Yleisimmät väärinkäsitykset viputuotteista – haastattelussa Societe Generale

Viputuotteet ovat monelle sijoittajalle haastava aihe, mutta muutaman perusperiaatteen ymmärtäminen vie jo pitkälle. Haastattelimme aiheen tiimoilta Societe Generalen viputuotteisiin erikoistunutta asiantuntijaa. Tässä artikkelissa oikaisemme yleisimmät väärinkäsitykset.

Tehty kaupallisessa yhteistyössä Société Générale S.A.:n kanssa.

Mitä viputuotteet ovat ja mihin niitä voi hyödyntää?

Viputuotteet ovat pörssissä noteerattuja sijoitustuotteita, joilla voi sijoittaa kohde-etuuden, kuten esimerkiksi osakkeen, indeksin tai raaka-aineen, nousuun tai laskuun vivutettuna. Vipuvaikutuksen myötä kohde-etuuden pienikin liike voi näkyä tuotteen arvossa moninkertaisena, sekä ylös että alas, mikä voi kasvattaa nopeasti niin tuottoja kuin tappioitakin.

Viputuotteita hyödynnetään tyypillisesti lyhyen aikavälin taktisissa sijoituksissa, esimerkiksi kun halutaan reagoida nopeasti markkinauutisiin, tuloskauden tapahtumiin tai yksittäiseen kurssiliikkeeseen. Viputuotteiden hyöty syntyy siitä, että niillä voi sijoittaa tehokkaasti kohde-etuuden nousuun tai laskuun skaalautuvasti eli ilman suurta pääomaa tai monimutkaisia johdannaisjärjestelyjä. Niitä voi käyttää myös salkun suojaamiseen, jos sijoittaja esimerkiksi haluaa tilapäisesti pienentää osakepainon markkinariskiä myymättä omistuksiaan, jolloin viputuotteilla voi rakentaa laskuun suunnatun position.

Miten viputuotteet toimivat?

Käytännössä viputuotteet ovat pörssilistattuja ja niitä voi ostaa ja myydä pörssissä kuten osakkeita, mutta niiden rakenne ja toimintaperiaate vaihtelee tuotetyypin mukaan. Turbot ja minifutuurit sopivat sijoittajalle, joka haluaa ottaa vipuvaikutteisen position tiettyyn kohde-etuuteen ilman eräpäivää. Tuote erääntyy automaattisesti, kun kohde-etuus saavuttaa ennalta määrätyn stop loss -tason. Bull ja Bear -sertifikaatit ovat suoraviivainen tapa hyödyntää yhden päivän hintaliikkeitä tai lyhyen aikavälin trendejä vivutuksella. Sijoittaja valitsee suunnan, bull nousuun ja bear laskuun, sekä haluamansa päivittäisen vipukertoimen. Warrantit ovat option kaltaisia viputuotteita, joilla on ennalta määrätty eräpäivä. Sijoittaja voi käyttää warrantteja hyötyäkseen hintojen noususta (ostowarrantti) tai laskusta (myyntiwarrantti) tai erilaisiin strategioihin, kuten salkun suojaamiseen.

Lisää viputuotteista ja pörssinoteeratuista sijoitustuotteista voi lukea Societe Generalen koulutussivustolta.

Tilaa Sijoittajakirje!

Sijoittajakirje kokoaa Sijoittaja.fi:n viikon mielenkiintoisimmat analyysit ja artikkelit.
Tilaa ilmainen Sijoittajakirje sähköpostiin!

Yleisimmät viputuotteisiin liittyvät väärinkäsitykset

Viputuotteet ja niiden hyödyntäminen sijoittamisessa näyttäytyvät haastavina varsinkin monille aloitteleville sijoittajille. Tämän myötä niihin liittyy usein virheellisiä käsityksiä tai uskomuksia.

Haastattelimme aiheen tiimoilta Societe Generalen pörssilistattujen tuotteiden asiantuntijaa. Societe Generale tarjoaa sijoittajille mittavan määrän erilaisia viputuotteita ja muita pörssinoteerattuja sijoitustuotteita. Suomessa toimiva sijoittaja voi hyödyntää Societe Generalen pörssinoteerattuja sijoitustuotteita helposti esimerkiksi Nordnetin kautta.

