Tikkurila on Helsingin pörssin laatuyhtiöitä. Yhtiö on osoittanut pystyvänsä korkeaan kannattavuuteen haastavassa markkinatilanteessa. Tikkurilan miljardin euron liikevaihtotavoite on kova. Toimitusjohtaja kertoo, miten siihen päästään. Kannattaako Tikkurilaan sijoittaa?
Tikkurila lyhyesti
Tikkurilan sijoittajasivuilla kerrotaan Tikkurilasta seuraavasti.
Tikkurila on vahva alueellinen toimija, joka keskittyy Pohjoismaihin ja itäiseen Eurooppaan. Tärkeimmät markkinat ovat Venäjä, Ruotsi, Suomi ja Puola, jotka muodostavat noin 80 prosenttia konsernin liikevaihdosta. Tikkurila on markkinajohtaja kauppa- ja rakennusmaaleissa Ruotsissa, Suomessa, Venäjällä ja Baltian maissa. Tikkurila luottaa toiminnassaan vahvoihin brändeihin ja elinkaariajattelua tukeviin kestäviin tuotteisiin. Vahva laatumielikuva ja markkinajohtajuus ovat yhtiön tärkeimpiä kilpailuetuja.
Tikkurila keskittyy korkeamman laatu- ja hintaluokan maaleihin, joita tuotetaan kymmenessä maassa 13 tuotantoyksikössä. Eniten tuotantokapasiteettia on Venäjällä, missä yhtiö on toiminut 1970-luvulta lähtien.
Tikkurilan asiakkaita ovat kuluttajat ja ammattilaiset. Merkittävä osa konsernin liikevaihdosta muodostuu kauppa- ja rakennusmaalien myynnistä. Lisäksi Tikkurila palvelee puutuote- ja metalliteollisuuden toimijoita. Tikkurilan toiminta pohjautuu pitkälti kuluttajaliiketoimintaan sekä korjausrakentamiseen ja remontointiin, mikä vähentää selvästi yhtiön suhdanneherkkyyttä.
Toimitusjohtaja vastaa sijoittajien kysymyksiin
Osakeareena-keskustelufoorumilla sijoittajat saivat esittää kysymyksiä Tikkurilan toimitusjohtaja Erkki Järviselle. Tässä muutamia kysymyksiä ja vastauksia.
Miten Kiinan markkinat? Onko Tikkurilan myyntivaltti ”puhdas ilma”?
Tikkurilan myynti on kehittynyt erittäin hyvin Kiinassa jo pidemmän aikaa. Keskitymme Kiinassa premium-segmenttiin ja myymme tuotteitamme osana pohjoismaista elämäntapaa, johon tietysti liitetään mm. puhdas ilma ja luonto. Valtaosa Kiinassa myytävistä maaleistamme valmistetaan Suomessa ja aina laadukkaista ja turvallisista raaka-aineista. Tikkurila-brändin tuotteisiin keskittyviä, kolmannen osapuolen pyörittämiä myymälöitä on Kiinassa tällä hetkellä noin 350. Tavoitteenamme on 1 000 myymälää vuonna 2020.
Kuinka haastava yhtiön 1 miljardin euron liikevaihtotavoite on saavuttaa? Mistä kasvu: uudet markkinat vai markkinaosuuden kasvattaminen?
Tikkurilan pitkän aikavälin tavoitteena on saavuttaa 1 miljardin euron liikevaihto. Kasvutavoite on merkittävä, ja sitä haetaan monesta eri lähteestä. Kasvun tärkeimmät osa-alueet ovat:
- noin 50-100 miljoonan euron orgaaninen kasvu erilaisten kehityshankkeiden kautta (esim. funktionaalisten tuotteiden valikoiman ja myynnin kasvattaminen, uudet vientimarkkinat, ammattilais-/teollisuusliiketoiminnan kasvattaminen)
- noin 100 miljoonan euron orgaaninen kasvu neljällä suurimmalla markkinallamme eli Ruotsissa, Venäjällä, Suomessa ja Puolassa
- noin 200 miljoonan euron kasvu yhteistyöjärjestelyjen ja yritysostojen kautta. Mahdollisia yritysostokohteita kartoitetaan maaliliiketoiminnan lisäksi siihen läheisesti liittyviltä toimialoilta
Ajaako kasvutavoite ohi osinkopolitiikan? Sijoittajat tottuneet hyvään ja kasvavaan osinkoon? Nykyisessä markkinatilanteessa 80% liikevaihdon kasvu edellyttäisi yritysostoja ja siten vaarantaa osingot.
Tikkurila on erittäin vakavarainen ja hyvin kannattava yhtiö, eikä tätä haluta vaarantaa. Yritysostoille on asetettu varsin tarkat ja tiukat kriteerit. Näemme kuitenkin, että pidemmällä aikavälillä kasvun tavoitteleminen on välttämätöntä myös omistaja-arvon lisäämiseksi.
Onko Venäjän pohjat jo nähty? Paraneeko tilanne 2017?
Venäjällä myyntivolyymimme lasku on pienentynyt monta vuosineljännestä peräkkäin ja kääntyi hienoiseen kasvuun kuluvan vuoden toisella neljänneksellä. Emme odota tilanteen enää huononevan, mutta toisaalta emme näe merkkejä nopeasta paranemisestakaan. Ruplan kurssi on edelleen heikko ja kuluttajien ostovoima alhaisella tasolla.
Tikkurila sijoittajan näkökulmasta