Tulevat inflaatioluvut ovat sijoittajan tärkeimmät indikaattorit hetkeen Sijoittajat odottavat kuumeisesti tulevia inflaatiolukuja. Jännitys on käsin kosketeltavaa, sillä luvut ohjaavat osakemarkkinoiden suunnan tuleviksi kuukausiksi. Timo Heikkilä 9.4.2024 inflaatio markkinaympäristö osakkeet Sijoittajat odottavat kuumeisesti tulevia inflaatiolukuja. Jännitys on käsin kosketeltavaa, sillä luvut ohjaavat osakemarkkinoiden suunnan tuleviksi kuukausiksi. Markkinoilla nähtävillä rotaatiota Kirjoitimme hiljattain, että osakemarkkinoilla näkyvissä ensimmäisiä merkkejä suuren rotaation vaikutuksista. Sijoittajat ovat viimeisen kuukauden aikana suosineet syklisiä osakkeita ja teknologiaosakkeiden tuotto on ollut jopa negatiivinen. Taustalla on korkojen nousu, joka on haitallista korkean arvostustason osakkeille. Kriittisiä inflaatiolukuja Kuluvalla viikolla saadaan rotaation kannalta massiivisen tärkeitä talouslukuja. USA:n inflaatioluvut julkistetaan keskiviikkona ja tuottajahintojen kehitys torstaina. Inflaatio on ollut viimeiset viisi kuukautta kolmen prosentin tuntumassa. Nyt markkinoilla on pelkoja, että inflaatio lähtisi jälleen kiihtymään. Ennusteissa on, että inflaatio nousisi 3,4 prosenttiin helmikuun 3,2 prosentista. USA:n inflaatio. Kuvan lähde TradingEconomics. Viime aikojen öljyn ja raaka-aineiden hinnannousu tarkoittavat, että inflaatio voi jatkaa tulevina kuukausina noususuunnassa. Siksi torstaina julkistettava tuottajahintojen muutos on myös tärkeä indikaattori. Helmikuussa hintojen muutos kuukausitasolla oli 0,6 prosenttia. Nyt odotetaan 0,3 prosentin muutosta, joka voi olla alakanttiin. Mitkä ovat inflaatiolukujen vaikutukset osakemarkkinoihin? Jäsenosiossa analysoimme tulevien inflaatiolukujen vaikutuksia osakemarkkinoihin. Mitä asioita kannattaa ottaa huomioon omaa salkkua analysoidessa? Lue ilmaiseksi kaksi viikkoa Haluatko lukea artikkelin? Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja tuhansiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Lisäksi saat käyttöösi Sijoittaja360 -palvelun. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu 11,90€. Voit perua koska tahansa. Aloita ilmainen kokeilu Tutustu jäsenyyksiin KirjauduUnohditko salasanasi? inflaatio markkinaympäristö osakkeet
Markkinoilla nähtävillä rotaatiota Kirjoitimme hiljattain, että osakemarkkinoilla näkyvissä ensimmäisiä merkkejä suuren rotaation vaikutuksista. Sijoittajat ovat viimeisen kuukauden aikana suosineet syklisiä osakkeita ja teknologiaosakkeiden tuotto on ollut jopa negatiivinen. Taustalla on korkojen nousu, joka on haitallista korkean arvostustason osakkeille. Kriittisiä inflaatiolukuja Kuluvalla viikolla saadaan rotaation kannalta massiivisen tärkeitä talouslukuja. USA:n inflaatioluvut julkistetaan keskiviikkona ja tuottajahintojen kehitys torstaina. Inflaatio on ollut viimeiset viisi kuukautta kolmen prosentin tuntumassa. Nyt markkinoilla on pelkoja, että inflaatio lähtisi jälleen kiihtymään. Ennusteissa on, että inflaatio nousisi 3,4 prosenttiin helmikuun 3,2 prosentista. USA:n inflaatio. Kuvan lähde TradingEconomics. Viime aikojen öljyn ja raaka-aineiden hinnannousu tarkoittavat, että inflaatio voi jatkaa tulevina kuukausina noususuunnassa. Siksi torstaina julkistettava tuottajahintojen muutos on myös tärkeä indikaattori. Helmikuussa hintojen muutos kuukausitasolla oli 0,6 prosenttia. Nyt odotetaan 0,3 prosentin muutosta, joka voi olla alakanttiin. Mitkä ovat inflaatiolukujen vaikutukset osakemarkkinoihin? Jäsenosiossa analysoimme tulevien inflaatiolukujen vaikutuksia osakemarkkinoihin. Mitä asioita kannattaa ottaa huomioon omaa salkkua analysoidessa? Lue ilmaiseksi kaksi viikkoa Haluatko lukea artikkelin? Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja tuhansiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Lisäksi saat käyttöösi Sijoittaja360 -palvelun. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu 11,90€. Voit perua koska tahansa. Aloita ilmainen kokeilu Tutustu jäsenyyksiin KirjauduUnohditko salasanasi? inflaatio markkinaympäristö osakkeet