puolustusteollisuus
Puolustusteollisuus on strateginen ja jatkuvasti kehittyvä toimiala, joka kiinnostaa yhä useampia sijoittajia. Siitä on tullut uusi megatrendi, sillä Eurooppa ja länsimaat uudelleenvarustautuvat kovaa vauhtia. Täältä löydät ajankohtaisia artikkeleita ja vertailuja merkittävimmistä puolustusteollisuuden sijoituskohteista.
Kolme eurooppalaista puolustusteollisuusyhtiötä ovat nousseet Treidityökalun tutkaan tällä viikolla. Osakkeet tarjoavat kolme erilaista tapaa altistua sektorin nosteelle ja pyrkiä hyötymään jatkuvista geopoliittisista jännitteistä. Mikä osakkeista on tällä hetkellä houkuttelevin?
Monet Euroopan puolustusteollisuuden osakkeet ovat nousseet kuluvan vuoden aikana reilusti. Miltä Saabin, Rheinmetallin, Kongsbergin, BAE Systemsin ja Leonardon osakkeet näyttävät sijoittajan näkökulmasta?
Puolustusteollisuus on noussut uudeksi megatrendiksi. Listasimme seitsemän puolustusalan kasvusta hyötyvää osaketta Helsingin pörssistä sekä yhden jokeriosakkeen.
Eurooppa uudelleenvarustautuu kovaa vauhtia Venäjän hyökkäyssodan jatkuessa. Laajassa vertailussa kuusi keskeisintä puolustusteollisuuden osaketta.
Viimeisen parin vuoden aikana markkinoille on listattu useita Eurooppa-listattua puolustussektorin ETF-rahastoja. Vertailussa kymmenen ETF-työkalusta löytyvää Eurooppaan listattua ETF-rahastoa, jotka sijoittavat puolustussektorin osakkeisiin.
Puolustusteollisuuden megatrendi jatkaa nousuaan. Analyysissa alan norjalainen toimija Kongsberg Gruppen, joka osaomistaa muun muassa suomalaisen Patrian. Miltä osake näyttää Sijoittajan näkökulmasta?
Kehittämämme Treidityökalu tekee päivittäin tekniseen näkymään perustuvia poimintoja osakemarkkinoilta. Viime aikoina valokeilassa ovat toistuvasti olleet puolustusteollisuuden yhtiöt. Vertailemme tässä artikkelissa neljää viimeaikaista treidi-ideaa: Saab, L3Harris, RTX Corp sekä MTU Aero Engines, ja tarkastelemme osakkeita sijoituksina nykytilanteessa.
Treidityökalumme poimii markkinoilta päivittäin lupaavia osakeideoita – tänään vuorossa ilmailu- ja puolustusteknologiayhtiö RTX Corp. Yhtiö ylitti Q1-tulosennusteet selvästi ja hyötyy Yhdysvaltojen kasvavasta sotilaallisesta tuesta Ukrainalle. Vahva momentti (8/10), positiivinen tulostrendi ja geopoliittinen ympäristö tekevät RTX:stä kiinnostavan lyhyen aikavälin sijoituskohteen.