Sijoittajan kuusi yleisintä virhettä

Kaikki sijoittajat tekevät virheitä. Toiset ottavat oppia virheistä ja osaavat arvioida sijoituksiin liittyviä riskejä. Perustajayrittäjä Timo Heikkilä kertoo yleisimmät virheet, jotka hän on tehnyt useaan kertaan.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Kaikki sijoittajat tekevät virheitä. Toiset ottavat oppia virheistä ja osaavat arvioida sijoituksiin liittyviä riskejä. Perustajayrittäjä Timo Heikkilä kertoo yleisimmät virheet, jotka hän on tehnyt useaan kertaan.

Sijoittajan tyypillisiä virheitä

Timo Heikkilä kertoo videolla sijoittajan kuusi yleisintä virhettä, jotka myös hän on tehnyt.

PUUTTEELLINEN HAJAUTUS

Yksi tyypillisimmistä virheistä on, että salkku on heikosti hajautettu. Salkussa voi olla vain muutamaa osaketta tai yhden osakkeen paino salkussa on liian korkea. Nyrkkisääntönä pidetään, että osakesalkun hajautus on jo melko hyvä, kun se sisältää 10 osaketta eri toimialoilta ja ettei yhden osakkeen paino ylitä 20 prosenttia. Lisää hajautushyötyä saa sijoittamalla eri omaisuusluokkiin ja hajauttamalla tehokkaasti omaisuusluokan sisällä. Myös maantieteellinen hajautus kannattaa. Salkun ollessa huolellisesti hajautettu se kestää paremmin markkinamyllerrykset, sijoittajan on helpompi muuttaa sijoituksia käteiseksi ja tehdä salkkumuutoksia.

OSTOJEN JA MYYNTIEN AJOITUS

Ostojen ja myyntien täydellinen ajoitus on mahdotonta. Tyypillinen virhe on ostaa huipulla, kun sijoittajien sentimentti on korkealla ja myydä pelon vallassa jyrkässä kurssilaskussa. Sijoittajan pitäisi yrittää toimia juuri päinvastoin. Hajauttamalla ostot ja myynnit ajallisesti saa riskiä hajautettua.

Ajoittamiseenkin löytyy apua: Sijoittaja.fi:n markkinaympäristön liikennevalomallia ja riski-indikaattoreita seuraamalla on historiassa pystynyt ajoittamaan parhaat ostopaikat ja välttämään suuret markkinalaskut.

OMAN SIJOITUSOSAAMISEN YLIARVIOINTI

Tyypillinen, etenkin miessijoittajan, virhe. Usein sijoittaja yliarvioi oman osaamisensa ja ottaa hallitsemattomia riskejä. Nousumarkkinassa sijoittaja kokee onnistumisia ja ottaa jatkuvasti suurempia riskejä. Kun markkina kääntyy, riskit realisoituvat ja tappiot kasvavat. Hyvä neuvo on palauttaa itsensä maan pinnalle, kun hyvän olon tunne valtaa mielen.

PUTOAVAAN PUUKKOON TARTTUMINEN

Laskukierteessä olevasta osakkeesta käytetään nimitystä putoava puukko. Kokeneiden sijoittajien vinkki onkin: ”älä tartu putoavaan puukkoon”. Tällä tarkoitetaan sitä, että sijoittajan kannattaa rauhassa odottaa, mille tasolle osakekurssi laskee ja odottaa käännettä liiketoiminnassa tai kurssimomentimssa ennen ostoja. Laskukierteen oikaisu voi kestää vuosia tai päättyä konkurssiin (case: Talvivaara). Halvalta näyttävällä osakkeella voi siten tehdä suuret tappiot.

KUUMIIN OSAKKEISIIN HURAHTAMINEN

Markkinoilta löytyy aina toimialoja tai yksittäisiä osakkeita, jotka ovat kuumia. Jokainen sijoittaja uskoo toimialan tai osakkeen kasvun jatkuvan voimakkaana loputtomiin ja arvot nousevat pilviin. Lähes aina kasvu kuitenkin jossain vaiheessa taittuu ja seuraukset ovat murheelliset.

OSAKKEESEEN RAKASTUMINEN

Mitä kauemmin osaketta seuraa, sitä paremmin yhtiön oppii tuntemaan. Osakkeeseen rakastuminen on yleistä. Osakkeesta ei osata luopua, vaikka sen arvo nousisi mihin. Myös riskit jäävät tarkastelun ulkopuolelle, kun osakkeeseen on rakastunut. Sijoittajan kannattaa jättää tunteilu sijoittamisen ulkopuolelle. Objektiivinen arviointi ei ole tällöin mahdollista. Ongelma on lisäksi se, että osakkeeseen käyttää kohtuuttoman paljon aikaa ja muita tuottomahdollisuuksia menee ohi, kun aikaa käyttää rakastuneen osakkeen analysointiin.

Osakkeeseen rakastuminen tekee helposti myös sen, että huomaamatta paino kasvaa liian suureksi salkussa. Mitä korkeammaksi osakkeen paino nousee, sitä enemmän sijoitussalkun tuotto riippuu yhden osakkeen tuottokehityksestä. Yksittäiseen osakkeeseen kohdistuu ennalta-arvaamattomia riskejä, jotka voivat realisoituessaan tuhota koko muun salkun tuoton.

Sinua voisi kiinnostaa
Analyysi: Mandatumin tuloskasvu jäi ennustetusta tasosta
Pörssinoteraatuilla sijoitustuotteilla voit hyötyä markkinoiden nousuista tai laskuista pienellä sijoitussummalla
Analyysi: Sampo jäi osittain tavoitteistaan, vaikka sen tulos ylitti odotukset
Bowa Legal näkyvyys
Sijoittajan valinnat