SpaceX

SpaceX

SpaceX on yhdysvaltalainen avaruusteknologiayhtiö, jonka Elon Musk perusti vuonna 2002. Yhtiö tunnetaan erityisesti uudelleenkäytettävistä Falcon-raketeistaan, Starship-avaruusaluksesta sekä Starlink-satelliittiverkostosta. SpaceX on muuttanut avaruusalaa laskemalla laukaisujen kustannuksia ja kehittämällä teknologiaa, jonka tavoitteena on mahdollistaa entistä tehokkaampi avaruusliikenne.

SpaceX:n IPO toteutui — historian suurin listautuminen sai hurjan ensidebyytin
SpaceX listautui pörssiin ja teki sen tyylillä. Ensimmäistä kertaa tavallinen sijoittaja pääsi mukaan avaruus- ja Starlink-liiketoimintaan, ja osake nousi heti ensimmäisenä päivänä 19 prosenttia yli antihinnan. Innostuksen alla piilevät kuitenkin myös miljarditappiot ja äänivaltarakenne, joka pitää Elon Muskin tiukasti ohjaksissa. Kävimme läpi, miten ensimmäinen pörssipäivä meni ja mitä SPCX-osakkeesta kannattaa tietää.
Enemmän tietoa päätösten tueksi

Hyödynnä ajankohtaiset analyysit, sijoitusideat ja sijoittajan työkalut.