Societe Generalen tuotteet Nordnetissä >

Alla esittelemme viputuotteisiin usein liitettävät virheelliset väärinkäsitykset ja käymme jokaisen väittämän jälkeen läpi, miten viputuotteet todellisuudessa toimivat ja millaisia tekijöitä niiden hyödyntämiseen liittyy.

1. ”Viputuotteet vain moninkertaistavat tuoton tai tappion”

Viputuotteiden idea ei ole pelkästään moninkertaistaa tuottoa tai tappiota vipuvaikutuksen avulla, vaan tarjota sijoittajalle erilaisia tuottoprofiileja ja tapoja rakentaa altistusta eri markkinoille ja eri kohde-etuuksiin. Vipuvaikutus on toki yksi keskeinen syy hyödyntää viputuotteita, mutta niihin sisältyy myös muita hyödyllisiä ominaisuuksia.

Ensinnäkin, viputuotteilla voi sijoittaa sekä nousuun että laskuun eli ottaa long-position lisäksi tarvittaessa short-position. Short-position ottaminen on pörssilistatun sijoitustuotteen avulla yksityissijoittajalle helpompi ratkaisu kuin perinteinen lyhyeksimyynti, sillä se ei vaadi vakuuksia tai luottosopimuksia. Lisäksi mahdolliset tappiot rajautuvat sijoitettuun pääomaan.

Toiseksi, viputuotteilla voi hakea altistusta ja tuottoa markkinoilta ja kohde-etuuksista, joihin voi muuten olla haastava sijoittaa. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii öljy ja siihen sijoittaminen. Pörssilistattujen tuotteiden ansiosta sijoittaja voi myös helposti hakea salkkuunsa hajautusta esimerkiksi raaka-aineista tai vaikeammin saavutettavilta markkinoilta. Viputuotteita voi lisäksi hyödyntää esimerkiksi riskienhallintaan salkun suojaamisessa.

2. ”Vain suuret hinnanvaihtelut kohde-etuudessa johtavat arvonmuutokseen viputuotteessa”

Viputuotteessa sijoittajan oma pääoma on vain osa kohde-etuuden kokonaisaltistusta, koska tuotteeseen sisältyvä rahoitus muodostaa usein suuren osan positiosta. Toisin sanoen samalla sijoitettavalla pääomalla sijoittaja saa viputuotteen avulla suuremman altistuksen kohde-etuuteen kuin suoraan kohde-etuutta ostamalla. Tämän myötä pienikin liike kohde-etuuden hinnassa voi näkyä suurena arvonmuutoksena viputuotteessa. Vaikutus riippuu siis siitä, missä suhteessa sijoitettava pääoma on kohde-etuuden hintaan.

Käytännössä vaikutus voi syntyä kahdella tavalla tuotetyypistä riippuen. Osassa tuotteita liikkeeseenlaskija rahoittaa osan positiosta, jolloin sijoittajan oma sijoitus toimii vain osana kokonaisuutta ja kohde-etuuden liike heijastuu viputuotteeseen moninkertaisena. Tavallisissa warranteissa logiikka on option kaltainen. Sijoittaja maksaa vain pienen preemion suhteessa kohde-etuuden arvoon, jolloin pienet hinnanmuutokset voivat näkyä voimakkaasti tuotteen arvossa.

Lisäksi sijoittajan on hyvä huomata, että mahdollisia viputasoja on useita, joten sama ilmiö korostuu eri tuotteissa eri voimakkuudella. Tämän ansiosta sijoittaja voi valita itselleen sopivan vipu- ja riskitason.

3. ”Sijoittaja tekee voittoa ennustamalla markkinan suunnan oikein”

Viputuotteissa oikean suunnan ennustaminen ei yksin riitä, vaan ratkaisevaa on kohde-etuuden liikkeen suuruus ja ajoitus. Siksi viputuotteita ei ole lähtökohtaisesti tarkoitettu pitkän aikavälin sijoitukseksi. Viputuotteen tuotto voi jäädä vaatimattomaksi, jos kohde-etuuden liike on tuotteelle epäsuotuisa tai tapahtuu liian myöhään.

