Kerromme esimerkkilaskelmin, kuinka paljon piensijoittaja voittaa rahaa osakesäästötilin veroedun avulla.
Piensijoittaja samalle viivalle suursijoittajien kanssa
Parasta osakesäästötilissä on, että piensijoittajat pääsevät vihdoin samalle verotusviivalle suursijoittajien kanssa. Rahastot eivät maksa osinkoveroa tai myyntivoittoveroa ja saavat näin kilpailuetua itsenäisesti osakkeisiin sijoittavaan yksityissijoittajaan nähden.
- Osakesäästötili tuli voimaan 1.1.2020
- Osakesäästötilille voi tallettaa enintään 100 000 euroa (aiemmin enimmäismäärä oli 50 000 euroa)
- Summa voi myös olla pienempi
- Osakesäästäjä ei maksa vuosittain myyntivoittoveroa, eikä osinkoveroa
- Veroja maksetaan, kun osakesäästötililtä nostetaan varoja
Esimerkkilaskelmat Osakesäästötilin eduista
Teimme kolme esimerkkilaskelmaa osakesäästötilin veroedusta. Yksinkertaistamiseksi kaikissa laskelmissa alkusijoitus on 10 000 euroa ja sijoitusajat 10, 20 ja 30 vuotta. Sijoitusperiodin lopussa sijoittaja nostaa koko summan tililtä ja maksaa siten myös veron. Laskelmissa salkun kokonaistuotto on 9 % p.a.. Laskelmissa on myös oletettu myyntivoittojen realisoituvan joka vuoden lopussa.
Ensimmäinen laskelma on ns. perusskenaario. Siinä osinkotuoton osuus on 4 % ja myyntivoittojen 5 %. Kymmenen vuoden päästä arvo-osuustilillä on 18 736 euroa ja osakesäästötilillä 23 674 euroa. Jos sijoittaja nostaa koko summan osakesäästötililtä, jää hänelle verojen jälkeen 19 572 euroa.
Laskelmista voidaan huomata, että mitempi sijoitusperiodi, sitä suurempi osakesäästötilin veroetu. Tämä johtuu korkoa korolle -ilmiöstä.
10 vuoden sijoitus (alkusijoitus 10 000 €)
Tilimuoto | Ennen veroja | Veron jälkeen |
---|---|---|
Arvo-osuustili | 18 736 € | 18 736 € |
Osakesäästötili | 23 674 € | 19 572 € |
20 vuoden sijoitus (alkusijoitus 10 000 €)
Tilimuoto | Ennen veroja | Veron jälkeen |
---|---|---|
Arvo-osuustili | 35 104 € | 35 104 € |
Osakesäästötili | 56 044 € | 41 589 € |
30 vuoden sijoitus (alkusijoitus 10 000 €)
Tilimuoto | Ennen veroja | Veron jälkeen |
---|---|---|
Arvo-osuustili | 65 772 € | 65 772 € |
Osakesäästötili | 132 677 € | 92 167 € |
Laskelmissa käytetty osinkotuotto 4 %, arvonnousu 5 %.
Osinkosijoittajan salkku
Toisessa esimerkissä osinkotuoton osuus on 6 % ja arvonnousun 3 %. Kyseessä on siten osinkosijoittajan salkku. Laskelmista voidaan havaita, että osakesäästötilin summat pysyvät samana. Tämä johtuu siitä, että verot maksetaan vasta varoja nostettaessa 30 % (30 000 € asti) ja 34 %:n verokannoilla.
Lyhyemmällä sijoitusperiodilla osinkosijoittajan etu on pienempi kuin perussijoittajan, sillä pörssiyhtiöiden verotus on kevyempää (25,5 %).
10 vuoden sijoitus (alkusijoitus 10 000 €)
Tilimuoto | Ennen veroja | Veron jälkeen |
---|---|---|
Arvo-osuustili | 18 895 € | 18 895 € |
Osakesäästötili | 23 674 € | 19 572 € |
20 vuoden sijoitus (alkusijoitus 10 000 €)
Tilimuoto | Ennen veroja | Veron jälkeen |
---|---|---|
Arvo-osuustili | 35 703 € | 35 703 € |
Osakesäästötili | 56 044 € | 41 589 € |
30 vuoden sijoitus (alkusijoitus 10 000 €)
Tilimuoto | Ennen veroja | Veron jälkeen |
---|---|---|
Arvo-osuustili | 67 460 € | 67 460 € |
Osakesäästötili | 132 677 € | 92 167 € |
Laskelmissa käytetty osinkotuotto 6 %, arvonnousu 3 %.
Kasvusijoittajan salkku
Kasvusijoittaja hyötyy osakesäästötilistä kolmessa esimerkkilaskelmassa eniten. Kasvusijoittajan tuotto syntyy valtaosin arvonnoususta. Esimerkkilaskelmassa se on 7 % ja osinkotuotto 2 %.
30 vuoden kuluttua arvo-osuustilillä on verojen jälkeen 64 125 euroa ja osakesäästötilillä 92 167 euroa.
10 vuoden kasvusijoitus (alkusijoitus 10 000 €)
Tilimuoto | Ennen veroja | Veron jälkeen |
---|---|---|
Arvo-osuustili | 18 578 € | 18 578 € |
Osakesäästötili | 23 674 € | 19 572 € |
20 vuoden kasvusijoitus (alkusijoitus 10 000 €)
Tilimuoto | Ennen veroja | Veron jälkeen |
---|---|---|
Arvo-osuustili | 34 516 € | 34 516 € |
Osakesäästötili | 56 044 € | 41 589 € |
30 vuoden kasvusijoitus (alkusijoitus 10 000 €)
Tilimuoto | Ennen veroja | Veron jälkeen |
---|---|---|
Arvo-osuustili | 64 125 € | 64 125 € |
Osakesäästötili | 132 677 € | 92 167 € |
Laskelmissa käytetty osinkotuotto 2 %, arvonnousu 7 %.
Löydä osakesäästötilillesi sopivat osakkeet Osaketyökalulla
Vertaile osakkeita pisteytyksen, tuottojen ja tärkeimpien tunnuslukujen perusteella. Osaketyökalusta löydät ajantasaiset listat parhaista laatu-, arvo-, kasvu- ja osinko-osakkeista Suomesta sekä maailmalta.
Osaketyökalu kuuluu Sijoittaja360 -palveluun.