Pörssiyhtiö Loudspring panostaa kansainväliseen kasvuun

Loudspring on pörssin mielenkiintoisimpia pienyhtiöitä. Yhtiö on entinen pääomasijoitusyhtiö, joka nykyään lisää omistustaan valikoiduissa yhtiöissä ja keskittyy niiden kasvattamiseen. Loudspringin yhtiöt keskittyvät liiketoiminnassaan puhtaaseen energiaan sekä energia-ja resurssitehokkuuteen ja yhtiö ilmoittaa tavoitteeksi maapallon luonnonvarojen säästämisen.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Loudspring on pörssin mielenkiintoisimpia pienyhtiöitä. Yhtiö on entinen pääomasijoitusyhtiö, joka nykyään lisää omistustaan valikoiduissa yhtiöissä ja keskittyy niiden kasvattamiseen. Loudspringin yhtiöt keskittyvät liiketoiminnassaan puhtaaseen energiaan sekä energia-ja resurssitehokkuuteen ja yhtiö ilmoittaa tavoitteeksi maapallon luonnonvarojen säästämisen.

Vuosi 2017 oli tapahtumarikas

Vuoden 2017 loppupuolella yhtiö vaihtoi nimensä Cleantech Investistä Loudspringiksi. Cleantech Invest listautui vuonna 2014 ja on tarjonnut listautumisen jälkeen sijoittajille keskimäärin 50 % vuosituoton. Uuden strategian on tarkoitus jatkaa omistaja-arvon kasvattamista.

Muutos sijoitusyhtiöstä liiketoimintayhtiöksi

Hallituksen puheenjohtaja Lassi Noponen, mitä tämä muutos tarkoittaa käytännössä?

”Olemme huomanneet että saavutamme parhaita tuloksia osakkuusyhtiön liiketoiminnan kehittämisessä, kun voimme panostaa kaikki Loudspringin henkilöt ja resurssit kasvun vauhdittamiseen. Tämä edellyttää että meillä on merkittävä omistus ko. yhtiössä ja siksi olemme nostamamassa omistustamme muutamissa yhtiöissä joiden uskomme nousevan maailmanluokan yhtiöiksi. Olemme tiedottaneet omistusjärjestelyistä Eagle Filtersissä ja Nuukassa ja muita projekteja on myös työn alla. Pyrimme aina pääomakeveisiin järjestelyihin ja teemme omistusjärjestelyt yleensä sijoituksen ja osakevaihdon yhdistelmänä. Toivomme pian pääsevämme tilanteeseen, jossa meillä on muutamia kassavirtaa tuovia enemmistöomistettuja omia liiketoimintoja sekä arvokas salkku venture -sijoituksia.”

Megatrendi – luonnonvarojen säästäminen

Loudspringin missio on luonnonvarojen säästäminen. Yhtiön omistamat osakkuusyhtiöt keskittyvät liiketoiminnassaan puhtaaseen energiaan sekä energia-ja resurssitehokkuuteen. Esimerkiksi Loudspringin 48% %:sti omistama Nuuka parantaa kiinteistöjen energiatehokkuutta, ilmanlaatua sekä nostaa kiinteistöjen käyttäjien viihtyvyyttä monin tavoin.

Vastaavasti Nocart toimittaa hajautettuja energiajärjestelmiä, joissa sen oman teknologian ydin on älykäs ohjausjärjestelmä. Nocartilla on hankevirrassaan yli miljardin euron liikevaihtopotentiaali. ResQ Clubin applikaatio mahdollistaa ravintoloille ylijääneiden annosten myynnin, vähentäen merkittävästi ylijäämäruoan päätymistä jätteeksi.

Minkä kokoiseksi Loudspring voi kasvaa ja missä on suurin kasvupotentiaali?

”Markkinoiden koko ei todellakaan aiheuta Loudspringille kasvurajoitteita. Esimerkiksi hajautetun energian rakentamista pidetään maailman historian suurimpana liiketoimintamahdollisuutena. Yhtiömme toimivat useilla suurilla ja nopeasti kasvavilla markkinoilla, esim. hajautetun energian, kiinteistöjen ohjauksen ja kierrätyksen alalla. Uskomme että monet liiketoiminnat tai ”teollisuudet” joissa olemme mukana ovat tulevaisuuden suurta perusteollisuutta. Monet yhtiöistämme ovat päässeet hyvään kasvuun ja niillä on mahdollisuudet nousta alansa johtaviksi toimijoiksi. Swap.com and Nocart ovat esimerkkejä tästä. Loudspring on ollut ja tulee olemaan pitkäjännitteinen toimija, jonka pyrkimyksenä on tulevina vuosina tulla kansainvälisesti merkittäväksi yhtiöksi. Vaikka olemme pärjänneet erinomaisesti, emme voi taata, että onnistumme aina kaikessa, mutta lupaamme, että teemme kaikkemme tavoitteen saavuttamiseksi.”

Omistaja-arvon kasvattaminen

Loudspringin osakekurssi on noussut jälleen n. 50 % vuoden 2017 alusta. Yhtiöllä on yli 5000 omistajaa: yhä enemmän instituutiosijoittajia sekä perhesijoitusyhtiöitä että koko ajan kasvanut joukko  yksityishenkilöitä Suomesta ja Ruotsista. Uuden strategian keskiössä on pääomasijoitustoimintaluonteen vähentäminen ja yhtiön arvon kasvattaminen liiketoiminnan operatiivisella kehittämisellä.

Mitkä ovat yhtiön keskeisimmät tavoitteet vuodelle 2018?

”Pyrimme luomaan rakenteen, jossa meillä on enemmistöomistetut ydinyhtiöt sekä vahva venture -sijotussalkku. Pyrimme jatkamaan ja kiihdyttämään kasvua, mutta volyymin kasvaessa entisenlainen satojen prosenttien kasvu vuodesta toiseen ei ehkä ole mahdollista. Pyrimme tuomaan muutamia yrityksiä Yhdysvaltain markkinoille ja muutenkin lisäämään yhtiöidemme kansainvälistä ulottuvuutta. Emme kontrolloi markkinoita mutta pyrimme aina nostamaan mahdollisesti tarvitsemaamme pääomaa edellistä kierrosta korkeammalla osakekohtaisella hinnalla, jolloin on järkevää tulla Loudspringin osakkeenomistajaksi mahdollisimman pian jos uskoo luonnonvarojen säästämisen olevan hyvää liiketoimintaa, kuten me uskomme.”

ps. Haluatko kuulla Loudspringistä Twitterissä? Hallituksen puheenjohtaja Lassi Noponen twiittaa Loudspringin kuulumisia suomeksi. Ota seurantaan @lassi_noponen

Yhteistyössä Loudspring

Sinua voisi kiinnostaa
Viikon kasvuosake: Puuilon osakkeella on vahva momentti päällä
Tekoälyuutiset: GPT-4 ei ole enää paras
Viikon osinko-osake: Wulff Groupin osakkeella 5,8 prosentin osinkotuotto
Ilmoittaudu webinaariin
Sijoittajan valinnat