Mandatumin vuoden ensimmäisen neljänneksen tulos jäi analyytikkoennusteista. Kvartaalin suoritus oli kuitenkin tarkemmin tarkasteltuna kohtuullinen ja yhtiö raportoi selvää kasvua vertailukaudesta. Lue analyysi!
Tiivistelmä artikkelista
- Mandatumin Q1/2025-tulos kasvoi 32 % vertailukaudesta, mutta jäi analyytikkoennusteista heikon muun tuloksen ja sijoitustuottojen laskun vuoksi; operatiivisesti tulos oli kuitenkin vahva, erityisesti asiakasvarojen kasvun ja nettorahoitustuloksen myötä.
- Vakavaraisuus säilyi vahvana ja yhtiön osingonmaksukyky pysyi hyvällä tasolla, minkä yhtiö osoitti ehdottamalla tilikaudelta 2024 yhteensä 0,66 euron osakekohtaista osinkoa, jakaen sen perus- ja lisäosingon muodossa.
- Mandatum pitää vuoden 2025 näkymänsä ennallaan ja ennustaa palkkiotuloksen kasvua markkinavakauden jatkuessa; riskinä on korkotason laskun vaikutus laskuperustekorkoisen liiketoiminnan tuottoihin ja liikevoittoon.
- Sijoittajan näkökulma (vain Sijoittaja.fi-jäsenille): Jäsenosiossa analysoidaan syvällisesti Mandatumin osakkeen kurssikehitystä, tuloskasvunäkymiä ja osinkostrategian vaikutusta sijoittajatuottoihin. Sisältö sopii erityisesti niille, jotka etsivät vahvaa kassavirtaa ja matalaa riskiä tarjoavia osakkeita.
Mandatum osake: Q1/2025-tulos
Q1/2025 Mandatumin tulos ennen veroja oli 62,0 milj. euroa (ennuste 68,0 milj. euroa). Mandatumin tulos kasvoi 32 % vertailukauden 46,9 milj. eurosta. Konsernin palkkiotulos kasvoi 23 % ja oli 18,8 (15,2) milj. euroa. Tulosta kasvatti sekä hallinnoitavien asiakasvarojen kasvu että parantunut kulutehokkuus. Hallinnoitavat asiakasvarat kasvoivat neljänneksellä 12 % vertailukaudesta ja olivat 14,0 (12,5) mrd. euroa. Kulu/tuotto-suhde asiakasvarojen hoidosta laski 10 %-yksikköä ja parani 55 (65) %:iin.
Ensimmäisen neljänneksen nettorahavirta kasvoi 4 % vuodentakaisesta ja oli 255,6 (245,5) milj. euroa. Nettorahoitustulos kasvoi 73 % ja oli 51,8 (29,9) milj. euroa. Laskuperustekorkoiseen
liiketoimintaan liittyvä nettorahoitustulos kasvoi 37,0 (30,8) milj. euroon. Alkuperäisen laskuperustekorkoisen taseen sijoitusomaisuuden tuotto oli ensimmäisellä neljänneksellä 0,8 % (0,9 %) ja eriytetyn sijoitusomaisuuden tuotto -0,1 % (0,8 %).
Sijoitusomaisuuden tuotto laski viime vuodesta 24,6 (37,2) milj. euroon. Vastaavasti vakuutussopimusvelan diskonttauskoron nousu laski vakuutussopimusvelan rahoituskulua, joka oli kokonaisuudessaan 12,5 (-6,4) milj. euroa. Mandatum-konsernin muut sijoitustuotot nousivat 14,7 (-0,9) milj. euroon ja ne sisälsivät ensimmäiselle vuosineljännekselle tehdyn kirjauksen Saxo Bankin osakkeiden käyvän arvon muutoksesta ja järjestelykustannuksista, yhteensä 16,0 milj. euroa.
Riskihenkivakuuttamisen tulos kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 5 % ja oli 2,3 (2,2) milj. euroa. Mandatumin vakavaraisuus heikkeni edellisestä neljänneksestä hieman yhtiön osinkokorjatun vakavaraisuusasteen eli solvenssisuhteen ollessa katsauskauden päätteeksi 207,4 % (31.12.2024: 210,4 %).
Konsernin muu tulos laski -10,9 (-0,5) miljoonaan euroon. Laskua selittävät korkeammat konsernin lainojen korkokulut sekä
laskuperustekorkoisen liiketoiminnan kertaluontoinen 3,4 miljoonan euron vakuutussopimusvelan kasvu. Vuosineljänneksen suoritus neutraali.

