New call-to-action

Tämän päivän tulostähti oli Teleste

Kiireisen tulospäivän tähti oli Teleste.

Julkaistu: 30.10.2014 Kirjoittaja:


Teleste oli yksi suosikeistani Q3-tuloskaudelle, eikä yhtiö pettänyt.

Telesten liikevaihto oli 50,4 M€ (ennuste 47,2 M€) ja liikevoitto 4,9 M€ (ennuste 3,5 M€). Euroopan kaapelioperaattoreiden verkkoinvestoinnit aktivoituivat hiljaisen
alkuvuoden jälkeen ja Teleste teki historansa parhaimman kvartaalituloksen. Saadut tilaukset ja tilauskanta laskivat jonkin verran vertailukaudesta. Vahvan kolmannen kvartaalin ansiosta koko vuoden näkymät parantuivat.

Uusi ohjeistus vuoden 2014 näkymistä

Arvioimme, että vuoden 2014 liikevaihto on vuoden 2013 tasolla ja liiketulos jäänee vuoden 2013 tasosta.

Teleste sijoittajan näkökulmasta

Teleste kärsii epäonnistujan maineesta. Vuosina 2004-2007 Teleste kaksinkertaisti liikevaihdon ja lähes kolminkertaisti tuloksensa. Osakekurssi rikkoi ennätyksiä. Tämän jälkeen meno on ollut vaimeampaa ja markkinoiden odotukset ovat laskeneet. Viimeisen neljän vuoden (2010-2013) aikana Teleste on petrannut tasaisesti. Liikevaihto ja tulos ovat nousseet. Samoin osinko. Osakekurssi ei ole liikkunut mihinkään. Telesten kurssivaihtelu onkin keskimääräistä vähäisempää. Kannattavuus on vakaata ja tase vahva.

Telesten kurssi oli vuonna 2006 parhaimmillaan 12 euroa. Tämän jälkeen liikevaihto on tuplaantunut ja tulos parantunut. Sijoittajat eivät ole vakuuttuneet kasvunäkymistä, koska kurssi on ollut pitkään 4-5 euron välillä.

Teleste

Seuraa tuloskautta (vain jäsenille):



SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT



Image






New call-to-action

Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy