New call-to-action

Litiumin hinta on noussut vuodessa lähes 200 % – Miten sijoittaa litiumiin?

Litiumia tarvitaan valtavia määriä kun sähköautojen tuotanto kasvaa.

Litiumin hinta on noussut rajusti vuoden aikana, mutta nousu on jatkunut jo pidempään. Litiumia tarvitaan valtavia määriä, kun sähköautojen tuotanto kiihtyy. Miten sijoittaa litiumiin?

Julkaistu: 09.12.2022 Kirjoittaja:

Albemarle analyysi Keliber Lithium Americas litium osakkeet sijoittaminen sijoitusideat SQM sähköautot

Litiumin kysyntä ja hinta ovat nousseet viimeisten vuosien aikana rajusti. Hintakehitystä on vauhdittanut erityisesti sähköautojen kysynnän kasvu, sillä litium on tärkeimpiä sähköautojen akkujen materiaaleja. Litiumin suurimmat esiintymät ovat maailmalla keskittyneet Australiaan ja Etelä-Amerikkaan, mutta sitä löytyy pienempiä määriä ympäri maailmaa, myös Suomesta.

Litiumin kysyntä on lähes nelinkertaistunut kymmenessä vuodessa

Vuonna 2010 litiumin maailmanlaajuinen kulutus oli 23 500 tonnia, josta noin neljännes meni akkuihin. Suurin osa kulutuksesta, noin 31 prosenttia meni puolestaan lasikeramiikan valmistamiseen. Litiumia käytetään erilaisissa lämmönkestävissä laseissa, kuten keraamisissa liesissä. Litium on erittäin reaktiivinen ja kevyt metalli, joten se soveltuu erinomaisesti myös akkumateriaaliksi.

Litiumakut kasvattivat kulutusta ja kysyntää

Vuodesta 2010 vuoteen 2021 litiumin vuotuinen kulutus on kasvanut 283 % josta suurin osa selittyy sähköautojen akkujen kysynnän räjähdysmäisellä kasvulla. Vuonna 2021 kaikesta litiumin kulutuksesta 74 % meni akkuihin.

Litiumin käyttö akuissa on tosin kasvanut jo pitkään vuosien 2000 ja 2010 välissä; litiumin käyttö akkujen tuotannossa kasvoi noin 20 prosenttia vuodessa. Kasvu on kiihtynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Kuva: Visualcapitalist
Kuva: Visualcapitalist

Mistä sähköautonakku koostuu?

Litiumia tarvitaan sähköauton akuissa kohtalaisen vähän, mutta se on akun kalleimpia mineraaleja. Koboltti, nikkeli ja kupari ovat myös keskeisiä metalleja, mutta niiden osuus akun loppuhinnasta ei ole niin merkittävä kuin litiumilla. Akuissa käytettävien metallien määrä vaihtelee merkittävästi. Alla olevassa kuvassa on keskimääräinen sähköautossa käytettävä litiumioniakku.

Litium akkujen hinnan muodostuminen
Kuva: Visual Capitalist Elements

Litiumin tuotanto ja esiintymät

Litiumesiintymät ovat maailmassa kohtalaisen keskittyneitä. Australiassa, Chilessä, Boliviassa ja Argentiinassa sijaitsee noin 80 prosenttia kaikesta litiumista. Loput 20 prosenttia sijaitsee muun muassa Venäjällä, Pohjois-Amerikassa, Zimbabwessa ja Suomessa. Australiassa jalostetaan suurin osa litiumista. Etelä-Amerikan maat jalostavat kaivamastaan litiumista kohtalaisen pienen osan suhteessa tuotantoon. Kiinassa on hieman litiumkaivoksia, mutta se jalostaa litiumia merkittävästi.

Litiumia Suomesta

Syväjärvellä Keski-Pohjanmaalla on löydetty vuosia sitten Euroopan suurin litiumesiintymä. Valtauksen omistaa Keliber, mutta se ei ole vielä saanut lupaa kaivoksen käynnistämiselle. Suomen valtio on ollut mukana Keliber Oy:ssä Suomen Malminjalostuksen kautta 14 prosentin osuudella, mutta suurin omistaja on Etelä-Afrikkalainen Sibanye Stillwater, joka kasvatti uusien investointien myötä omistusosuuttaan 85 prosenttiin. Kirjoitimme Sibanye Stillwaterista palladium-artikkelin yhteydessä aikaisemmin täällä.

