Trumpilta uhkaus 50 prosentin tulleista EU:lle sai pörssit laskuun. Kauppasota ei ole ohi ja sijoittaja joutuu jälleen varautumaan vaikeampiin aikoihin.
Trumpin tulliuhkaus sai pörssit laskuun
Toukokuun 23. Donald Trump ilmoitti suunnittelevansa 50 prosentin tullia kaikille Euroopan unionista tuotaville tuotteille kesäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Tämä ilmoitus tehtiin Truth Social -alustalla, ja Trump perusteli päätöstään EU:n ”epäreiluilla kauppakäytännöillä” ja väitti EU:n hyödyntävän Yhdysvaltoja kaupankäynnissä.
Trump uhkasi myös Applea 25 %:n tullilla, ellei yhtiö siirrä iPhone-tuotantoaan Yhdysvaltoihin. Washington Postin mukaan kohdistettu uhkaus yksittäistä yritystä kohtaan saattaa johtaa oikeudellisiin kiistoihin.
Markkinat reagoivat nopeasti. Euro Stoxx 600 -indeksi, joka kuvaa 600 suurimman eurooppalaisen pörssiosakkeen kehitystä, laski yli 2 prosenttia välittömästi Trumpin ilmoituksen jälkeen.

EU:n komissio ei ole vielä kommentoinut Trumpin ilmoitusta, mutta on suunnitellut vastatoimia, jotka voisivat kohdistua Yhdysvaltojen palveluvientiin EU:hun.
Tilanne kertoo siitä, ettei kauppasota todellakaan ole ohi ja volatiliteetti markkinoilla jatkuu. Toteutuessaan tullit tulevat vaikuttamaan merkittävästi kansainväliseen kauppaan ja talouskasvuun. EU:n vienti USA:han alenisi huomattavasti, minkä johdosta monet USA:n vievien yhtiöiden osakkeet ovat selvässä laskussa.