Esimerkiksi Bull ja Bear -sertifikaattien idea on moninkertaistaa kohde-etuuden päivittäinen tuotto tai tappio päivittäisellä vipukertoimella. Koska tuotteen vipuvaikutus palautetaan joka päivä samalle tasolle, myös sertifikaatin arvo määritetään uudelleen päivittäin. Tämä mekanismi on välttämätön päivittäisen vipuvaikutuksen saavuttamiseksi, mutta samalla se aiheuttaa tuotteeseen polkuriippuvuutta.

Kun kohde‑etuus liikkuu tasaisesti samaan suuntaan, päivittäinen uudelleenarvostus voi synnyttää tuotteen arvoon korkoa korolle ‑vaikutuksen, jolloin tuotto kasautuu sijoittajalle edullisesti. Jos taas kohde-etuus sahaa edestakaisin, tuotteeseen voi syntyä eroosiovaikutusta, jolloin arvo heikkenee ajan myötä. Lopputulos riippuu siis siitä, miten hinta liikkuu matkan varrella. Siksi Bull ja Bear -sertifikaatit soveltuvat tyypillisesti päivänsisäiseen treidaukseen tai lyhyiden trendien seuraamiseen.

Minifutuureissa ja turboissa vipuvaikutus on puolestaan jatkuva, eikä niissä ole päivittäistä uudelleenlaskentaa. Tuote voi seurata kohde-etuuden liikettä vipuvaikutuksella myös pidemmällä, esimerkiksi useamman päivän, aikavälillä. Sijoittajan on kuitenkin tärkeää huomata, että sekä Bull ja Bear ‑sertifikaateissa että minifutuureissa ja turboissa on stop loss ‑taso, joka rajaa tappiot sijoitettuun pääomaan. Esimerkiksi Mini Futuureissa stop-loss-tason saavuttaminen eräännyttää tuotteen ja sijoitettu pääoma voidaan menettää osittain tai kokonaan riippumatta kohde-etuuden myöhemmistä liikkeistä.

Tavallisissa warranteissa ei ole stop loss -tasoa, mutta tuottoon vaikuttavat kohde-etuuden liikkeen ohella myös muut tekijät, kuten volatiliteetti ja jäljellä oleva juoksuaika. Kokeneemmat sijoittajat voivat käyttää warrantteja myös salkun suojaamiseen tai erilaisiin optiostrategioihin, kuten Long Straddle tai Long Strangle -strategioihin. Näissä strategioissa sijoittajan ei tarvitse ennustaa markkinan suuntaa, vaan riittävän suuri liike jompaankumpaan suuntaan tuottaa voittoa.

4. ”Vipuvaikutus on viputuotteen tärkein tekijä”

Viputuotteen riskit riippuvat ensisijaisesti siitä, mihin tuotetta käytetään ja millä aikavälillä. Ennen viputason valintaa sijoittajan kannattaa määrittää, haetaanko viputuotteella lyhyen aikavälin näkemystä, hajautusta vai esimerkiksi salkun suojausta, koska eri käyttötarkoitukset vaativat usein erilaista tuotetta.

Kun käyttötarkoitus ja tuotetyyppi ovat selvillä, vipukertoimen merkitys korostuu. Yleisesti ottaen suurempi vipu reagoi herkemmin kohde-etuuden liikkeisiin, jolloin myös mahdollisen tappion riski kasvaa. Viputuotteen turvallisuus ei kuitenkaan määräydy pelkän vipukertoimen perusteella. Markkinaolosuhteet ja volatiliteetti vaikuttavat siihen, kuinka nopeasti ja voimakkaasti tuote voi liikkua. Myös sijoitushorisontti on olennainen tekijä, koska päivänsisäinen treidi ja useamman päivän positio altistuvat eri tavalla markkinaliikkeille ja tuotteen rakenteelle.

5. ”Viputuotteiden liikkeeseenlaskija voittaa, kun sijoittaja häviää”

Yleinen väärinkäsitys on, että liikkeeseenlaskija olisi sijoittajan vastapuoli siinä mielessä, että sijoittajan tappio olisi liikkeeseenlaskijan voitto. Näin ei todellisuudessa ole, vaan liikkeeseenlaskija suojaa tuotteilla tehdyt kaupat. Jos sijoittaja esimerkiksi ostaa osakkeeseen sidotun long-tuotteen, liikkeeseenlaskija ottaa vastaavan suojauksen kyseiseen kohde-etuuteen, jolloin liikkeeseenlaskija on lähtökohtaisesti neutraali sijoittajan voiton tai tappion suhteen.

