korkojen nousu

Näin asuntolainasi korkokulut nousevat korkojen noustessa

Paljonko korot voivat nousta ennen kuin joudut suunnittelemaan budjettisi uusiksi? Laske korkokulut nopeasti Korkolaskurilla. Onko pahin korkojen nousu jo takana päin?

Korkeat korot veivät ensimmäiset uhrinsa pankkisektorilla

Viime viikolla kolme merkittävää pankkia Yhdysvaltojen rahoitussektorilta sulkivat ovensa pysyvästi. Korkeilla koroilla oli osuutensa tähän suurimpaan epäonnistumiseen pankkisektorilla sitten Finanssikriisin.

Perinteisissä yhdistelmärahastoissa suuri korkoriski – hajautus pelkkiin osakkeisiin ja korkoihin voi olla nyt riskialtista!

Tyypillisenä ongelmana sijoitusalalla tarjottavissa yhdistelmärahastoissa on, että hajautuksessa keskitytään ainoastaan osakkeiden ja korkojen väliseen suhteeseen muiden omaisuusluokkien jäädessä usein olemattomalle huomiolle. Osakkeiden ja korkojen käyttöä ainoina hajauttavina omaisuusluokkina on puoltanut se, että korkoinstrumenteissa tuotot ovat olleet viimeisen vuosikymmenen aikana erittäin hyviä ja omaisuusluokka ollut siten "helppo myydä". Historia ei tässäkään tapauksessa ole tae tulevasta.