Suomessa on suunniteltu litiumkaivosten myötä myös akkutehdashankkeita sekä jalostuslaitoksia. Keliber ilmoitti marraskuun lopussa noin 600 miljoonan euron litiumkemiantehtaan ja rikastamon investoinneista. Investoinnin myötä Keliberistä tulee ensimmäinen litiumhydrokisin valmistaja Euroopassa.

Kaivos ei kuitenkaan ole vielä toiminnassa toimiluvan puuttumisen takia, joten aluksi rikastamot toimivat tuontirikasteella. Keliber arvio, että viimeistään vuonna 2028 tai 2029 kaivos olisi toiminnassa ja rikastamo voisi toimia käyttäen Suomessa tuotettua litiumrikastetta.

Litiumin hintakehitys

Litiumin hinta on noussut vuosien saatossa rajusti ja hintojen ennakoidaan nousevan lisää, sillä litiumin tuotanto ei yksinkertaisesi vasta tulevaa kysyntään. Alla olevassa taulukossa näkyy Benchmark Mineralsin ennuste litiumin tuotannosta ja arvio kysynnästä. Sähköautojen akuista merkittävä osa kierrätetään jo, mutta se ei riitä vastaamaan kasvavaan kysyntään. Litium tulee todennäköisesti riittämään, mutta tuotannon käynnistämisessä voi mennä kymmeniä vuosia. Ennen kuin tuotanto on riittävällä tasolla, on mahdollista, että litiumin hinta tulee rikkomaan uusia ennätyksiä.

Litiumin tuottajat, kuten Piemont Lithiumin toimitusjohtaja Keith Phillips arvioi alkusyksystä Yahoo Financen haastattelussa, että litiumia ei tule riittämään, mikäli sähköautojen myynnin osuus täyttää Bidenin hallinnon tavoitteen Yhdysvalloissa vuonna 2030.

Litiumkarbonaatin hinta on noussut vuoden alusta noin 150 % ja litiumhydroksidin noin 166 %.

Kuva: Institutional Investor, Benchmark Minerals

Kiinan paino pienenee

Noin 80 % sähköautojen akuista tuotetaan tällä hetkellä Kiinassa ja moni yritys sekä valtio on ollut tästä huolissaan Kiinan epävarman politiikan jatkuessa. Tuotantoa suunnitellaan siirrettävän yhä enemmän Yhdysvaltoihin ja esimerkiksi Tesla ilmoitti suunnitelevansa litiumrikastamon rakentamista Teksasiin. Teslan strategiassa on näkynyt viime vuosina turvakriittisten komponettien ja materiaalien saatavuus kasvattamalla omaa tuotantoa ja käyttämällä paikallisia alihankkijoita. Tesla on harkinnut jopa omien kaivosten ostamista. Tuotannon siirtäminen takaisin Yhdysvaltoihin on osa strategisten intressien turvaamista ja huoltovarmuuspolitiikkaa

Suomeen akkuteollisuutta

Terrafame eli entinen Talvivaaran kaivos tuottaa myös kriittisiä akkumateriaaleja, kuten nikkeliä ja kobolttia. Eurooppa on Yhdysvaltojen mukana herännyt Kiinan dominanssiin akkujen valmistuksessa. Suomesta voi tulla Terrafamen ja Keliberin kaivosten myötä Euroopan merkittävin sähköautonakkujen valmistaja. Helsingin Sanomat kirjoitti pitkän jutun Terrafamen nykytilasta ja akkumateriaalien tuotannosta 3.12..

Keskeisiä akkumateriaaleja löytyy Suomen maaperästä merkittävästi, mutta noustakseen keskeiseksi toimijaksi, Suomi tarvitsisi kaivosten, jalostamoiden ja akkukemikaalitehtaiden lisäksi varsinaisen akkutehtaan, jossa valmistettaisiin lopputuote sähköautoihin. Useita hankkeita on ollut vireillä Vaasan seudulle, mutta alustavat suunnitelmat ovat toistaiseksi kariutuneet. Akkutehtaita on suunnitteilla useisiin Euroopan maihin, mutta Bidenin hallinnon suunnittelema tukipaketti tulee todennäköisesti siirtämään monet Eurooppaan suunnitellut akkutehdasinvestoinnit Yhdysvaltoihin.

