Nokian Renkailta jälleen tulospettymys. Yhtiön osake lähti osavuositiedotteen julkaisun myötä noin 10 % laskuun. Vuoden 2025 ohjeistus pidettiin kuitenkin ennallaan. Onko osake nyt ostohinnoissa?
Tiivistelmä artikkelista
- Nokian Renkaiden liikevaihto ylitti odotukset vuoden 2025 ensimmäisellä kvartaalilla, mutta kannattavuus jäi selvästi ennusteista korkeiden raaka-ainekustannusten ja kulujen vuoksi. Erityisesti Henkilöautonrenkaiden segmentin tulos laski merkittävästi.
- Yhtiö käynnisti toimitukset Romanian uudelta tehtaalta ja kasvatti tuotantoa Yhdysvalloissa, mikä tukee pitkän aikavälin kasvunäkymiä ja liikevaihdon kasvuennustetta vuodelle 2025.
- Osinkoehdotus vuodelta 2024 laski 0,25 euroon per osake, mikä merkitsee 55 % leikkausta, mutta osinkopolitiikka pysyy ennallaan tavoitellen vähintään 50 % nettotuloksen jakamista.
- Sijoittajan näkökulma (vain Sijoittaja.fi-jäsenille): Jäsenosiossa tarkastellaan Nokian Renkaiden osakkeen kehitystä, sen taustalla vaikuttavia tekijöitä ja tulevaisuuden potentiaalia. Sisältö tarjoaa näkemyksiä, joiden avulla voi paremmin arvioida yhtiön asemaa markkinoilla, sen arvostustasoa ja sijoittajalle keskeisiä riski- ja tuottotekijöitä.
Nokian Renkaat osake: Q1/2025 tuloskommentti
Nokian Renkaiden liikevaihto oli 269,5 milj. euroa (ennuste 261,2 milj. euroa) ja segmentit yhteensä liikevoitto oli -18,5 milj. euroa (ennuste -11,3 milj. euroa). Nokian Renkaiden liikevaihto kasvoi vertailukelpoisin valuutoin 14,2 % kaikkien liiketoimintayksiköiden myynnin kehittyessä positiivisesti. Parantuneen tuotesaatavuuden ansiosta Henkilöautonrenkaat kasvoi markkinoita nopeammin ja yhtiön markkina-asema vahvistui kaikilla alueilla. Myös Raskaiden Renkaiden liikevaihto kasvoi heikosta markkinaympäristöstä huolimatta.
Ensimmäisellä kvartaalilla Nokian Renkaiden kannattavuus ei ollut yhtiön johdon mukaan tyydyttävällä tasolla. Segmentit yhteensä liikevoitto laski katsauskaudella 3,4 miljoonaa euroa tappiollisesta vertailukaudesta. Liikevoitto laski johtuen aiempaa korkeammista raaka-ainekustannuksista sekä myynnin, hallinnon ja yleiskustannuksista. Poikkeuksena oli Raskaat Renkaat, jossa kannattavuus parani vertailukaudesta. Katsauskauden aikana Nokian Renkaat toteutti hinnankorotuksia, joiden tarkoituksena on kompensoida kohonneita raaka-ainekustannuksia. Korotusten on arvioitu heijastuvan yhtiön tulokseen toisesta vuosineljänneksestä alkaen.
Maaliskuussa Nokian Renkaat saavutti merkittävän etapin, kun yhtiö aloitti rengastoimitukset uudelta Romanian tehtaalta. Yhtiön mukaan tuotantoa ajetaan nyt asteittainen ylös varmistaen samalla korkealaatuisten tuotteiden saatavuuden keski- ja eteläeurooppalaisille asiakkaille. Yhdysvaltain-tehtaalla Nokian Renkaat jatkoi toimia all season ja LT-renkaiden tuotannon kasvattamiseksi, minkä on määrä parantaa tuotesaatavuutta Pohjois-Amerikassa. Kasvaneesta epävarmuudesta huolimatta yhtiö näkee merkittävää pitkän aikavälin potentiaalia Pohjois-Amerikan markkinassa.

