Alkuvuosi on ollut osakemarkkinoilla heikko, eikä viime päivien nousu ole riittänyt nostamaan osakkeita helmikuussa plussalle. Eniten on laskenut HEX25-indeksi, joka on lasketellut helmikuussa huimat 6,9 %. TOP 10 ja TOP 15 -osakekorimme voittivat indekseit.
Suomalaisten osakkeiden valintatyökalun TOP-osakkeet
Suomalaisten osakkeiden valintatyökalun kärkikolmikossa on tällä hetkellä laatuyhtiöitä. Kärkisijaa pitää eurooppalaisen pankkien alamäestä kärsinyt Nordea, toisena Tikkurila ja kolmantena UPM Kymmene.
Laatuyhtiöt löytyvät myös sijoitusideoistamme vuodelle 2016.
TOP 3
Nordea teki vakaan tuloksen viimeisellä vuosineljänneksellä. Alhainen korkotase heikensi rahoituskatetta ja suunta tuskin muuttuu nopeasti. Yhtiö aikoo kolmen vuoden muutosprosessin aikana muuttua digitaaliseksi pankiksi. Osinkotuotto on Helsingin pörssin parhaita. Osinkoa jaetaan 0,64 euroa.
Tikkurila on laatuyhtiö, joka kärsii Venäjän taloustilanteesta. Yhtiö pystyy silti korkeaan kannattavuuteen, mikä on osoitus liiketoiminnan vahvuudesta. Vuonna 2016 liiketuloksen odotetaan olevan vuoden 2015 tasolla. Myös Tikkurilan osinkotuotto on hyvä. Osinkoa jaetaan 0,80 euroa.
UPM:n on petrannut tasaisesti ja yhtiön käyttökate ylsi jo viimeisellä kvartaalilla korkeimmalle tasolle viiteen vuoteen. Yhtiö on vahvoissa asemissa ja tuloksen odotetaan paranevan vuonna 2016. Osinkoa jaetaan 0,75 euroa, jolla saa yli 5 %:n osinkotuoton.
TOP-osakkeiden tuottokehitys
Suomalaisten osakkeiden valintatyökalun tavoitteena on antaa suomalaisille osakesijoittajille ideoita siihen, mihin Suomi-osakkeisiin sijoittaa. Vertailua voi tehdä joko kokonaispisteiden perusteella tai yhtiöiden eri ominaisuuksien perusteella.
- Parhaiden osakkeiden korit (TOP 5, 10 ja 15) ovat tuottaneet selvästi (+31,1 % / +23,7 % / +23,6 %) indeksejä enemmän.
- Seurannan aikana suuryhtiöt ovat tuottaneet 5,5 %, keskisuuret 15,2 % ja pienet 24,3 %.
TOP 10-osakkeiden ja indeksien kehitys tammikuussa
Indeksit, sekä myös TOP-salkkumme ovat rytisseet alaspäin alkuvuodesta. Helmikuun kaksi ensimmäistä viikkoa eivät olleet poikkeus. Keskimäärin indeksit ja top-salkkumme laskivat noin 5,1 %. Selvästi eniten laski pienten yhtiöiden indeksi, joka laski jopa huimat 6,9 %. Toinen kova laskija oli TOP 5 -salkkumme, joka laski 6,1 %. Positiivisena huomiona nähdään, että TOP 10 -korimme ja TOP 15 -kori laskivat keskiarvoa vähemmän: 4,1 % ja 3,5 %.
Edellinen TOP 10-lista (per 31.1.2016) ja osakkeiden kehitys helmikuun alkupuolella 1.2. – 15.2.2016
Näin hyödynnät Sijoittaja.fi:n työkaluja sijoituspäätöksissä
- Tarkista markkinoiden riskit markkinaympäristöstä, riskien ollessa koholla sijoittajan kannattaa olla varovainen
- Etsi houkuttelevia ja sijoitustyyliisi sopivia sijoituskohteita Osaketyökalusta / ETF-työkalusta / Indeksin valintatyökalusta
- Hyödynnä mallisalkut sekä ajankohtaiset sijoitusnäkymät ja tuotto-odotukset
Tuotot TOP-salkuille on laskettu tasapainotettuna keskiarvona päivän päätöskursseista. Tuotot on indeksoitu alussa indeksipisteeseen 100. Tuottoja ei ole rasitettu kaupankäyntikuluilla tai mahdollisilla verovaikutuksilla. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Top-Bottom-listat perustuvat Sijoittaja.fin jäsenille tarkoitettuun osakevalintatyökaluun, joka on yli kymmenen vuoden kehitystyön tulos. Se pohjautuu akateemisen ja investointipankkien tutkimustiedon sekä käytännön salkunhoitokokemuksen hyödyntämiseen. Hyödynnämme työkalua aktiivisesti myös omassa varainhoidossamme. Tuottojen laskennan ja Osakevalintatyökalun listan päivitystiheys on kaksi viikkoa alkaen 1.6.2014.