Tekoälyn kärkiyhtiön Nvidian liikevaihto kolminkertaistui – osake huippulukemissa

Nvidian Q3-tulos löi jälleen analyytikoiden ennusteet. Liikevaihto kasvoi 206 prosenttia ja kasvu jatkuu myös seuraavalla kvartaalilla. Tieto hidastuvasta myynnistä Kiinassa herättää huolta sijoittajien keskuudessa.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Nvidian Q3-tulos löi jälleen analyytikoiden ennusteet. Liikevaihto kasvoi 206 prosenttia ja kasvu jatkuu myös seuraavalla kvartaalilla. Tieto hidastuvasta myynnistä Kiinassa herättää huolta sijoittajien keskuudessa.

NVIDIA

Nvidia on vuonna 1993 Kaliforniassa perustettu teknologiayritys, joka valmistaa puolijohteita, grafiikkaprosessoreita peli- ja yritysmarkkinoille, sekä erilaisia järjestelmäpiirejä muun muassa autoteollisuuden tarpeisiin. Datakeskukset ovat myös keskeinen osa yhtiön liiketoimintaa. Yhtiöllä on lähes 23 000 työntekijää. Nvidialla on konttori myös Helsingissä johtuen osittain suomalaisesta Hybrid Graphics Oy:stä, jonka Nvidia osti vuonna 2006.

Nvidian osake on raketoinut viimeisen vuoden aikana tekoälyboomin saattelemana, kun yhtiö on takonut ennätyksellisiä tuloksia. Nvidia on markkina-arvolla mitattuna maailman kuudenneksi suurin yritys, ja sen osake on tuottanut johtavista teknologiaosakkeista selvästi parhaiten.

Nvidian liikevaihto kasvoi 206 prosenttia

Nvidian kolmannen kvartaalin tulos ja liikevaihto ylittivät jälleen selvästi analyytikoiden ennusteet. Tilikauden kolmannella neljänneksellä Nvidian liikevaihto kasvoi 206 % vuodentakaisesta ja oli 18,12 miljardia dollaria. Osakekohtainen tulos oli lähes kuusi kertaa suurempi vuodentakaisiin lukuihin verrattuna, ollen $4,02.

Kasvua tuki erityisesti datakeskussegmentin vahva kasvu, joka kasvoi 279 % vuodentakaisesta ja 41 % edellisestä kvartaalista, ollen 14,51 miljardia dollaria ja ylittäen analyytikoiden ennusteet. Datakeskukset ovat tekoälyn keskiössä ja Nividia on tässä segmentissä maailman kärkiyritys. Nvidian tekoälyprosessoreiden kysyntä ylittää tarjonnan.

Nvidian pelisegmentti, joka oli aikaisemmin sen ydinliiketoiminta, kasvoi 81 % vuodentakaiseen verrattuna ja 15 % edellisestä kvartaalista, ja oli 2,86 miljardia dollaria.

Nvidia valmistaa myös siruja korkean suorituskyvyn grafiikkasovelluksiin. Tämä segmentti kasvoi 108 % vuodentakaiseen verrattuna, ja 10 % edelliskvartaalista, ollen 416 miljoonaa dollaria. Yhtiö raportoi 261 miljoonan dollarin liikevaihdon autoteollisuudesta, jossa oli 4 prosentin kasvu vuodentakaiseen verrattuna.

Nvidian Q3-tulos lukuina

  • Oikaistu osakekohtainen tulos: $4,02 (analyytikoiden konsensusennuste $3,37)
  • Liikevaihto 18,12 miljardia dollaria (analyytikoiden konsensusennuste 16,18 miljardia dollaria)
  • Datakeskussegmentin liikevaihto: 14,51 miljardia dollaria (ennuste 12,82 miljardia dollaria)
  • Pelaamisen segmentin liikevaihto: 2,86 miljardia dollaria (ennuste 2,7 miljardia dollaria)

Nvidian arviot neljännelle kvartaalille

Nvidia arvioi tilikauden 2024 neljännen kvartaalin liikevaihdon olevan noin 20 miljardia dollaria, +/- 2 %. Analyytikot odottivat neljännelle neljännekselle 17,8 miljardin dollarin liikevaihtoa. Hurja kasvu jatkuu, sillä 20 miljardin dollarin liikevaihto tarkoittaisi noin 231 %:n kasvua edellisvuoden luvuista.

Yhtiö odottaa ylläpitävänsä vahvaa myyntikatetasoa 75,5 %:ssa, +/- 0,5 %-yksikköä.

Nvidia sanoi tulosjulkaisun yhteydessä, että se odottaa liikevaihdon laskevan tilikauden neljännellä neljänneksellä Kiinassa johtuen Yhdysvaltojen viennin valvonnasta. Muiden alueiden vahvan kasvun odotetaan kuitenkin paikkaavaan Kiinan laskua. Nvidia kertoo kehittävänsä uusia yhteensopivia siruja Kiinalle, mutta ne eivät tule vaikuttamaan vielä neljännen neljänneksen liikevaihtoon.

Nvidian osake

Nvidian kurssi on ollut vahvassa nousussa ja nousu on vain kiihtynyt. Osake on rikkonut uusia ennätyslukemia jatkuvasti, ja pelkästään vuoden 2023 aikana osake on noussut jo lähemmäs 250 prosenttia hipoen 500 dollarin rajaa. Kuitenkin tuoreimman kvartaalituloksen jälkeen osake kehittyi jälkipörssissä melko maltillisesti, ja oli jopa noin 1,7 %:n laskussa huolimatta ennätyksellisistä tuloksista.

