Tässä artikkelissa sukellamme puolustusteollisuuden, tekoälyn ja energian megatrendeihin. Mukana myös Sijoittaja.fi:n ETF-valinnat. ETF:t tarjoavat vaivattoman tavan hajauttaa sijoituksia näihin trendeihin, ja esittelemme konkreettisia esimerkkejä tehokkaista ETF:stä, joihin suomalainen sijoittaja voi sijoittaa.
Puolustusteollisuus, tekoäly ja energia
Viime vuodet ovat muuttaneet sijoitusympäristöä poikkeuksellisen nopeasti. Geopolitiikan kiristyminen, teknologinen murros ja energiamarkkinoiden epävarmuus ovat nostaneet esiin teemoja, jotka ohjaavat taloutta pitkälle tulevaisuuteen. Sijoittajalle tämä näkyy ennen kaikkea siinä, että tietyt megatrendit korostuvat nyt selvästi.
Erityisesti kolme teemaa nousee esiin juuri tällä hetkellä:
- Puolustusteollisuus
- Tekoäly ja
- Energia.
Näitä yhdistävät se, että taustalla vaikuttavat sekä pitkän aikavälin muutokset että ajankohtaiset tapahtumat. Esimerkiksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti pysyvästi Euroopan turvallisuusympäristöä, samalla kun tekoälyn nopea kehitys on kiihdyttänyt investointeja alalle. Lisäksi, kärjistynyt Lähi-idän kriisi on jälleen nostanut esiin keskustelun fossiilisten polttoaineiden ja uusiutuvan energian suhteesta.
Katso aiempi webinaarimme: Sijoittajan katse vuoteen 2026: kolme megatrendiä, joita ei voi ohittaa.
Mitä megatrendi tarkoittaa?
Megatrendi on pitkäkestoinen ja laajavaikutteinen muutos, joka muokkaa yhteiskuntaa, taloutta ja yritysten toimintaympäristöä vuosien tai jopa vuosikymmenten ajan. Toisin kuin suhdannevaihtelut, megatrendit eivät ole lyhytaikaisia ilmiöitä, vaan niiden vaikutukset näkyvät syvällä yhteiskunnan rakenteissa.
Sijoittajan näkökulmasta megatrendit ovat kiinnostavia erityisesti siksi, että ne:
- luovat pitkäaikaista ja ennustettavaa kysyntää
- tukevat kokonaisten toimialojen kasvua
- tarjoavat mahdollisuuden hyötyä muutoksesta ilman tarkkaa ajoitusta
Hyvin tunnistetut megatrendistä eniten hyötyvät sijoituskohteet ovat historiallisessa kontekstissa tarjonneet mahdollisuuden jopa elämää mullistaviin tuottoihin.
Miksi ETF on tehokas tapa sijoittaa megatrendeihin?
ETF:t (pörssinoteeratut rahastot) ovat monelle sijoittajalle luonteva tapa hyödyntää megatrendejä. Niiden etu on ennen kaikkea yksinkertaisuus ja hajautus.
ETF-sijoittamisen keskeiset hyödyt:
- Hajautus yhdellä kaupalla
Saat altistuksen useisiin alan yrityksiin ilman yksittäisten yhtiöiden valintaa - Helppo ostaa ja myydä
ETF:iä käydään kauppaa pörssissä kuten osakkeilla - Kustannustehokkuus
Kulut ovat usein matalammat kuin aktiivisesti hoidetuissa rahastoissa - Teemallinen sijoittaminen
Voit ottaa näkemystä kokonaisesta trendistä, ei vain yksittäisestä yhtiöstä
Yksittäisten voittajien valitseminen on haastavaa. ETF:n kautta hajauttaminen tarjoaa tehokkaan tavan saada laaja-alainen altistus kasvuun ja vähentää yhtiökohtaista riskiä.
ETF-työkalu osana Sijoittaja.fi:n jäsenyyttä
ETF-työkalu sisältää yli 4 000 ETF:ää, ja työkalun avulla voit helposti vertailla ETF:iä keskenään. Työkalu kuuluu Sijoittaja.fi-jäsenyyteen ja se löytyy Sijoittaja360-palvelusta.
Jäsenosiossa
Pureudumme ajankohtaisiin megatrendeihin tarkemmin ja nostamme esiin tehokkaimmat ETF:ät, jotka sopivat suomalaiselle sijoittajalle. Mukana Sijoittaja.fi:n valinnat ja perustelut puolustusteollisuuteen, tekoälyyn sekä energiaan.
Näihin teemoihin on tarjolla myös useita kiinnostavia ETF-ratkaisuja, jotka eroavat muun muassa kulujen, rakenteen ja sijoituspainotusten osalta.