Mandatum aloitti viime vuonna orgaanisen pääoman luonnin raportoimisen
Q3-osavuosikatsauksessa Mandatum esitti uutena tunnuslukuna konsernin orgaanisen pääoman luonnin (organic capital generation, OCG). Tunnusluku kuvaa konsernin operatiivisesta liiketoiminnasta syntyvää oman varallisuuden ja vakavaraisuuspääomavaatimuksen muutosta. Käytännössä tunnusluku kuvaa sitä, miten yhtiön osingonmaksukyky on vuosineljänneksen aikana kehittynyt.
Vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä yhtiön orgaanisen pääoman luonti osakkeelta oli 0,17 (Q4: 0,10) euroa, mikä on enemmän kuin osakekohtainen tulos 0,10 euroa.
Näkymät vuodelle 2025 (ennallaan)
Vuonna 2025 Mandatum odottaa sen palkkiotuloksen kasvavan vuodesta 2024 sillä oletuksella, että markkinaolosuhteet pysyvät vakaina. Vaikka Mandatum on pystynyt vuosien 2022, 2023 ja 2024 aikana ylläpitämään kurinalaista hinnoittelua ja vakaata palkkiomarginaalia asiakasvarojen hoitoon liittyvässä liiketoiminnassa, palkkiotulos vuodelle 2025 on riippuvainen useista tekijöistä, kuten asiakaskäyttäytymisestä ja asiakasvarojen jakautumisesta eri omaisuusluokkiin, kilpailutilanteesta ja pääomamarkkinoiden kehityksestä.
Laskuperustekorkoisen kannan odotetaan supistuvan edelleen. Laskuperustekorkoisen kannan sijoitusten ja vakuutussopimusvelan arvonmuutokset näkyvät markkinaympäristön muuttuessa verrattain suurenakin heiluntana nettorahoitustuloksessa.
Lisäksi toimialalle tyypilliseen tapaan Mandatumin kokonaistulokseen vaikuttavat yhtiön mukaan vakuutusmatemaattiset oletukset, joita päivitetään säännöllisesti.
Mandatum osake: Osinko vuonna 2025
Mandatumin hallitus on ehdottanut vuodelta 2024 jaettavaksi osinkoa yhteensä 0,66 euroa osakkeelta. Tämä muodostuu osinkopolitiikan mukaisesta osingosta, 0,33 euroa osakkeelta, sekä lisäosingosta, 0,33 euroa osakkeelta.
Osingon lopullinen määrä päätetään yhtiökokouksessa, joka pidetään 15.5.2025. Osingon täsmäytyspäiväksi on ehdotettu 19.5.2025 ja maksupäiväksi 26.5.2025.
Tilikaudelta 2023 Mandatum maksoi osingonjakotavoitteensa mukaisen 0,33 euron osakekohtaisen osingon. Osinko jaettiin yhdessä erässä keväällä.
Mandatumin taloudelliset tavoitteet
- Mandatum tavoittelee keskipitkällä aikavälillä 170–200 %:n vakavaraisuussuhdetta.
- Mandatum pyrkii jakamaan osakkeenomistajilleen vuosien 2024–2026 aikana kumulatiivisesti 500 milj. euroa osinkoja, mahdollisten ylimääräisten varojenjaon tuodessa lisäpotentiaalia.
- Keskipitkällä aikavälillä Mandatum tavoittelee vuotuisia nettomerkintöjä, jotka ovat 5 % hallinnoitavista asiakasvaroista.
Segmenttikohtaiset tavoitteet
Vähän pääomaa sitova (pääomakevyt) liiketoiminta:
- Vuotuiset nettomerkinnät: Keskipitkällä aikavälillä Mandatum tavoittelee vuotuisia nettomerkintöjä, jotka ovat 5 % hallinnoitavista asiakasvaroista
- Palkkiomarginaali: Mandatum tavoittelee kurinalaiseen hinnoitteluun perustuvaa palkkiomarginaalien kehitystä
- Kulu-/tuottosuhde: Mandatum tavoittelee kulu-/tuottosuhteen parantamista
Laskuperustekorkoinen liiketoiminta:
- Vastuuvelan kehitys: Mandatum tavoittelee laskuperustekorkoisen vastuuvelan supistamista aktiivisilla salkunhallintaan liittyvillä toimilla
Mandatum osake – Sijoittajan näkökulma
Jäsenosiossa tarkastelemme Mandatumin osakkeen kehitystä sekä tuomme esille sijoittajan näkökulman.
👉 Lue koko analyysi ja sijoitusnäkemys – liity jäseneksi ja saat sisällön heti käyttöösi.
Kokeilun jälkeen tilaus jatkuu 11,90 €/kk. Voit perua milloin tahansa.

Seuraa tuloskautta!
Sijoittaja.fi:n jäsenenä saat lukuoikeuden koko sisältöön ja käyttöoikeuden Osaketyökaluun. Tarkastele myös muiden tulosjulkistajien osakkeita sekä niiden pisteytystä Osaketyökalussa!