Nvidian kurssi vuoden ajalta. Kuva: TraidingView & eToro

Katso Nvidian kurssi & avainluvut eTorosta*Pääomasi on vaarassa. Muita kuluja sovelletaan. Lisätietoja  etoro.com/trading/fees.

Sijoittajan näkökulma

Nvidia on tekoälyn kärkiyhtiö ja sijoittajat ovat innostuneet osakkeesta vuoden 2023 aikana. Innostus on ollut oikeutettua, sillä yhtiö on kasvanut räjähdysmäisestä tekoälysirujen voimakkaan kysynnän johodosta.

Osake on kuluvan vuoden P/E-luvulla mitattuna kallis (P/E-luku 153), mutta tämä ei huomioi tuloksen voimakasta kasvua. Yhtiö ylitti Q3:lla jälleen analyytikkojen ennusteet ja tulosennusteita tullaan korjaamaan selvästi ylös päin.

Vuoden 2024 tulosennusteella laskettu P/E on 45,8, mutta tämäkin luku todennäköisesti laskee, kun analyytikot reivaavat ennusteita ylemmäs. Nykyisen kysynnän valossa realistisempi vuoden 2024 EPS-ennuste on noin 16 dollaria per osake. Tämä antaisi P/E-luvuksi 500 dollarin kurssilla 31, joka ei enää tunnukaan kohtuuttomalta.

Tuloksen jälkeisissä analyytikkokommenteissa Nvidian tulosta pidettiin erinomaisena. Nvidian grafiikkasuorittimien kysyntä ylittää edelleen tarjonnan, kun tekoälyn käyttö laajenee eri toimialoilla. Nvidia on markkinajohtaja ja vaikka kilpailu kiristyy odotetaan Nvidian säilyttävän selvän johtoaseman tekoälyssirujen toimittajana.

Osake on volatiili ja näyttää siltä, että sitä kannattaa ostaa dipeistä. Suurin riski on eksponentiaalisen kasvun hyytyminen, mikä on väistämättä edessä jossain vaiheessa, kun tekoälybuumin ensimmäinen investointiaalto laimenee. Sirujen toimitusrajoitukset Kiinaan hillitsevät myös kasvua, vaikka se ei vielä tuoreen raportin luvuissa näkynytkään.

Vinkki: vertaile siruyhtiöitä Osaketyökalulla – käytä hakutermiä ”semiconductor”

Nvidia löytyy Sijoittaja:fi:n Disruptiviset Teknologiaosakkeet -salkusta

Sijoittaja.fi on rakentanut eToroon Disruptiiviset Teknologiaosakkeet salkun, jossa Nvidia on myös yksi salkun yli 30 teknologiaosakkeesta. Ostimme Nvidiaa salkkuun 19.09.2022 hintaan 133,85. Nvidia on tänä vuonna salkun ylivoimaisesti eniten tuottanut osake.

Salkun voi kopioida 500 dollarilla, jolloin samat ostot ja myynnit toteutuvat salkussasi. Nvidia on ollut pitkällä aikavälillä myös yksi salkun parhaiten tuottaneista osakkeista.

Disruptiiviset teknologiaosakkeet -salkku*

eToro on useita eri omaisuuseriä tukeva alusta, jonka kautta voit sijoittaa  osakkeisiin, sekä käydä kauppaa hinnanerosopimuksilla.   Hinnanerosopimukset (CFD) ovat monimutkaisia sijoitusvälineitä, joihin liittyy  suuri pääoman nopean menetyksen riski velkavivun käytöstä johtuen.  78 % yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa käydessään kauppaa  hinnanerosopimuksilla tätä palveluntarjoajaa käyttäen.  Sinun on syytä harkita, ymmärrätkö hinnanerosopimusten toimintaperiaatteen ja  onko sinulla varaa asettaa pääomasi alttiiksi huomattavalle riskille.   Aiempi kehitys ei ole osoitus tulevasta. Esitetty kaupankäyntihistoria on alle  viisi täyttä vuotta, eikä se välttämättä riitä sijoituspäätöksen perusteeksi   Copy trading on salkunhoitopalvelu, jonka tarjoaa eToro (Europe) Ltd., joka on  Cyprus Securities and Exchange Commissionin valtuuttama ja sääntelemä.    eToro USA LLC ei tarjoa CFD:tä eikä esitä mitään vastuuta tämän julkaisun  sisällön tarkkuudesta tai täydellisyydestä. eToro USA LLC on laatinut  kumppanimme käyttämällä julkisesti saatavilla olevia ei-yhteisökohtaisia  tietoja eTorosta.

(*) Affiliate-linkki. Linkin kautta siirtyminen sivustolle ei aiheuta kuluja käyttäjälle. Tehdyistä tilauksista sivusto voi saada rahallisen korvauksen.

Sinua voisi kiinnostaa
Analyysi: LeadDesk odottaa vuosikasvun paranevan kuluvana vuonna
Atrian uusi johto yrityskaupoilla Ruotsissa – analyysi
Tekoälyuutiset: AI-vaikuttajien mukaan tekoäly voi aiheuttaa merkittävää haittaa ihmiskunnalle
Omalla Maalla LKV
Sijoittajan valinnat