TOP 10 globaalit laatuyhtiöt

Laatuyhtiöihin sijoittaminen on historiassa ollut tuottoisa sijoitusstrategia. Mitkä ovat houkuttelevimmat laatuyhtiöt maailmalta juuri nyt.

Laatuyhtiöt ovat tuottaneet parhaiten

Tunnetuimmista sijoitustyyleistä laatuyhtiöt ovat historiallisesti tuottaneet parhaiten. Tämä johtuu siitä, että laatuyhtiöt pystyvät kaikissa suhdannetilanteissa vakaaseen tuloksentekokykyyn ja pitkässä juoksussa kasvavaan tulokseen sekä osinkoon.

Kuvaajassa on neljän eri MSCI-indeksin kymmenen vuoden tuottoja suhteessa markkinaindeksiin. MSCI Quality, eli laatuyhtiöt, on tuottanut periodilla parhaiten. Kuvaajasta myös näkee, että mikään sijoitustyyli ei tuota jatkuvasti markkinaindeksiä paremmin. Laatuyhtiöt ovat esimerkiksi kuluvan vuoden aikana jääneet markkinaindeksistä ja vastaavasti arvoyhtiöt pärjänneet paremmin.

20161205-markkinakatsaus-msci-10v

Miten me määritämme laadun?

Pisteytämme uudessa Osakevalintatyökalussa osakkeet kahdeksan eri ominaisuuden perusteella. Kokonaispisteet ovat näiden ominaisuuksien painotettu keskiarvo, joka on indeksoitu siten, että 100 on paras mahdollinen pistelukema. Yksi pisteytettävä ominaisuus on laatu.

LAATU: (NETTOVELKAANTUNEISUUS-% + KANNATTAVUUDEN VAKAUS)

  • Nettovelkaantuneisuusaste = korolliset velat miinus likvidit varat jaettuna omalla pääomalla. Mitä velattomampi / varakkaampi yhtiö, sitä paremmat pisteet.
  • Kannattavuuden vakaus mittaa yhtiön kannattavuuden vaihtelua. Mitä vakaampi tulos suhteessa liikevaihtoon, sitä paremmat pisteet.

Osakkeet pisteytetään laadun perusteella asteikolla 1-10. Laatuyhtiöitä ovat pisteet 9-10 saaneet yhtiöt.


Mainos alkaa
Sijoitus messut 2026

Mainos päättyy

TOP 10 globaalit laatuyhtiöt

Uusi Osakevalintatyökalumme laskee jokaiselle osakkeelle kokonaispisteet. Mitä korkeammat pisteet, sitä houkuttelevampi sijoituskohde osake on.

TOP 10 globaalit laatuyhtiöt ovat kymmenen parhaat kokonaispisteet saanutta laatuyhtiötä. Mukana ei ole rahoitussektoria.

  1. Eaton Corp
  2. Procter & Gamble 
  3. Consolidated Edison
  4. Johnson & Johnson
  5. Mediclinic International
  6. PepsiCo
  7. Kuehne + Nagel International
  8. Orion
  9. Cummins
  10. Cisco Systems

Osakkeet löytää helposti klikkaamalla työkalussa ”Sijoitusideoita” ja ”Laatuyhtiöt” -laatikkoa.

Osakevalintatyökalu

Vertaile osakkeita

Työkalussa osakkeita voi vertailla pisteiden perustella ja tärkeimpien arvostuslukujen perusteella. Arvostusluvut löytyvät omalta välilehdeltä.

Alla olevasta kuvasta nähdeen kahden pisteiden perusteella houkuttelevimman Eaton Corp:n ja Procter & Gamblen arvostusluvut. Eaton Corp. on teollisuussektorin yhtiö, jonka arvostusluvut ovat defensiivisen kulutussektorin Procter & Gamblea alemmat. Molemmille analyytikot ennustavat 8 %:n EPS-kasvua tuleville vuosille. Työkalusta löytää myös linkin tietosivulle, jossa yksittäiseen osakkeeseen pääsee tutustumaan tarkemmin.

Arvostusluvut