Ympäristöystävällistä sijoittamista – ETF:iä, joilla voit parantaa maailmaa

Ilmastonmuutos on todellisuutta. Lue kuinka sijoittaja voi osallistua ympäristötalkoisiin sijoittamisen keinoin.

Sami Väänänen
Sami Väänänen

Ilmastonmuutos on todellisuutta. Lue kuinka sijoittaja voi osallistua ympäristötalkoisiin sijoittamisen keinoin.

Ympäristöasiat puhuttavat laajasti ja me selvitimme, kuinka sijoittaja voi ottaa osaa ympäristötalkoisiin sijoittajan keinoin. Tavallinen kuluttaja voi kierrättämisen ohella äänestää lompakollaan ostamalla kaupasta ympäristöystävällisiä tuotteita. Sama pätee myös sijoittajaan, joka voi käyttää omaa ääntänsä myös pörssissä.

Ilmasto on muuttunut keskimääräisesti lämpimämmäksi ja erityisesti epävakaistunut pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. Arktisten alueiden jäiden sulaminen, merivesien nouseminen ja hirmumyrskyjen voimakkuuksien lisääntyminen ovat alkusoittoa tulevaisuuden humanitaarisista haasteista. Tutkijoiden keskuudessa vallitsee konsensus siitä, että ilmastokaasut kuten esimerkiksi hiilidioksidi, metaani ja ehkä hieman yllättäen vesihöyry ovat vaikuttaneet ilmastonmuutokseen kiihdyttävästi.

Suuri osa eläinlajeista kuolee sukupuuttoon

Tiedemiehet ovat kehitelleet ongelmaan erinäisiä ratkaisuja, kuten esimerkiksi suolaliuoksen lähettäminen pilviin. Tämä kiihdyttäisi lämmön haihtumista avaruuteen. Valitettavasti näiden uusien ratkaisujen myötä on törmätty myös uusiin ongelmiin. Varsinaista yleisavainta ilmastomuutoksen ratkaisemiseksi ei ole vielä kehitetty, mutta ennenkuin tiedeyhteisö keksii varteenotettavan ratkaisun ilmastonmuutokseen ja kaasujen vähentämiseksi, voimme pelata aikaa hidastamalla ilmastonmuutosta. Ilmaston ja merivesien lämpenemisestä johtuen planeettamme eliöt joutuvat etsimään itselleen uuden sopivan elinympäristön, mikäli pystyvät. Puulajit ynnä muut kasvit kykenevät liikkumaan vain sen verran, mitä niiden siemenet matkaavat. Onkin arvioitu, että tällä lämpenemisen tahdilla noin 15-40 % maailman eläinlajeista ovat tuomittuja sukupuuttoon vuoteen 2050 mennessä, eli 35 vuoden päästä. Aika on kortilla.

Pariisissa pidetään kuluvan vuoden lopussa YK:n ilmastonmuutoskonferenssi, jonka päätarkoituksena on saavuttaa maailmanlaajuinen ja sitova sopimus ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi sekä auttaa siirtymisessä kestävän kehityksen mukaisiin energiaratkaisuihin. Millaisilla keinoilla tähän pyritään ja kuinka ne vaikuttavat arvopaperimarkkinoille, emme osaa sanoa. Pidämme kuitenkin kestävän kehityksen mukaista sijoittamista sijoittamisena tulevaisuuteen.

Artikkelissa esitetyt väitteet perustuvat Climate Centralin kirjaan Global Weirdness. Lisätietoa englanniksi kirjasta Climate Centralin kotisivuilla, johon pääset tästä.

ETF:iä, joilla voit parantaa maailmaa

Listasimme muutamia mielenkiintoisia puhtaaseen energiaan sijoittavia ETF:iä. Sijoittamalla kyseisiin yrityksiin ETF:ien kautta, voit edistää ympäristöystävällisten ratkaisujen kehittämistä ja tuotantoa. Huomaa, että puhdas energia on jossain määrin vaikeasti määriteltävä aihe. Onko esimerkiksi ydinvoima puhdasta energiaa, vaikka sen tuottaminen ei suoraan tuota haitallisia ilmastokaasuja? Ydinjätteen käsittely ja varastointi tulee myös aiheuttamaan päästöjä.

ETF-valinnat luettavissa vain jäsenille!

Liity Sijoittaja.fi:n jäseneksi täältä!

Sinua voisi kiinnostaa
Analyysi: Nordea ylitti ennusteet ensimmäisellä neljänneksellä
Tuloskausi käynnistyy – katso tulosennusteet Osaketyökalusta
Osaketyökaluihin uusia osakkeita
RiverRecycle näkyvyys
Sijoittajan valinnat