Bitcoin
Bitcoin on vuodesta 2009 asti toiminnassa ollut kryptovaluutta, jonka markkina-arvo on noussut hieman yli 15 vuodessa yli 1,2 biljoonaan euroon. Bitcoinin toiminta perustuu hajautetusti hallittuun lohkoketjuun, eli sen toimintaa ei kontrolloi valtio, yritys tai ryhmä. Lohkoketjun valuuttana toimivat Bitcoinit, joiden maksimimäärä on rajattu 21 miljoonaan kappaleeseen. Uusia Bitcoineja syntyy louhinnaksi kutsuttavan prosessin kautta.
Kryptovaluutat ovat vakiinnuttaneet paikkansa sijoitusmaailmassa ja yhä useampi sijoittaja etsii helppokäyttöistä ja luotettavaa alustaa kryptosalkun rakentamiseen. eToro erottuu joukosta edukseen tarjoamalla laajan osake-, ETF- ja kryptovalikoiman samalla alustalla.
Vuonna 2025 XRP on noussut suomalaisten eToro-sijoittajien ostetuimmaksi kryptovaluutaksi ohittaen jopa Bitcoinin. Myös Solana ja Ethereum kuuluvat kuluvan vuoden suosikkeihin.
Kahdessa vuodessa Bitcoin on noussut spekulatiivisesta pelistä kohti sijoitussalkkujen perusallokaatiota. Muutosta selittävät mm. makrotalous, sääntelyn ja markkinarakenteen kehitys sekä teknologiset innovaatiot, jotka houkuttelevat instituutioiden lisäksi myös lisää yksityissijoittajia.
Syyskuun webinaarissa Sijoittaja.fi:n Juuso Juusko-Viikilä kertoi, mitkä mitkä ovat sijoitusmarkkinoiden draiverit, jotka ohjaavat varoja Bitcoiniin? Mitä se tarkoittaa sijoittajalle vuonna 2025?
Kryptovaluutat ovat jälleen sijoittajien kiinnostuksen kohteena vuonna 2025 – eikä syyttä. Mutta onko nyt oikea hetki sijoittaa kryptovaluuttoihin – ja mitä riskejä sijoittajan tulisi tiedostaa?
Satoshi Nakamoto on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä – eikä kukaan tiedä, kuka hän on. Tämä mystinen hahmo loi Bitcoinin, maailman ensimmäisen hajautetun kryptovaluutan, ja katosi. Mutta miksi? Ja mitä hänen luomuksensa merkitsee meille tänään?
Ethereum on vakiinnuttanut paikkansa toiseksi suurimpana kryptovaluuttana ja hajautetun internetin kulmakivenä. Tässä artikkelissa pureudumme siihen, miksi Ethereum säilyy yhtenä kryptomarkkinoiden kiinnostavimmista sijoituskohteista. Kansikuva: GPT-5 -tekoälymalli, jatkettu Photoshop AI:lla
Altcoinit, eli vaihtoehtoiset kryptovaluutat, ovat nousseet jälleen sijoittajien huomion kohteeksi. Bitcoinin dominanssin heikentyessä markkinoilla povataan uuden altcoin-kauden alkua. Lue kattava opas aiheesta.
Strategyn osake on yksi yksityissijoittajien suosikkiosakkeista ja se tarjoaa suoran altistuksen Bitcoinin hintakehitykseen. Osake on tarjonnut yli 2000 prosentin tuoton viimeisen viiden vuoden aikana. Mihin hurja kurssinousu perustuu ja kannattaako osakkeeseen sijoittaa?
Pohjoismaiden ensimmäinen suuri Bitcoin-konferenssi järjestetään Helsingissä elokuussa – luvassa huippupuhujia, ajankohtaista sisältöä ja syvällistä ymmärrystä sijoittajille.
Digitaalinen kulta kohtaa perinteiset markkinat. Valour tuo Tether Gold -sertifikaatin pörssiin – mahdollistaen kultasijoitukset ilman kryptolompakkoa tai fyysistä säilytystä. Moderni tapa hajauttaa epävarmassa taloustilanteessa.