Miten sijoittaa Litiumiin?

Keliberin kaivoksen suurin omistaja Sibanye Stillwater* on listattu New Yorkin pörssiin, josta sitä voi ostaa eToron kautta ilman välityspalkkioita. Yritys tuottaa litiumia, mutta litiumin osuus yhtiön liikevaihdosta on toistaiseksi hyvin pieni. Sibanye Stillwater on mielenkiintoinen sijoitus, jos platinaryhmän metallit ja kulta houkuttelevat sijoituskohteena. Lue lisää palladiumiin sijoittamisesta täältä.

Litiumiin voi sijoittaa ostamalla litiumtuottajien osakkeita tai litiumyhtiöihin sijoittavia ETF:iä. Yksi suosituimmista sektorin ETF:stä on Global X:n Lithium & Battery Tech ETF, josta löytyy myös akkuteknologian yhtiöitä.

Litiumin suurin tuottaja on yhdysvaltalainen Albemarle ja toiseksi suurin on chileläinen SQM (Sociedad Química y Minera). Kiinalaiset GafengLithium ja Tianqi Lithium ovat myös suurimpien yhtiöiden joukossa.

eTorossa on kattava valikoima erilaisia litiumosakkeita, lukuun ottamatta kiinalaisia yhtiöitä. Albemarlen ja SQM:n lisäksi eToron valimoista löytyy muun muassa Litium Americas ja Livent. Rekisteröidy eToroon alla olevan linkin kautta, niin voit ostaa yhtiöiden osakkeita nollakuluilla ja saat Sijottaja.fi:n neuvottelemat edut käyttöösi. Lue lisää eduista täältä.

Albemarlella on myös muutama vuosi sitten alkanut litiumkaivoshanke australialaisen Mineral Resourcesen kanssa.

Aloita sijoittaminen nollakuluilla*

Pääomasi on vaarassa.

Albemarle

Albemarle on erikoiskemikaaleja valmistava yritys. Yhtiö on perustettu noin 25 vuotta sitten Pohjois-Carolinassa. Albemarlella on kolme keskeistä liiketoimintasegmenttiä, jotka ovat litium, bromi ja katalyytit. Liikevaihdosta noin 41 % tulee litium-segmentistä, 34 % bromituotteista ja noin 23 % katalyyteistä. Albemarle on viime vuodet keskittynyt litium-segmentin laajentamiseen kaivos- ja jalostushankkeilla. Vuonna 2021 litiumin segmentti kasvoi 19 %, kun koko yrityksen myynti kasvoi kuusi prosenttia. Litiumista tulee myös 60 % koko yhtiön myynnistä.

Yhtiö on maailman suurin sähköautojen akuissa käytettän litiumin tuottaja. Yhtiön toiseksi tärkein tuoteryhmä on palosuoja-aineet, joita yhtiö valmistaa bromista. Albemarle toimii globaalisti ja omistaa litiumkaivoksia Pohjois-Amerikassa, Chilessä ja Australissa. Puolet yhtiön kymmenestä litiumin jalostuslaitoksesta sijaitsee Kiinassa, joka on yhtiölle merkittävä markkina-alue.

Avainluvut ja kurssi

Albemarlen kurssi on noussut viimeisen kolmen vuoden aikana noin 312 prosenttia, mutta tänä vuonna vain noin 12 prosenttia. Yhtiön forward P/E-luku luku on nyt noin 13,5. Albemarlen osinkoprosentti on kohtalaisen pieni, vain 0,6 %, mikä johtuu yhtiön suuresta investointitahdista.

Albemarle kurssi 3v ajalta
Albemarlen kurssi ja avainluvut. Kuva: eToro.
Katso Albemarlen tiedot eTorosta*

Pääomasi on vaarassa.

SQM – Sociedad Química y Minera

SQM on chileläinen, alun perin valtion omistuksessa ollut kaivosyhtiö, jonka tuoteportfolio on monipuolinen. SQM on yksi suurimpia litiumin tuottajia, mutta litiumin osuus yrityksen tuloksesta on noin 33 %. SQM:n toiseksi suurin segmentti on erikoislannoitteet, joka tuottaa myös noin kolmanneksen voitoista. Kolmanneksi suurin on jodin tuotanto ja sen johdannaiset, 27 % osuudella. Teollisuuskemikaalit tuottavat noin neljä prosenttia ja kalium noin yhdeksän prosenttia SQM:n voitoista. Litium-segmentin osuus yhtiön tuloksesta on kasvanut merkittävästi viime vuosina, osittain sen hinnan nousun takia.

