Yhdysvaltalaiset ja kehittyvien markkinoiden osakkeet ovat suursijoittajien suosiossa

ETF-rahavirtoja seuraamalla sijoittaja voi saada käsityksen siitä, mikä sijoituskohde on nyt suursijoittajien suosiossa. Rahavirrat kertovat, että suursijoittajat pakenevat teollisuussektorilta. Sektoreista energiasektorille on nettovirrannut eniten rahaa.

ETF ETF-rahavirrat markkinaympäristö TOP5

USAn osakemarkkinat hyvässä vedossa

USA:laiset osakkeet ovat vielä kovassa huudossa suursijoittajien keskuudessa. Yhdysvaltojen osakemarkkinat keräsivät noin 10,7 miljardia euroa rahaa kuukauden aikana. Kuuden kuukauden aikana Yhdysvaltojen osakemarkkinoille on nettovirrannut yli 24 miljardia euroa varallisuutta.

Rahavirrat eurooppalaisiin osakkeisiin ovat huomattavasti pienemmät. Nettovirtaukset eurooppalaisiin osakkeisiin olivat kuukauden aikana hieman yli 700 miljoonaa euroa. Kuuden kuukauden ajalta tarkasteltuna eurooppa on kuitenkin pysynyt houkuttelevana suursijoittajien silmissä. Kuuden kuukauden aikana Euroopan osake-ETF:iin on virrannut 17,7 miljardia euroa.

Japanista pakeni kuukauden aikana 830 miljoonaa euroa varallisuutta. Nettovirtaukset kolmen ja kuuden kuukauden ajalta Japaniin ovat kääntyneet negatiiviseksi.

Kehittyvät markkinat vetivät hyvin rahaa. Nettorahavirrat kehittyvien markkinoiden osakkeisiin olivat noin 2,8 miljardia, kun kolmen kuukauden nettovirta on liki 6,0 miljardia. Suursijoittajat ohjaavat tässä markkinatilanteessa normaalia enemmän rahaa kehittyvien markkinoiden osakkeisiin.

Kategorioihin sopivat ETF:t löydät helposti uudesta ETF-valintatyökalustamme!

Teollisuussektorilla romahdus

Teollisuussektorilta on kuukauden aikana vedetty pois rahoja enemmän kuin miltään muulta sektorilta. Kuukauden aikana teollisuussektorilta on vedetty pois 1,2 miljardia euroa. Myös syklisen kulutuksen sektorilta on vedetty kuukauden aikana pois paljon rahaa: 833 miljoonaa euroa.

Energiasektori vaikuttaa tehneen käännöksen. Kuukauden aikana energiasektorille virtasi 1,3 miljardia euroa, kun kuuden kuuden aikana energiasektorilta on nettovirrannut pois 493 miljoonaa euroa.

Suurimmat nousijat energiasektorin ohella olivat defensiivisen kulutuksen sektori, jolle virtasi kuukauden aikana 934 miljoonaa euroa, ja teknologiasektori, jolle virtasi 686 miljoonaa euroa. Kuuden kuukauden aikana teknologiasektorille on virrannut 1,4 miljardia euroa.

Korkosijoituksissa Eurooppa tehnyt käännöksen

Korkopuolella jo edelliskuukautena alkanut suursijoittajien pako Euroopasta jatkuu. Euroopan korkomarkkinoilta poistui suursijoittajien varoja kuukauden aikana 661 miljoonaa euroa. Kuuden kuukauden aikana Euroopan korkomarkkinoille on nettovirranut 2,6 miljardia euroa. Kehittyvien markkinoiden korot keräävät tasaisesti suursijoittajien pääomia. Kuukauden aikana kehittyvien markkinoiden korkoihin virtasi 622 miljoonaa euroa, kun kolmen kuukauden aikana nettovirtaukset olivat noin 2,3 miljardia euroa.

Lainaluokissa valtiolainat ohittivat yrityslainat suursijoittajien silmissä. Valtiolainoihin nettovirtasi kuukauden aikana 4,6 miljardia euroa, kun nettovirtaukset yrityslainoihin olivat -365 miljoonaa euroa.

TOP-10 maailman suosituimmat ETF:t ja ETF-uutuudet

jasensisalto_kirjaudu

Opi ETF-sijoittajaksi - lataa opas!



SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT


14.10.2019 09:01 | Timo Heikkilä
Osakkeille positiivinen skenaario toteutumassa


YKSITYISSIJOITTAJALLE AMMATTILAISTEN TIETO & TYÖKALUT

  • Osaketyökalu
  • ETF-työkalu
  • Indeksityökalu
  • Markkinaympäristö ja riski-indikaattorit
  • Markkinakatsaus
  • Analyysit ja rahastovertailut
  • Mallisalkut ja sijoitusideat
  • Lukuoikeus koko tietopalvelun sisältöön
  • Yhteistyökumppaneiden jäsenedut
  • Opastus chatissa




Tutustu yritysjäsenyyteen!

Tilaa sijoittajakirje



Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy