Pohjalle lyötyjä osakkeita – missä paras nousupotentiaali

Tutkimme pohjalle lyötyjä osakkeita. Valitsimme 10 osaketta, joilla uskomme olevan paras tuottopotentiaali koronatilanteen helpottaessa seuraavan parin vuoden aikana.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Tutkimme pohjalle lyötyjä osakkeita. Valitsimme 10 osaketta, joilla uskomme olevan paras tuottopotentiaali koronatilanteen helpottaessa seuraavan parin vuoden aikana.

Pohjalle lyötyjä osakkeita

Lajittelimme Osaketyökalullamme kotimaisia osakkeita järjestykseen tuottojen perusteella heikoimmasta parhaimpaan. Alla esimerkkinä neljä heikoiten tuotanutta osaketta kolmen vuoden tuoton perusteella. Kaikki neljä osaketta, Stockmann, Lehto Group, Martela ja SRV Group, ovat myös kuluvan vuoden tuoton perusteella heikoimpien joukossa.

Sijoitustutkimuksen mukaan osakkeiden tuotto on keskiarvoon hakeutuvaa. Tämä tarkoittaa sitä, että historiassa parhaiten tuottaneet osakkeet tuottavat keskimäärin seuraavalla jaksolla heikommin ja historiassa heikoiten tuottaneet osakkeet paremmin.

Näin onkin keskimäärin ja isossa joukossa. Sijoittajat kuitenkin tietävät käytännön elämästä, että usea heikosti tuottanut osake jatkaa heikkoa kehitystä myös jatkossa. Kurssikäänne riippuu siitä, onnistuuko yhtiö liiketoimintakäänteessä. Nyt tilannetta sekoittaa vielä koronakriisi, joka on muuttanut kuluttajakäyttäytymistä ja yhtiöiden toimintaympäristöä. Moni yritys ei selviä kriisistä hengissä.

Yllä olevan listan neljän osakkeen riski on korkea. Kaikissa osakkeissa kolme vuotta sitten sijoitetusta rahasummasta on alle viidesosa jäljellä. Myöskään analyytikot eivät usko yhtiöihin, sillä suositukset ovat kallellaan ”vähennä” -suositukseen päin. (1=osta, 5=myy). Muun muassa markkina-arvoa suhteessa liiketoiminnan volyymiin, kurssikehitystä ja volatiliteettia tarkkailemalla voidaan tulkita, markkina on sitä mieltä, että joku näistä ei selviä.

Emme usko, että se on Lehto, sillä tulosraporttien perusteella yhtiö on aidosti mennyt eteen päin. Toiminta on tervehtynyt ja riskit ovat hallinnassa. Ennen kaikkea rahoitusasema on parantunut. Myös SRV on mennyt eteen päin, mutta velkaantuneisuus on vielä korkea. Martelan tilanne on vaikea, mutta annettaisiinko perheyrityksen mennä nurin? Stockmann on jo hakeutunut yrityssaneeraukseen ja korona rokottaa yhtiötä eniten, joten se on todennäköisin vaihtoehto.

10 pohjalle lyötyä osaketta, joissa paras tuottopotentiaali

Jäsenosiossa 10 osakevalintaamme, joiden kursseja on lyöty koronakriisissä, mutta joiden uskomme nousevan, kun tilanne paranee. Näissä osakkeissa on näkemyksemme mukaan paras tuottopotentiaali suhteessa riskiin pohjalle lyödyistä osakkeista.

Artikkelin sisältö on avoin vain Osakesäästötilipalvelun tilaajille tai Sijoittaja.fi:n maksaville jäsenille.

Aloita ilmainen 14 päivän kokeilu Lue koko artikkeli

Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja kaikkiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Sijoittaja360° avulla seuraat markkinaa. Tiedät koska on oikea aika sijoittaa osakkeisiin. Mukana myös suositut Osake- ja ETF-työkalut.

Sinua voisi kiinnostaa
Wimaon osakeanti – uniikilla teknologialla ratkaisu muovin kierrätykseen
Tekoälyuutiset: Uusi askel ihmismäisempiin tekoälymalleihin
Helsingin pörssi on vihdoin kääntynyt – hakannut tuotossa jopa teknologiaosakkeet
Bowa Legal näkyvyys
Sijoittajan valinnat