Karhu kurkistelee puun takaa osakemarkkinoilla. Tähän syynä on liiallinen optimismi, jonka voisi purkautua ennen nousun jatkumista. Kerromme kolme tekijää, jotka houkuttelevat karhua markkinoille.
Sijoittajien sentimentti
Markkinaympäristössä voi seurata sijoittajan tärkeimpiä indikaattoreita. Yksi on sijoittajien sentimentti. Sentimentti on nyt noussut rajan yli, jolloin sijoittajat ovat ylenpalttisen optimistisia.
Tämä on osakkeille vaaran signaali ja tarkoittaa sitä, että pienikin negatiivinen markkinauutinen voi laukaista korjauksen.

Myös VIX nousussa
Myös markkinoiden pelkokertoimena pidetty VIX oli 26.8. selvässä nousussa, vaikka markkinoilla oli vahva nousupäivä. VIX nousi 5,6 % ja päätyi päivän päätteksi lukemaan 23,3. Tämä on toinen vaaran merkki.
Aiemmin kerroimme siitä, että korkojen heilunta on nyt ennätysmatalaa. Tämä on kolmas vaaran signaali ja tarkoittaa tyyntä myrskyn edellä.
Edessä pieni lasku, jonka jälkeen nousu jatkuu…
Yhteenvetona nämä kolme signaalia tarkoittavat sitä, että markkina todennäköisesti korjaa lievästi alas päin. Seuraavat kolme pörssipäivää ovat kriittiset. Jos markkina selviää näistä, nousu jatkuu.
Pidämme nykyisessä markkinamomentissa 10 %:n laskua erittäin epätodennäköisenä. Todennäköisempi vaihtoehto on noin 5 %:n lasku, jonka jälkeen markkina palaa takaisin nousuvaiheeseen.
Laskukärjessä pitäisivät olla äärimmäisen korkean momentin teknologiaosakkeet, mutta se jää nähtäväksi. Viimeisen kuukauden aikana markkinavinoumua on kasvanut entisestään ja kaikki rotaatioyritykset ovat lässähtäneet pannukakuksi.
Markkinavinouma: tarkoittaa sitä, että korkean kasvun teknologiaosakkeiden kurssit ovat nousseet ennätyskorkealle samalla kun arvo-osakkeiden ja syklisten osakkeiden kurssit ovat edelleen matalalla.
Markkinarotaatio: tarkoittaa sitä, että kurssikehityksessä jälkeenjääneet osakkeet nousisivat ja voimakkaasti nousseet laskisivat tai pysyisivät paikoillaan. Tällöin markkinavinouma korjaantuisi.