Osallistu osakeantiin!

Markkina kertoo, mitä osakkeita ostaa Ukrainan kriisissä

Venäjän sotatoimet Ukrainassa romahduttivat pörssit, mutta tilanne kääntyi nopeasti. Kriisillä on pitkäkestoisia vaikutuksia, joten salkkua kannattaa nyt muokata. Mitä osakkeita ostaa?

Julkaistu: 25.02.2022 Kirjoittaja:

markkinaympäristö osakkeet sijoitusideat Ukraina

Venäjä aloitti sotatoimet Ukrainassa

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022. Putin on perustellut hyökkäystä sepitetyillä tarinoilla, jotka on tarkoitettu Venäjän kansan propagandaksi. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoi puheessaan, että Putinin tavoitteena on palauttaa Venäjälle Neuvostoliiton aikaiset rajat.

EU ja USA ovat asettaneet uusia voimakkaita pakotteita. Pakotteilla estetään teknologian vienti Venäjältä, niillä pyritään jäädyttämään rahoitussektori sekä vaikuttamaan vaikutusvaltaisiin venäläisiin. EU:n uusissa pakotteissa kielletään lisäksi öljynjalostamojen päivittämiseen tarvittavien varusteiden ja teknologian vienti Venäjälle. EU myös kielsi lentokoneiden ja esimerkiksi lentokoneiden osien viennin Venäjälle.

Markkinareaktiot

Markkinareaktiot 24.2.2022 olivat jäätävät. Helsingin pörssi oli päivän aikana yli 5 prosenttia laskussa. Tilanne rauhoittu hieman iltaa kohden ja indeksi jäi 3,8 prosenttia miinukselle.

Yhdysvalloissa markkina aukesi selvästi punaisena, mutta teki päivän aikana täyskäännöksen. Teknologiaindeksi Nasdaq nousi päivän pohjilta yli 6 prosenttia. Tärkeimpien indeksien päivätuotot:

  • Dow Jones +0,28 %
  • S&P 500 +1,50 %
  • Nasdaq 100 +3,34 %

Öljy jatkoi nousua ja päättyi päivän päätteeksi 1,8 prosentin nousuun. Hinta oli kuitenkin selvästi korkeammalla, jopa 100 dollarissa päivän aikana. Siihen nähden päätöshinta 94,58 dollaria oli maltillinen. Myös kullan hinta oli päivällä selvästi korkeammalla kuin päivän päätöskurssi.

S&P 500 -indeksin osakkeiden päiväkursseja kuvaava kartta antaa kuvan markkinatilanteesta.

Lähde: FinViz

Sijoittajan näkökulma – mitä osakkeita ostaa

Jäsenosiossa kerromme, miten markkinatilannetta voi tulkita. Mitä osakkeita ostaa tässä markkinatilanteessa?

Haluatko lukea koko artikkelin?

Liity Sijoittaja.fi-jäseneksi ja saat lukuoikeuden koko sisältöön, Osake- ja ETF-työkalut, markkinaympäristön sekä mallisalkut.

Aloita sijoittaminen uudella varmuudella
ja tiedolla – kokeile ilmaiseksi kahden viikon ajan!

KOKEILE 14 PÄIVÄÄ ILMAISEKSI

(*) Affiliate-linkki. Linkin kautta siirtyminen sivustolle ei aiheuta kuluja käyttäjälle. Tehdyistä tilauksista sivusto voi saada rahallisen korvauksen.



Osallistu osakeantiin!


SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT



New call-to-action







suomen sijoitusmetsät
seuraa tuloskautta osaketyökalulla

Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy