Milloin joulupukkiralli alkaa?

Joulu on ihmeiden aikaa. Pörssissä joulun suurin ihme on anomalia nimeltä ”joulupukkiralli”. Mistä vuodenvaihdeilmiö eli joulupukkiralli johtuu, ja milloin joulupukin tuoma nousuralli alkaa?

Henri Heikinheimo
Henri Heikinheimo

Joulu on ihmeiden aikaa. Pörssissä joulun suurin ihme on anomalia nimeltä ”joulupukkiralli”. Mistä vuodenvaihdeilmiö eli joulupukkiralli johtuu, ja milloin joulupukin tuoma nousuralli alkaa?

Joulupukkiralli tuo lahjaksi ylituottoja

Joulupukkirallin aiheuttajana pidetään yleisimmin verosuunnittelua, salkkujen tasapainotusta vuodenvaihteessa ja instituutioiden taipumusta ”ehostaa” salkkujaan myymällä tappiolliset sijoitukset pois ennen vuosiraportteja. Tavallinenkin sijoittaja voi säästää pitkän pennin optimoimalla sijoitusten verotuksen ennen vuoden loppua.

Historiallisesti joulukuussa mahdollisesti nähtävät myyntiaallot päättyvät viimeistään 23. tai 24. päivä, koska valtaosa yksityis- ja instituutiosijoittajista jää tuolloin joululomalle, joten myynnit täytyy saada toteutettua ennen tuota ajankohtaa. Joulukuun viimeisen 1–2 viikon aikana kaupankäynnin määrä pörssissä tipahtaa voimakkaasti, ja suuria toimeksiantoja on aiempaa vaikeampi saada enää lävitse.

Samaan aikaan nähdään myös kaksi muuta vuodenvaihteen myyntiaaltoon ja sitä seuraavaan nousuralliin vaikuttavaa ilmiötä:

  • Kuunvaihdeilmiö. Eläkeyhtiöt ja -säätiöt maksavat eläkkeet usein kuukauden ensimmäisenä tai viimeisenä pankkipäivänä. Koska maksut vaativat käteistä, ja rahojen tilitykseen menee muutama pankkipäivä (T+2 osakekaupan tilitykseen, ja tilisiirrot n. 0–2 pv), osakemyynnit tulee toteuttaa muutama päivä ennen kuukauden vaihdetta. (ks. Dash for Cash: Monthly Market Impact of Institutional Liquidity Needs). Voimakkaissa kurssilaskuissa sijoittajat lunastavat paniikissa rahasto- ja varainhoito-omistuksiaan, mikä voimistaa instituutiosijoittajien likviditeettitarpeista syntyvää kuunvaihdeilmiötä entisestään.
  • ”Quadruple Witching”-tapahtuma, jolloin osakeindeksifutuurit, osakeindeksioptiot, osakeoptiot ja yksittäiset osakefutuurit erääntyvät samanaikaisesti. Tämä synnyttää markkinoille usein voimakasta kaupankäyntivolyymia ja heiluntaa. Quadruple Witching -päivät osuvat aina kvartaalin loppupuolelle maalis-, kesä-, syys- ja joulukuun kolmannelle perjantaille. Vuonna 2022 joulukuussa Quad Witching oli perjantaina 16. joulukuuta.
Vuodenvaihteen nousuralli Helsingin pörssissä.

Saapuuko joulupukkiralli ajallaan myös tänä vuonna?

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, voi joulupukki tuoda lahjaksi ylituottoja myös tänä vuonna. Vahva joulupukkiralli vaatii yleensä pohjalle mäenlaskua, ja sitä on tuttuun tapaan nähty myös viime viikkoina.

S&P 500 -osakeindeksi kolahti joulukuun alussa 200 päivän liukuvaan keskiarvoon (200 SMA), jonka tuntumassa sijoittajat alkoivat kotiuttamaan sijoituksiaan. Indeksi on kääntynyt 200 SMA:n tuntumasta alamäkeen jokaisella kerralla vuoden 2022 aikana, ja samaa mäenlaskua nähtiin myös joulukuussa.

Quadruple Witching -tapahtuman ympärillä 15. ja 16. päivä nähtiin joulun voimakkaimmat laskupäivät. Tämän jälkeen markkinoiden pahin heilunta on laantunut. Mäenlaskun jälkeen hyvää joulumieltä riittänee siis tällekin vuodelle. Riskiä karttavaa sijoittajaa voi ilahduttaa tieto siitä, että myös kullalla alkoi tällä viikolla kausiluonteisesti vuoden paras 2 kuukauden jakso.

Tutustu Markkinaympäristöön

Sijoittaja, muista optimoida verotuksesi ennen vuodenvaihdetta!

Kuuntele podcast: Verotuksen optimointi ennen vuodenvaihdetta!
Sinua voisi kiinnostaa
Analyysi: Nordea ylitti ennusteet ensimmäisellä neljänneksellä
Analyysi: Nokian tulos näyttää paremmalta kuin onkaan
Tuloskausi käynnistyy – katso tulosennusteet Osaketyökalusta
RiverRecycle näkyvyys
Sijoittajan valinnat