Suomalaisten osakkeiden valintatyökalussa uusi kuningas. Myös muita suuria muutoksia tapahtunut kärjessä.
Suomalaisten osakkeiden valintatyökalun TOP-osakkeet
Suomalaisten osakkeiden valintatyökalun kärki on seuraava:
- Nokian Renkaat (73 pistettä)
- UPM-Kymmene (71), Affecto (71).
Nokian Renkaiden viimeisen kvartaalin liikevaihto oli 422,3 M€ (analyytikoiden ennuste 374,4 M€) ja liikevoitto 94,8 M€ (ennuste 81,1 M€). Lisäveroja ja viivästyskorkoja kirjattiin tulokseen 94,1 MEUR. Venäjä on edelleen suurin yksittäinen maa myynnillä mitattuna. Venäjän talouden ennusteet vuodelle 2016 ovat negatiiviset. Tämä yhdessä Pohjois-Amerikan korkean varastotilanteen kanssa rajoittaa mahdollisuuksia kasvaa tänä vuonna. Tavoitteena on kuitenkin parantaa kannattavuutta vuonna 2016. Liikevaihdon ja liikevoiton odotetaan säilyvän samalla tasolla vuoteen 2015 verrattuna. Osinkoa jaetaan 1,50 euroa (ennuste 1,47 €).
UPM-Kymmene liikevaihto oli 2 574 M€ (analyytikkojen ennuste 2 548 M€) ja oikaistu liikevoitto 225 M€ (ennuste 229 M€). EBITDA ylsi korkeimmalle tasolle viiteen vuoteen, ja vahva rahavirta ajoi nettovelan ennätyksellisen alas. Yhtiön tase on vuoden alussa ennätyksellisen vahva. Investoinnit ovat vähenemässä samaan aikaan, kun tuotot ja rahavirta kasvuhankkeista ovat pääsemässä vauhtiin. UPM odottaa kannattavuuden paranevan vuonna 2016. Osinkoa jaetaan 0,75 euroa (odotus 0,74 e).
Affecto liikevaihto oli 31,3 M€ (ennuste 32,1 M€) ja oikaistu liiketulos 3,2 M€ (ennuste -0,7 M€). Heikon Q3:n jälkeen suunta parani. Tilauskanta kasvoi hieman vertailukaudesta. Affecto odottaa liikevaihdon pysyvän samalla tasolla tai kasvavan hieman sekä liikevoiton kasvavan vuonna 2016. Osinkoa jaetaan 0,16 € (ennuste 0,17 €).
Nousijat ja laskijat
Eniten pisteet ovat nousseet Martelalla (+12), Outokummulla (+12), Nokian Renkailla (+10) ja Vaisalalla (+10). Muita merkittäviä nousijoita olivat UPM-Kymmene (+8) ja Alma Media (+8).
Eniten pisteet ovat laskeneet Sanomalla (-17), Marimekolla (-10) ja Bittiumilla (-9).
TOP-osakkeiden tuottokehitys
Suomalaisten osakkeiden valintatyökalun tavoitteena on antaa suomalaisille osakesijoittajille ideoita siihen, mihin Suomi-osakkeisiin sijoittaa. Vertailua voi tehdä joko kokonaispisteiden perusteella tai yhtiöiden eri ominaisuuksien perusteella.
- Parhaiden osakkeiden korit (TOP 5, 10 ja 15) ovat tuottaneet selvästi (+42,6 % / +34,5 % / +33,8 %) indeksejä enemmän.
- Seurannan aikana suuryhtiöt ovat tuottaneet 13,5 %, keskisuuret 23,9 % ja pienet 32,1 %.
TOP 10-osakkeiden ja indeksien kehitys maaliskuussa
Indeksit, sekä myös TOP-salkkumme kehittyivät hyvin maaliskuun kahden ensimmäisen viikon aikana.
Helmikuun kahdella viimeisellä viikolla koettiin hyvää nousua ja sama positiivinen vire jatkui myös maaliskuussa. Eniten nousua oli TOP 5 -mallisalkussamme, joka nousi jopa 5,9 %. Myös muut TOP-korimme nousivat hyvin. TOP 10 -kori nousi 4,3 % ja TOP 15 -kori nousi +4,7 %. Suuren yhtiöiden indeksi nousi +3,1 %, keskisuurten yhtiöiden indeksi +4,9 % ja pienten yhtiöiden indeksi +4,1 %.
Edellinen TOP 10-lista (per 29.2.2016) ja osakkeiden kehitys maaliskuun alkupuolella 29.2.-15.3.2016
Tuotot TOP-salkuille on laskettu tasapainotettuna keskiarvona päivän päätöskursseista. Tuotot on indeksoitu alussa indeksipisteeseen 100. Tuottoja ei ole rasitettu kaupankäyntikuluilla tai mahdollisilla verovaikutuksilla. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Top-Bottom-listat perustuvat Sijoittaja.fin jäsenille tarkoitettuun osakevalintatyökaluun, joka on yli kymmenen vuoden kehitystyön tulos. Se pohjautuu akateemisen ja investointipankkien tutkimustiedon sekä käytännön salkunhoitokokemuksen hyödyntämiseen. Hyödynnämme työkalua aktiivisesti myös omassa varainhoidossamme. Tuottojen laskennan ja Osakevalintatyökalun listan päivitystiheys on kaksi viikkoa alkaen 1.6.2014.