Digia
Digia on kotimainen ohjelmisto- ja palveluyritys, joka tarjoaa ratkaisuja kaikilla digitalisaation kerroksilla aina liiketoimintajärjestelmistä integraatioihin, digitaalisiin palveluihin sekä 24/7-valvontaan ja palvelunhallintaan. Vuoteen 1990 juureutuva Digia on vuosien saatossa kasvanut kansainväliseksi toimijaksi. Digian henkilöstö koostu yli 1 500 alan asiantuntijasta. Merkittävässä roolissa Digian strategiaa ovat olleet yritysostot, joilla yhtiö on tukenut orgaanista kasvuaan.
Digia ylsi vuonna 2025 vahvaan suoritukseen markkinaympäristön vastatuulista huolimatta. Yhtiön liikevaihto kasvoi vuoden aikana 5,5 prosenttia ja samalla kannattavuus säilyi vakaana. Erinomainen Q4-tulos kruunasi päättyneen vuoden ja samalla yhtiö siirtyi uudelle, vuosille 2026-2028 ulottuvalle strategiakaudelle.
Digian Q4-tulos oli jälleen vahva suoritus haastavassa markkinassa. Yhtiö julkaisi tänään myös päivitetyn strategiansa vuosille 2026-2028, jonka perusteella se tähtää yhä vahvemmin Euroopan markkinaan.
Tekoälyä hyödyntävien ratkaisujen merkitys on kasvanut Digialla nopeasti päättyneellä strategiakaudella, ja tekoälystä on muodostunut yksi yhtiön keskeisimmistä kasvun ajureista. Haastattelimme Digian toimitusjohtaja Timo Levorantaa ja kysyimme, miten tekoälyratkaisut kehittyvät alkavalla strategiakaudella ja missä syntyy todellinen liiketoiminta-arvo.
Vuoden kolmannella neljänneksellä Digia jatkoi kasvuaan. Markkinaolosuhteisiin nähden Q3-suoritus oli vakaa. Digian johto uskoo hyvään suoritukseen vuoden viimeisellä kvartaalilla. Osakkeen arvostuskertoimet vaikuttavat houkuttelevilta kasvunäkymiin nähden.
Digian kasvu kiihtyi, mutta kertaerät painoivat tulosta. Tulosohjaus koko vuodelle pidettiin ennallaan, mikä indikoi vahvaa toista vuosipuoliskoa. Kannattaako kurssilasku käyttää ostopaikkana?
Vaikka IT-palvelusektoria on viime vuosina värittänyt epävarmuus, on ohjelmisto- ja palveluyritys Digia pitänyt kiinni nousevasta kurssitrendistä. Mikä erottaa Digian kilpailijoistaan?
Treidityökalumme nostaa päivittäin esiin tuoreita sijoitusideoita – ja juuri nyt tarkastelussa on kotimainen IT-yhtiö Digia. Osakkeessa on vahva tekninen momentti, ja yhtiö tarjoaa vakaata osinkotuottoa sekä maltillista kasvua. Liiketoiminnan digitalisaatio jatkuu, ja Digia hyötyy räätälöityjen ohjelmistojen kysynnästä.
Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä haastava markkinatilanne hidasti Digian kasvua ja yhtiön kannattavuus laski. Tuloslaskun taustalla olivat kuitenkin Digian jatkamat investoinnit kasvuun, eikä osakekurssin pitemmän tähtäimen kasvuajurit ole kadonneet minnekään. Lue analyysi!
Ohjelmisto- ja palveluyritys Digia teki ennätyksellisen tuloksen vuonna 2024. Varovainen ohjaus kuitenkin säikäytti markkinat. Yhtiö perusteli varovaisia tulosnäkymiä suunnitelluilla kasvuinvestoinneilla.
Vuoden kolmannella neljänneksellä Digia ylitti analyytikoiden odotukset ja teki historiansa parhaan Q3-tuloksen. Yhtiön osakkeen arvostus alkaa olla todella houkutteleva. Lue analyysi!
Sijoittaja.fi seuraa tiiviisti tuloskautta ja analysoimme tulokset Suomesta ja maailmalta. Kooste viikon mielenkiintoisimmista tuloksista.