SQM:n sijoittamalla sijoittaa litiumin lisäksi lannoiteiden tuotantoon, joka on toki myös ollut vuosia kasvava liiketoiminta ja lannoitteista on arvoitu olevan pulaa tulevaisuudessa.

Avainluvut ja kurssi

SQM:n kurssi on noussut viimeisen kolmen vuoden aikana noin 287 prosenttia ja tämän vuoden alusta 85 prosenttia. Yhtiön forward P/E-luku luku on nyt noin 5,71 joka on monella mittarilla edulinen. SQM:n osinkoprosentti on kohtalaisen hyvä, noin 6,3 %. SQM on listattu Santiagon pörssin lisäksi myös New Yorkin pörssiin.

SQM:n kurssi ja avainluvut. Kuva: eTOro
SQM:n kurssi ja avainluvut. Kuva: eToro
Katso SQM:n tiedot eTorosta*

Pääomasi on vaarassa.

Lithium Americas

Lithium Americas on vertailun pienin yhtiö monella mitarilla. Yhtiö on vasta kasvuvaiheessa ja ei ole vielä täydessä tuotannossa. Lithium Americasilla on kaksi litumkaivosprojektia Argantiinassa ja yksi Yhdysvalloissa. Yhtiö on kanadalaislähtöinen ja sen osake on listattu New Yorkin ja Toronton pörsseihin. Lithium Americas ei ole vielä voitollinen, vaan se on investoinut viime vuodet erityisesti tuotantolaitosten rakentamiseen.

Kiinalainen Ganfeng Lithium omistaa Cauchari-Olarozin kaivoksesta 46,7 %. Lithium Americas omistaa siitä 44,8 % ja Argentiinan valtio 8,5 %. Tämä on johtanut siihen, että Lithium Americas aikoo irrottaa Pohjois- ja Etelä-Amerikan toiminnot omiksi yhtiöikseen, vähentääkseen Kiina-riskiä Yhdysvaltojen toiminnoille. Toinen Argentiinan kaivos, Pastor Grandes ja Nevadassa sijaitseva Thacker Pass ovat puolestaan täysin Lithium Americasin omistuksessa.

Tuotanto alkaa yhtiön suunnitelmien mukaan ensi vuonna ja kaikkien tuotantolaitosten pitäisi olla täydessä toiminnassa vuoden 2027 loppupuolella.

Lithium Americas on harvoja yhtiöitä, joiden liiketoiminta muodostuu vain litiumin ja sen jalostamisen ympärille. Yhtiön tuotantolaitokset ovat niin Argentiinassa kuin Yhdysvalloissa moderneja, jonka ansiosta tuotantokustannusten arvioidaan olevan pitkällä aikavälillä matalia.

Avainluvut ja kurssi

Lithium Americasin markkina-arvo on noin 3,1 miljardia dollaria. Yhtiö ei maksa osinkoa ja tänä vuonna kurssi on kehittynyt heikosti, laskien vuoden alusta noin 25 %. Kolmen vuoden aikana yhtiön kurssi on noussut vaikuttavat 680 %. Yhtiöön kohdistuu sijoittajien puolelta huomattavia odotuksia.

Lithium Americas kurssi ja avainluvut. Kuva: eToro
Katso Lithium Americasin tiedot eTorosta*

Pääomasi on vaarassa.

Onko yhtiöissä vielä nousuvaraa? Yhteenveto ja analyytikoiden näkemykset

Litiumyrityksiä on maailmalla useita, mutta niihin sijoittavan on hyvä tutkia yhtiön taustat tarkkaan. Albemarle ja SQM ovat suurimmat litiumin tuottajat maailmassa, mutta yhtiöiden tulos ja liikevaihto muodostuvat monesta muustakin liiketoiminnasta kuin litiumista. Lithium Americas on täysiverinen litiumyhtiö, mutta kasvuvaiheen yrityksiin liittyy vielä useita epävarmuuksia ja riskejä. Kaivosten käynnistäminen on useiden vuosien projekti ja yhtiön arvoon on sidottu paljon odotuksia.