Ohjeistus vuodelle 2025 ennallaan
Nokian Renkaat piti ohjauksensa vuodelle 2025 ennallaan. Yhtiö odottaa sen liikevaihdon kasvavan ja segmentit yhteensä liikevoittoprosentin paranevan edellisvuodesta. Vuonna 2024 Nokian Renkaiden liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa ja segmentit yhteensä liikevoitto 71,4 miljoonaa euroa.
Näkymissään Nokian Renkaat odottaa rengaskysynnän pysyvän edeltävän vuoden tasolla kaikilla yhtiön markkina-alueilla. Globaalin talouden kehitys sekä epävarmuudet geo- ja kauppapolitiikassa ja tulleissa saattavat kuitenkin aiheuttaa epävakautta.
Odotus myynnin kasvusta perustuu puolestaan kapasiteetin kasvuun Romanian- ja Yhdysvaltain-tehtailla sekä hyvällä tasolla oleviin valmistuotevarastoihin.
Nokian Renkaiden taloudelliset tavoitteet
Nokian Renkaat päivitti huhtikuussa 2023 pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet seuraavaksi viideksi vuodeksi. Nokian Renkaiden pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet ovat:
- Kasvu: Liikevaihto 2 miljardia euroa
- Kannattavuus: Segmentit yhteensä liikevoittomarginaali noin 15 %
- Pääomarakenne: Nettovelan ja Segmentit yhteensä käyttökatteen suhde 1–2
Nokian Renkaiden osinko 2025
Tilikaudelta 2024 Nokian Renkaiden hallitus on esittänyt jaettavan 0,25 euroa per osake. Osinkoehdotus leikkaa yhtiön aikaisempaa osinkoa lähes 55 prosenttia. Osingosta päätetään Nokian Renkaiden varsinaisessa yhtiökokouksessa 7.5.2025.
Osingon laskusta huolimatta Nokian Renkaat ei tehnyt muutoksia osinkopolitiikkaansa. Nokian Renkaiden tavoitteena on yhä jakaa nettovoitostaan vähintään 50 prosenttia ulos osinkoina. Yhtiön osakekohtainen tulos koko vuodelta 2024 oli -0,17 euroa osaketta kohden.
- Vuonna 2023 osinkoa maksettiin edellisvuoden tapaan 0,55 euroa per osake.
- Vuonna 2022 osinkoa maksettiin 0,55 euroa per osake.
- Vuonna 2021 osinkoa maksettiin 1,20 euroa per osake.
Nokian Renkaat osake: Ennuste 2025
Heikon Q4-tuloksen myötä analyytikot laskivat Nokian Renkaiden ennusteita vuodelle 2025 niin liikevaihdon kuin tuloskasvun osalta. Ennen vuoden ensimmäisen kvartaalin osavuosikatsausta ennusteet povasivat 1 410 miljoonan euron liikevaihtoa ja 59,8 miljoonan liikevoitto vuodelle 2025. Vuodelta 2024 vastaavat toteutuneet luvut olivat 1 290 milj. euroa ja 71,4 milj. euroa.
Tarkista Nokian Renkaiden tarkemmat ennusteet Osaketyökalun Luvut ja ennusteet -välilehdeltä.
Nokian Renkaiden osake
Jäsenosiossa tarkastelemme osakekurssin kehitystä sekä tuomme esille sijoittajan näkökulman.
Kokeilun jälkeen tilaus jatkuu 11,90 €/kk. Voit perua milloin tahansa.

Seuraa tuloskautta
Sijoittaja.fi:n jäsenenä saat lukuoikeuden koko sisältöön ja käyttöoikeuden Osaketyökaluun. Katso sijoittajan tärkeimmät tunnusluvut ja arvostuskertoimet Osaketyökalusta.