Sijoittajat pakenivat riskimarkkinoilta

Sijoittajat vetivät varallisuuttaan pois riskisijoituksista, mutta maaliskuussa näkyi jo rauhoittumista. Sektorikohtaisesti defensiiviset sektorit ovat olleet voittajia.

Sami Väänänen
Sami Väänänen

Sijoittajat vetivät varallisuuttaan pois riskisijoituksista, mutta maaliskuussa näkyi jo rauhoittumista. Sektorikohtaisesti defensiiviset sektorit ovat olleet voittajia.

Pakoa osakkeista ja riskisijoituksista

ETF-rahavirroissa näkyy markkinat vallannut koronapaniikki. Suursijoittajat vetivät rahojaan osakemarkkinoilta ulos, mutta tilanne rauhoittui maaliskuussa edellisiin kuukausiin verrattuna. Kolmen edelliskuukauden aikana osake-ETF:ien rahavirrat olivat 55 miljardia negatiiviset ja korko-ETF:ien 106 miljardia positiiviset. Maaliskuussa osake-ETF:ien rahavirrat olivat 11,1 miljardia negatiiviset ja korko-ETF:ien myös negatiiviset 14,9 miljardia.

Osake-ETF:issä eniten katoa maaliskuussa oli kehittyviin markkinoihin sijoittavissa osake-ETF:issä. Sen sijaan Yhdysvalloissa nettovirtaukset pois markkinoilta rauhoittuivat maaliskuussa selvästi.

Tietyillä osakesektoreilla suunta on ollut koko koronakriisin ajan ylöspäin. Esimerkiksi terveydenhuolto, viestintä ja teknologia ovat houkutelleet sijoittajien varoja kaiken aikaa. Vastaavasti rahoitus ja sykliset sektorit ovat olleet häviäjiä.

Korkomarkkinoilla riskilainojen kysyntä on romahtanut ja varallisuus virrannut turvallisempiin luokkiin, kuten valtionlainoihin. Riskilainoista lähti kuukauden aikana liki 3 miljardia euroa, kun valtionlainoihin nettovarallisuutta sisään virtasi 9,6 miljardia euroa. Kehittyvät markkinat ovat myös korkopuolella suursijoittajien epäsuosiossa.

Raaka-aineissa sijoittajat hakevat suojaa kullasta ja muista arvometalleista. Myös energia raaka-aineena houkuttaa sijoittajia öljyn hinnan merkittävän laskun jälkeen.

Kategorioihin sopivat ETF:t löydät helposti uudesta ETF-työkalustamme!

Opi ETF-sijoittajaksi - lataa opas!

Johtopäätökset ja TOP 10-ETF:t

Suursijoittajat ovat paenneet riskisemmistä omaisuusluokista, kuten osakkeista ja riskilainoista. Varallisuutta on merkittävästi siirtynyt valtionlainoihin ja kultaan. Öljyn jyrkästi laskenut hinta on herättänyt myös öljy-sijoittajat spekuloimaan öljyn hinnan kehityksellä.

Riskinottohalukkuus näkyy myös osakesektoripainotuksissa. Syklisistä sektoreista, kuten teollisuudesta, syklisestä kulutuksesta ja rahoituksesta on vedetty varallisuutta pois. Sektorikohtaisesti vakaammat sektorit, kuten terveydenhuolto ja defensiivinen kulutus ovat keränneet pääomia. Myös syklinen teknologiasektori on koko koronakriisi ajan kerännyt lisää pääomia. Ilmeisesti suursijoittajat luottavat teknologiajättien ja yleisesti teknologiasektorin pärjäämiseen myös laskevilla markkinoilla.

Käänteisesti toteutuneet rahavirrat tarkoittavat sitä, että kun riskinottohalukkuus palaa, niin valtionlainoihin sijoittavista ETF:istä vedetään rahaa, joka sijoitetaan takaisin osakkeisiin.

Suosituimmat ETF-rahastot kertovat yksityiskohtaisesti siitä, mitä sijoituskohteita suuret instituutiosijoittajat suosivat. Näistä voi poimia sijoitusideoita omiin salkkuihin. Jäsenille suunnatussa osiossa esittelemme, mitkä olivat kuukauden suosituimmat ETF-rahastot ja kiinnostavimmat uutuus-ETF:t.

Aloita ilmainen 14 päivän kokeilu Lue koko artikkeli

Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja kaikkiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Sijoittaja360° avulla seuraat markkinaa. Tiedät koska on oikea aika sijoittaa osakkeisiin. Mukana myös suositut Osake- ja ETF-työkalut.

Sinua voisi kiinnostaa
Korot ovat euroalueella aivan liian korkeat – EKP:n pitäisi nopeasti muuttaa politiikkaansa
Fed piti ohjauskoron ennallaan – ennakoi edelleen kolmea koronlaskua tälle vuodelle
Riski-indikaattorit alhaisella tasolla – positiivista osakkeille
Ilmoittaudu webinaariin
Sijoittajan valinnat