Liikkeeseenlaskijan tuotto muodostuu siis tyypillisesti pääosin tuotteen spreadista ja rahoituskuluista, ei siitä, miten sijoittajan sijoitus lopulta onnistuu. Viputuotteissa on lisäksi markkinatakaus, mikä tarkoittaa, ettei tuotteen hinta muodostu samalla tavalla kysynnän ja tarjonnan perusteella, kuten osakkeissa. Sijoittajan ei myöskään tarvitse odottaa, että toinen sijoittaja ostaa juuri saman määrän samaa tuotetta. Markkinatakaaja antaa osto- ja myyntihintoja jatkuvasti, ja hinnoittelu perustuu kohde-etuuden hintakehitykseen tuotteen ehtojen ja niihin sisältyvien laskentamallien mukaan.

6. ”Kaikkien liikkeeseenlaskijoiden viputuotteet ovat samanlaisia”

Viputuotteet ovat säänneltyjä ja rakenteeltaan standardoituja, joten eri liikkeeseenlaskijoiden tuotteet ovat usein hyvin samankaltaisia. Pieniä eroja rakenteessa voi kuitenkin löytyä, joten sijoittajan kannattaa aina lukea tuotteen dokumentit ja hyödyntää liikkeeseenlaskijoiden koulutusmateriaaleja, sillä pienilläkin eroilla voi olla käytännössä merkitystä.

Tärkeimmät erot liittyvät tyypillisesti kuluihin. Kaupankäyntikulujen lisäksi tuotteessa on aina spread, eli osto- ja myyntihinnan erotus, joka on sijoittajalle kustannus. Rahoituskomponentin sisältävistä viputuotteista peritään rahoituskustannuksia, ja joidenkin tuotteiden hintaan voi sisältyä myös preemio. Nämä kustannukset vaihtelevat liikkeeseenlaskijoittain.

Lisäksi sijoittajan kannattaa huomioida liikkeeseenlaskijariski. Viputuotteissa sijoittaja kantaa riskin siitä, että liikkeeseenlaskija ei pysty hoitamaan tuotteen velvoitteita.

Societe Generalen viputuotteet löytyvät Nordnetistä

Societe Generale kuuluu maailman suurimpiin johdannaisten liikkeeseenlaskijoihin ja se on yksi johtavista pörssilistattujen tuotteiden liikkeeseenlaskijoista Euroopassa. Yhtiön pörssinoteerattujen tuotteiden valikoimaan kuuluu kohde-etuuksia muun muassa osakkeista, indekseistä, valuutoista, hyödykkeistä ja koroista. Eri tuotetyyppien osalta Societe Generalen tarjonnasta löytyy sekä viputuotteita että vivuttomia vaihtoehtoja.

Societe Generalen tarjoama laaja viputuotteiden ja muiden pörssinoteerattujen tuotteiden valikoima on suomalaiselle sijoittajalle saatavilla esimerkiksi Nordnetista.

Societe Generalen tuotteet Nordnetissä >

Millaiselle sijoittajalle viputuotteet sopivat?

Viputuotteita ja muita pörssilistattuja tuotteita on monenlaisia, ja sijoittaja voi valita halutessaan myös vivuttomia vaihtoehtoja. Vipuvaikutuksella varustettuja tuotteita voi käyttää taktisesti esimerkiksi salkun suojaamiseen tai hajauttamiseen taikka tiettyihin sijoitusstrategioihin tuotetyypistä riippuen. Vivuttomien tuotteiden valikoimasta löytyy esimerkiksi tracker-sertifikaatteja, joilla voi hakea altistusta tietyn kohde-etuuden, kuten kullan, hintakehitykseen.

Yleisesti pörssilistatut tuotteet sopivat parhaiten kokeneemmille sijoittajille, jotka ymmärtävät tuotteen toiminnan ja hinnoittelun. Ennen sijoittamista kannattaa perehtyä etenkin siihen, miten tuote seuraa kohde-etuuden kehitystä ja miten se käyttäytyy erilaisissa tilanteissa. Viputuotteita ja pörssilistattuja tuotteita kannattaa välttää, jos pääoman säilyminen on ensisijainen tavoite eikä sijoittaja ole valmis kantamaan pääomatappioriskiä.

