Korot ovat alkaneet näyttää heräämisen merkkejä ja sillä on ollut heti vaikutuksensa osakemarkkinoille. Isot liikkeet ovat vielä edessä päin, joten on aika muokkailla salkkua loppuvuoden liikkeitä varten.
USA:n 10-vuotinen korko nousussa
USA:n 10-vuotinen korko on noussut kesän kuopasta ja on nyt 6 kuukauden huippulukemissa ja lähentelee 1,70 % tasoa. Korkoa nostaa inflaatio ja talouskasvuodotukset.

Ja sillä on seurauksia osakemarkkinoilla
Korkojen nousu kertoo siitä, että markkinoilla on jälleen uskoa talouskasvuun. Heikossa skeenariossa inflaation uskottiin halvaannuttavan talouskasvun vuonna 2022. Nyt pahimmat pelot ovat jäämässä taakse ja kysynnän odotetaan säilyvän hyvänä vuonna 2022. Lisäksi korkoja nostaa USA:ssa Fedin koronnostot, joiden odotetaan alkavan vuonna 2022.
Esimerkiksi tuoreet IHS Markitin ostopäällikköluvut kertovat, että Yhdysvaltain talous jatkaa kuumana. Kasvu on edelleen tutkimuksen pitkän aikavälin pandemiaa edeltävän keskiarvon yläpuolella, kun yritykset keskittyvät edelleen kapasiteetin lisäämiseen vastatakseen kasvavaan kysyntään.
Mikäli korko jatkaa nousua, sillä on seurauksia osakemarkkinoille. Viitteitä tästä on jo nähtävissä. Korkojen noustessa:
- Korkean arvostustason osakkeet menestyvät heikosti
- Matalan arvostustason sykliset osakkeet yliperformoivat.
Korkojen nousu on näkynyt jo usean korkean arvostustason osakkeen kurssikehityksessä. Alla on Alteryxin, Crowdstriken, Docusign, Five9:n ja Zoomin viimeisen kuukauden kurssikehitys. Etenkin viimeisen viikon aikana kyyti on ollut kylmää.

Rotaatiossa arvo-osakkeet suosiossa
Seuraava askel markkinoilla on rotaation uudelleenherääminen. Teräsyhtiöt United States Steel ja Nucor ovat jo nousseet viimeisen kuukauden aikana. Muu materiaalitsektori ja etenkin rahoitussektori odottavat vielä uutta momentumia.
Sijoittajan kannattaa seurata korkojen kehitystä ja tuoreimpia talouslukuja. Rotaatio voi saada jälleen loppuvuonna vauhtia ja salkku kannattaa olla oikeassa asennossa ennen rotaation alkamista. Teknologiaosakkeita kannattaa edelleen pitää salkussa, mutta korkeimman valuaation kasvuosakkeet voivat olla seuraavien kuukausien aikana vaarallisia. Arvo-osakkeiden painoa voi alkaa lisäillä.
Tutki arvo- ja kasvuosakkeita ja niiden tunnuslukuja Osaketyökalulla!
