USA:n keskuspankki pitää huomenna Suomen aikaa klo 21 kokouksen, jossa päätetään mm. ohjauskoron nostosta ja kerrotaan FED:n näkemys USA:n talouden kehityksestä. Huominen kokous on vuoden tärkein ja päätökset voivat vaikuttaa merkittävästi markkinanäkymiin.
Markkinat odottavat huomista FOMC-kokousta (Federal Open Market Commitee) jännittyneenä. Huomio keskittyy FED:n taloudellisiin ennusteisiin. Erityisesti seuraviin asioihin
- Jäsenien ennusteisiin FED:n ohjauskorosta vuosille 2014-2016 ja pitkäntähtäimen ohjauskorkotavoitteesta
- Lausunnosta QE:n (Quantitative Easing) lopettamisesta. FED on viitannut QE:n jatkumiseen sanaparilla ”considerable time” sekä
- Työmarkkinoiden kehityksestä
Sanaparilla ”considerable time” tarkoitetaan sitä, että QE:ta jatketaan huomattavan pitkään. USA:n talous on kuitenkin kehittynyt odotuksia paremmin ja alkaa olla aika lopettaa QE ja aloittaa koronnostot. Markkinat odottavat, että FED aloittaa koronnostot kesällä 2015. FED:n jäsenet taas ovat yrittäneet viestiä, että koronnostot voidaan aloittaa aiemmin kuin markkinat odottavat. Koronnostojen aikaistaminen riippuu mm. työmarkkinoiden kehityksestä ja inflaatiosta. Useat markkinakommentaattorit ovat varoitelleet, että koronnostot alkaisivat maalis-huhtikuussa.
Markkinoiden odotukset ohjauskorosta liian alhaiset
Esimerkiksi Jeremy Siegel varoitteli viikkokommentissaan, että markkinat (futuurit) odottavat FED:n ohjauskoron olevan vuoden 2015 lopussa 0,77 %, kun FED:n jäsenien mediaaniennuste on välillä 1,0-1,25 %. Vuoden 2016 lopun mediaaniennuste on 2,5 % markkinoiden odottaessa 1,8 %:n ohjauskorkotasoa.
Markkinat eivät siten odota, että FED nostaisi ohjauskorkoa niin nopeasti kuin jäsenet itse ennustavat. FED voi täsmentää lausuntoaan koronnoston aloittamisesta, mikä saattaa säikäyttää markkinat. Tämä tarkoittaisi lyhyenajan korjausliikettä USA:n osakemarkkinoille sekä korkotason nousua. Korkotason nousu vastaavasti laskisi korkopapereiden hintoja (valtioiden velkakirjat, yrityslainat jne.).
Sijoittajan on vaikea löytää tällä hetkellä varallisuudelleen turvasatamaa. Osalle sijoittajista voi myös tulla yllätyksenä se, että turvallisena markkinoitu 50/50-salkku (50 % osakkeissa / 50 % koroissa) ei olekaan turvallinen molempiin omaisuusluokkiin kohdistuvista lyhyentähtäimen riskeistä johtuen. Suomalainen sijoittaja voi hakea turvaa dollarista (dollarin odotetaan vahvistuvan euroon nähden), pitää osan varallisuudesta käteisenä tai osinko-osakkeista. Osinkostrategialla sijoittavia ETF:iä löytyy helposti ETF-valintatyökalun avulla.
Myös kotimaisista osakkeista löytyy kohtuullisesti hinnoiteltuja vaihtoehtoja. Varovainen sijoittaja kuitenkin odottaa FED:n kokouksen ja markkinoiden reaktiot. On nimittäin todennäköistä, että myös Suomi-osakkeet tulevat alas, mikäli USA:n osakemarkkinoilla nähdään lyhytaikainen korjausliike.
Kirjoitamme analyysin FED:n kokouksen jälkeen ja kerromme siinä, mitkä asiat sijoittajan kannattaa huomioida ja mitkä omaisuusluokat, alueet, sektorit ja strategiat vaikuttavat houkuttelevimmilta.
Lue myös analyysi Nordnetin Superrahastoista.
Kirjoittaja Timo Heikkilä on Sijoittaja.fi:n perustaja ja toimii Sijoittaja.fi:n hallituksen puheenjohtajana. Heikkilällä on kymmenen vuoden kokemus rahoitusalalta.
Artikkelikuvan lähde: http://www.federalreserve.gov