Markkinatilanne on ollut lokakuun lopulta lähtien positiivinen. Keräsimme sijoittajalle kuusi tärkeintä kuvaajaa, jotka selittävät tilannetta.
Sijoittajan tärkeimmät nostot markkinaympäristöstä
Päivitimme Markkinaympäristön. Keräsimme kuusi tärkeintä nostoa Markkinaympäristön lukuisten indikaattoreiden joukosta. Niiden avulla saa nopean käsityksen markkinatilanteesta ja mitä sijoittajan kannattaa seurata juuri nyt.
1. Korot jyrkässä laskussa
Markkinakorot ovat olleet laskussa lokakuusta lähtien. Alla olevasta kuvasta nähdään, miten USA:n 10-vuotinen korko on laskenut jo alle 4,2 prosentin käytyään viidessä prosentissa. Myös euroalueen korkojen suunta on ollut alas päin. Esimerkiksi Suomen valtionkorko on tippunut 2,75 prosenttiin.
Tärkein syy korkojen laskuun on ollut keskuspankkien käännös politiikassa. Myös rauhoittunut inflaatio on auttanut asiaa.

2. Korkosijoitukset nousussa
Markkinakorkojen lasku vastaavasti tarkoittaa sitä, että korkosijoitusten hinnat ovat nousseet. Alla oleva kuva näyttää, miten kaikkien korkoluokkien tuotot ovat viimeisen parin kuukauden aikana olleet hyvällä tasolla. Eurooppalaiset valtionlainat kävivät syvimmällä syyskuun kuopassa ja ovat nyt nousseet jyrkimmällä kulmakertoimella.
Olemme pitäneet loppukesästä lähtien korkoja varteenotettavana sijoituskohteena osakkeille. Tässä artikkelissa on neljä korko-ETF:ää, joihin sijoittaja voi tutustua tarkemmin.

3. Inflaatio laskussa
Inflaation merkittävä hidastuminen on yksi avaintekijöistä korkotason laskussa. Alla oleva kuva näyttää, kuinka nopeasti inflaatio on hidastunut.
Toteutunut inflaatio on laskenut jyrkästi, mutta myös inflaatio-odotukset ovat painuneet. Viiden vuoden inflaatio-odotus on Euroopassa jo EKP:n kahden prosentin tavoitetasolla.
Kokeilun jälkeen tilaus jatkuu 11,90 €/kk. Voit perua milloin tahansa.