Analyytikoiden näkemykset

Albemarlelle tavoitehinnan seuraavan 12 kuukauden jaksolle antaa 12 analyytikkoa, joiden näkemykset hajoavat paljon. Mediaanitavoitehinta on 322,50 dollaria osakkeelta, joka on noin 25 % korkeampi kuin nykykurssi. Pessimistisimmät näkevät yhtiö arvon 40 prosenttia matalampana kuin nykytaso ja opitimistisin arvio on jopa 79 % korkeampi. Suositukset 25 analyytikon välillä jakautuvat seuraavasti: osta: 11, ylipainota: 3, pidä: 9 ja myy: 2. Konsensussuositus on ”ylipainota”.

SQM:n suhteen analyytikot ovat positiivisempia, mutta yhtiötä seuraa vain 15 analyytikkoa. Medinaanitavoitehinta 115 dollaria osakkeelta, mikä on 22 % nykytasoa korkeampi. Alhaisin tavoitehinta on vain kaksi prosenttia nykytasoa matalampi ja korkein 50 % nykyistä kurssia korkeampi. Suositukset ovat 16 analyytikon välillä jakaantuvat seuraavasti: osta: 8, ylipainota: 3 ja pidä: 5. Konsensussuositus on ”osta”.

Lithium Americasia seuraa 14 analyytikkoa, joista 13 antaa yhtiölle tavoitehinnan. Mediaanitavoitehinta on 38 dollaria osakkeelta, joka on nykyistä kurssitasoa 63,5 % korkeammalla. Alin tavoitehinta on 26 % korkeampi ja korkein 83 % nykytasoa ylempänä. Suosituksen antavista analyytikoista lähes kaikki ovat ostolaidalla. Analyytikoista 14 antaa suosituksen joista, 13 kehottaa ostamaan ja yksi pitämään. Konsensussuositus on siis ”osta”.

Sijoita litiumosakkeisiin ilman välityspalkkiota

Tässä artikkelissa esiintyvät osakkeet löytyvät eTorosta, josta niitä voi ostaa aitoina osakkeina ilman välityspalkkioita. Perinteiset pankit ja välittäjät perivät erityisesti ulkomaalaisista osakkeista korkeat välityspalkkiot, joten eToro sopii hyvin kansainvälisen hajautuksen työkaluksi.

Aloita sijoittaminen nollakuluilla* eToro on useita eri omaisuuseriä tukeva alusta, jonka kautta voit sijoittaa  osakkeisiin, sekä käydä kauppaa hinnanerosopimuksilla.   Hinnanerosopimukset (CFD) ovat monimutkaisia sijoitusvälineitä, joihin liittyy  suuri pääoman nopean menetyksen riski velkavivun käytöstä johtuen.  78 % yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa käydessään kauppaa  hinnanerosopimuksilla tätä palveluntarjoajaa käyttäen.  Sinun on syytä harkita, ymmärrätkö hinnanerosopimusten toimintaperiaatteen ja  onko sinulla varaa asettaa pääomasi alttiiksi huomattavalle riskille.   Aiempi kehitys ei ole osoitus tulevasta. Esitetty kaupankäyntihistoria on alle  viisi täyttä vuotta, eikä se välttämättä riitä sijoituspäätöksen perusteeksi   Copy trading on salkunhoitopalvelu, jonka tarjoaa eToro (Europe) Ltd., joka on  Cyprus Securities and Exchange Commissionin valtuuttama ja sääntelemä.    eToro USA LLC ei tarjoa CFD:tä eikä esitä mitään vastuuta tämän julkaisun  sisällön tarkkuudesta tai täydellisyydestä. eToro USA LLC on laatinut  kumppanimme käyttämällä julkisesti saatavilla olevia ei-yhteisökohtaisia  tietoja eTorosta.

Osakeideoita maailmalta, markkinakuulumisia ja kansainvälisten sijoitussalkkujen katsauksia

Oletko kiinnostunut kansainvälisestä sijoittamisesta, kryptovaluutoista, osakeideoista? Liity blogilistalle ja saat blogit aiheeseen liittyen heti niiden ilmestyttyä.

(*) Affiliate-linkki. Linkin kautta siirtyminen sivustolle ei aiheuta kuluja käyttäjälle. Tehdyistä tilauksista sivusto voi saada rahallisen korvauksen.



SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT



Image






New call-to-action

Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy