntipäivä päälistalla?
Kempowerilta tulosvaroitus ja jälleen kylmää vettä sijoittajien niskaan. Kannattaako kurssilasku käyttää jo ostopaikkana?
Kempower ja Finnair lisäsivät ylivoimaisesti eniten omistajien määrää marraskuussa. Mandatum on yllättäen suositumpi osake kuin Sampo.
Kempower on ollut vahva menestystarina aina First North-listautumisen alkupäivistä saakka. Yhtiön kasvu on ollut voimakasta ja ylittänyt odotukset tasaiseen tahtiin. Muutama viikko sitten osakekurssissa nähtiin kuitenkin täyskäännös. Onko pohjat jo nähty, vai jatkuuko pudotus vielä alemmaksi?
Kempowerin Q2-tulos oli todella vahva. Yhtiö ylitti ennusteet sekä kasvun että kannattavuuden osalta. Vaikka yhtiö arvoi sen kiinteiden kulujen kasvavan toisella vuosipuoliskolla, ovat Kempowerin näkymät varsin hyvät.
Kempower on ollut vuoden 2021 listautujien ykkönen. Kasvu on ylittänyt odotukset ja osakkeen arvo on moninkertaistunut. Merus Power on jäänyt selvästi paitsioon. Kummassa osakkeessa parempi tuottopotentiaali 2-3 vuoden tähtäimellä?