Societe Generale on yksi Euroopan suurimmista pankeista

Société Générale S.A. (Societe Generale) on yksi Euroopan suurimmista rahoituspalveluiden tarjoajista. Ranskalainen, yli 160 vuoden taakse juureutuva pankki yksityistettiin ja listattiin Pariisin pörssiin onnistuneesti vuonna 1987. Tänä päivänä rahoituspalvelukonsernilla on toimintoja 62 eri valtiossa ja se työllistää noin 119 000 työntekijää.

Societe Generalen liiketoiminta jakautuu kolmeen segmenttiin: Ranskan vähittäispankkitoimintaan, varainhoitoon ja vakuutuksiin, kansainväliseen vähittäispankkitoimintaan ja rahoituspalveluihin sekä globaaleihin pankki- ja sijoittajaratkaisuihin.

Tärkeää tietoa

Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, että menetät koko sijoitetun pääoman tai osan siitä. Tässä markkinointitiedotteessa olevat tiedot on tarkoitettu ainoastaan informatiivisiksi. Näiden tietojen esittämistä ei katsota sijoitusneuvonnan tarjoamiseksi. Niitä ei myöskään tule tulkita suosituksena, tarjouksena tai kehotuksena hankkia tai myydä mitään rahoitusvälineitä. Mainitut rahoitusvälineet on kuvattu vain lyhyesti. Sijoittajan on ennen sijoittamista tutustuttava avaintietoasiakirjaan, ohjelmaesitteeseen ja lopullisiin ehtoihin, jotka on julkaistu verkkosivustolla warrants.societegenerale.com, ja erityisesti ohjelmaesitteen kohtaan ”Riskitekijät”.

Sijoittajan tulee tehdä omat sijoituspäätöksensä omien sijoitustavoitteidensa ja taloudellisen tilanteensa perusteella ja tarvittaessa käyttää riippumattomia neuvonantajia. Kaupankäynti viputuotteilla edellyttää jatkuvaa sijoitusposition seurantaa. Viputuotteisiin liittyy suuri riski, jos niitä ei hoideta asianmukaisesti. Viputuotteet ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja niitä voi olla vaikea ymmärtää. Pörssinoteeratut sijoitustuotteet heijastavat vain kohde-etuuden kehitystä, joko vipuvaikutuksella tai ilman, mutta eivät anna sijoittajalle mitään oikeuksia, jotka liittyvät kohde-etuuteen.

Riskitekijöitä ovat muun muassa:

Pääomatappioriski: Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. Tuotteen takaisinmaksusumma voi olla alhaisempi kuin alkuperäinen sijoitussumma. On olemassa riski, että menetät koko sijoitetun pääoman tai osan siitä. Vipuvaikutus lisää pääomatappioriskiä.

Liikkeeseenlaskijan luottoriski (liikkeeseenlaskijariski): Sijoittajat ovat alttiina riskille, että liikkeeseenlaskija tai takaaja ei pysty täyttämään velvoitteitaan tuotteiden osalta. Tämä voi johtaa koko sijoitetun pääoman menettämiseen. Tuotteet eivät kuulu talletussuojan piiriin.

Markkinariski: Tuotteella voi olla merkittäviä hinnanvaihteluja markkinatekijöiden muutosten vuoksi. Sijoittajiin kohdistuu erityisesti kohde-etuuden arvonvaihteluun liittyvät riskit. Tuotteilla ei ole pääomasuojaa.

Likviditeettiriski: Tuotteen likviditeetti taataan normaalien markkinaolosuhteiden ja teknisten järjestelmien normaalin toiminnan edellytyksin. Jotkut poikkeukselliset markkinaolosuhteet voivat vaikuttaa negatiivisesti tuotteen likviditeettiin. On mahdollista, että sijoittaja ei voi myydä tuotetta helposti tai joutuu myymään sen hintaan, joka on merkittävästi alhaisempi kuin sijoitettu summa.

Valuuttariski: Jos tuotteen valuutta poikkeaa kohde-etuuden valuutasta, tuotteen arvoon vaikuttaa myös näiden valuuttojen välinen vaihtokurssi. Tämä voi johtaa merkittäviin arvon vaihteluihin.

Societe Generalen tuotteet Nordnetissä >