Perjantain työllisyysluvut kriittiset osakemarkkinoiden loppuvuoden kehityksen kannalta

Markkinat odottavat hermostuneina perjantaisia USA:n työllisyyslukuja. Vääränlainen luku voi sysätä osakkeet laskuun. Sijoittajat varautuvat julkaisupäivään painottamalla defensiivisiä ja hakemalla suojaa VIX:istä.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Markkinat odottavat hermostuneina perjantaisia USA:n työllisyyslukuja. Vääränlainen luku voi sysätä osakkeet laskuun. Sijoittajat varautuvat julkaisupäivään painottamalla defensiivisiä ja hakemalla suojaa VIX:istä.

Työllisyysraportti määrittää osakemarkkinoiden suunnan

Perjantaina julkaistaan USA:sta työllisyysluvut, joita markkinoilla odotetaan kuumeisesti. Tuoreet työllisyysluvut syyskuulta ovat ratkaisevassa asemassa osakemarkkinoiden loppuvuoden suunnan kannalta.

Työllisyyskehitys on ollut viime kuukausien aikana USA:ssa heikkoa ja se on ollut myös syynä keskuspankki Fedin koronlaskuun. Touko-elokuun aikana USA:han on luotu keskimäärin vain 27 000 työpaikkaa kuukaudessa, kun yli 100 000 työpaikan lukemaa pidetään hyvänä talouskasvun kannalta.

työpaikat USA

Minkälainen työllisyysraportti olisi markkinoiden kannalta hyvä?

Mikäli työllisyyskehitys jatkaa myös syyskuussa aneemisena, tarkoittaa se sitä, että USA:n talous on heikompi kuin mitä osakemarkkinoiden kehitys osoittaa. Heikko työllisyysraportti vastaavasti varmistaisi sen, että Fediltä nähtäisiin kaksi 0,25 prosenttiyksikön koronlaskua loppuvuoden aikana.

Jos taas työllisyysraportti olisi hyvin vahva, palauttaisi se uskon USA:n talouskehitykseen, vahvistaisi dollaria, mutta koronlaskuodotukset laimentuisivat. Markkinat hinnoittelisivat jälleen pidempää korkeiden korkojen aikakautta.

Markkinoiden kannalta optimaalinen työllisyysraportti kertoisi odotuksia laimeammasta palkkainflaatiosta sekä aiempia kuukausia paremmista työpaikkaluvuista. Ekonomistit ennustavat 50 000 uutta työpaikkaa, joka on historiaan nähden heikko luku, mutta olisi parannus edelliskuukausista. Tämä jättäisi Fedille oven auki koronleikkauksille, joilla tuetaan työmarkkinoita, mutta kertoisi siitä, ettei USA ole taantumassa.

Viimeisten neljän kuukauden heikot työllisyysluvut ovat tällä hetkellä osakemarkkinoiden näkökulmasta vain väliaikainen ongelma, joka juontaa juurensa Trumpin huhtikuisista tulli-ilmoituksista. Yritykset olivat kauppasodan keskellä varovaisia rekrytoinneissa, mutta nyt, kun kauppasota on jäänyt taakse, voivat työmarkkinatkin palata normaalin kasvun tielle.

Sijoittaja360 Markkinaympäristöstä löytyvä S&P 500 -indeksin kuvaaja kertoo, että indeksi on nousutrendissä ja liukuvien keskiarvojen yläpuolella. VIX on lievästi koholla ja noususuunnassa, mikä kertoo siitä, että markkinat varautuvat pettymykseen työllisyyslukujen osalta.

Sijoittaja360 Markkinaympäristön sektorituotot kertovat, että sijoittajat ovat viimeisen viikon aikana painottaneet defensiivisiä sektoreita. Myös kulta on jatkanut nousussa, mikä osaltaan kertoo varautumisesta huonompaan skenaarioon.

Sp500 indeksi

Mainos alkaa
Sijoita Huuvaan

Mainos päättyy

Seuraa markkinatilannetta

Seuraa markkinatilannetta Sijoittaja360 Markkinaympäristössä sekä aiheeseen liittyvien artikkelien avulla. Kirjoitamme perjantain työllisyysraportista ensin kommentin markkinaympäristöön ja sitten analyysin sijoittajan näkökulmasta.

Webinaari näkyvyys
Sinua voisi kiinnostaa
Makrotalouden katsaus erityisesti Suomen luvuista. Miten markkinat ovat kehittyneet vuoden 2025 toisella kvartaalilla?
Talouskatsaus: Suomen ja Euroopan talouskasvu
eToro kokemuksia 2024
Suomalaisten suosituimmat osakkeet eTorossa vuonna 2025
Suomi Fundamentti -mallisalkku
Sijoittajan valinnat