Suomalaiset luottavat Nokiaan – onko nyt aika ostaa?

Suomalaiset tankkaavat Nokiaa. Osakekurssi on kääntynyt viime päivinä nousuun. Kannattaako osaketta jo ostaa?

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Suomalaiset tankkaavat Nokiaa. Osakekurssi on kääntynyt viime päivinä nousuun. Kannattaako osaketta jo ostaa?

Nokia on suositumpi kuin koskaan

Nordnetin maajohtajan Suvi Tuppuraisen mukaan Nokia on suositumpi kuin koskaan. Osakkeenomistajien määrä on Nordnetissä kasvanut yli 50 prosentilla vuoden alusta. Osaketta on myös vaihdettu reilusti. Nokian johdon osakeostokset lisäsivät bensaa liekkeihin Tuppurainen kertoo. Yleensä johdon osakeostoihin on vain yksi selitys: johto uskoo osakekurssin nousevan.

Nokian tuloskehitys

Kirjoitimme ennen Q3-tulosta, että Nokia-sijoittaja odota Q3-tulos. Nokian kurssi kääntyi tulosjulkistuksen jälkeen laskuun. Kurssipohjat nähtiin alle neljässä eurossa ja osake on noussut 4,3 euron tasoille.

Kolmannella kvartaalilla Nokian tulos ylitti analyytikoiden odotukset johtuen Technologies-segmentistä, jonka liikevaihto kasvoi voimakkaasti Samsungin kanssa tehdyn lisensointisopimuksen ansiosta. Johto oli tyytyväinen koko Nokian liikevoittoprosentin tasoon. Markkinaolosuhteet olivat erityisesti langattoman infrastruktuurin markkinalla odotettua heikommat. Nokia odottaa näiden olosuhteiden jonkin verran tasaantuvan vuonna 2017. Ohjausta päivitettiin, mutta Nokia uskoo edelleen, että liikevaihto ja liikevoittoprosentti kasvavat merkittävästi vuoden viimeisellä neljänneksellä Q3:een verrattuna.

Analyytikot luottavat Nokiaan

OP:n Hannu Rauhalan analyysin mukaan Nokian lyhyt näkymä on varovainen, mutta pitkä näkymä positiivinen. Rauhala toteaa analyysissa, että Nokia arvioi pääomamarkkinapäivässään verkkomarkkinoiden kasvavan keskimäärin 1,2% vuosien 2016 – 2021 aikana ja laskevan ensi vuonna 2,2%.

Rauhalan mukaan Nokia arvioi datakapasiteetin kysynnän kasvun pakottavan operaattorit käynnistämään kapasiteetti-investointeja jo vuoden 2018 aikana sekä kiinteässä että matkapuhelinverkoissa. Lisäksi uudet datatuotteet ja varautuminen 5G:hen edellyttävät muutoksia verkkoarkkitehtuurin ja verkon laskutus- ja hallintajärjestelmiin.

Rauhalan suositus Nokialle on OSTA ja tavoitehinta 5,60 euroa. Rauhalan ennusteet:

  • EPS (2016) = 0,18 euroa ja EPS (2017) = 0,29 euroa
  • Osinko (2016 ) = 0,17 euroa ja Osinko (2017) = 0,29 euroa.

Analyytikoiden konsensussuositus Nokialle on myös OSTA ja keskimääräinen tavoitehinta 5,19 euroa.

Nokian suositus

Kuvan lähde: Bloomberg, Bloomberg LC:n luvalla.

Nokia sijoittajan näkökulmasta – joko osaketta kannattaa ostaa?

jasensisalto_kirjaudu

Sinua voisi kiinnostaa
Analyysi: Nordea ylitti ennusteet ensimmäisellä neljänneksellä
Analyysi: Nokian tulos näyttää paremmalta kuin onkaan
Tuloskausi käynnistyy – katso tulosennusteet Osaketyökalusta
RiverRecycle näkyvyys
Sijoittajan valinnat