Listasimme kaikki 2020 vuoden osingon kasvattajat

Listasimme kaikki seurannassamme olevat yhtiöt, jotka ovat ilmoittaneet kasvavasta osingosta. Yleisilmeenä osinkokevät jää analyytikoiden ennusteista, mutta se ei ole pelkästään huono asia.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Listasimme kaikki seurannassamme olevat yhtiöt, jotka ovat ilmoittaneet kasvavasta osingosta. Yleisilmeenä osinkokevät jää analyytikoiden ennusteista, mutta se ei ole pelkästään huono asia.

Osinkoyhtiö

Osinkoyhtiö on osake, jonka osinkotuotto-% on pörssin keskiarvoa korkeampi tai yhtiö, joka vuodesta toiseen kasvattaa osinkoa. Jälkimmäinen tarjoaa sijoittajalle pitkässä juoksussa paremman tuoton. Poikkeuksellisen korkea osinkotuotto-% kertoo usein yhtiön ongelmista ja siitä, ettei osinko ole kestävällä pohjalla. Esimerkiksi syksyllä 2019 Nordean ja Sammon odotettiin kasvattavan osinkoa, mutta yhtiöt ilmoittivatkin leikkaavansa selvästi osinkoa. Osalle sijoittajista tämä tuli yllätyksenä, mutta yli 8 %:ssa huidelleet osinkotuotot kertoivat siitä, että markkina ei uskonut osingon kasvuun.

Osaketyökalussa määrittelemme osinkopisteet näiden kahden ominaisuuden yhdistelmänä, jossa paino osingon vakaudessa ja kasvussa. Esimerkiksi Fortum saa Osaketyökalussamme täydet 10 osinkopistettä.

Osinkokausi jää ennusteista ja se on hyvä asia

Helsingin pörssissä osinkokausi jää pettymykseksi. Suurin osa pörssiyhtiöistä ei ole yltänyt analyytikkojen osinkoennusteisiin. Vain aniharva on ylittänyt ne, kuten Wärtsilä, joka jakaa 0,48 euron osingon ennusteen ollessa 0,35 euroa.

Vuodesta 2020 voidaan vetää johtopäätös, että kotimaiset pörssiyhtiöt ovat muuttaneet käsitystään osingosta osakkeenomistajien arvonluonnissa. Aiemmin osinko tuntui olevan tärkein keino luoda arvoa ja yhtiöt maksoivat ylisuuria osinkoja. Nyt yhtiöissä on vihdoin ymmärretty, että tärkempää on kasvu ja digitaalisuus. Yksikään maailman parhaimmista yhtiöistä ei ole tunnettu osinkoyhtiö.

Osingon kasvattajat 2020

Listasimme kaikki seurannassamme olevat yhtiöt, jotka kasvattavat osinkoa. Osingon kasvattajia on yhteensä 47 kappaletta. Mediaani osingon kasvuprosentti on 9,5 %. Tämän lisäksi viisi yhtiötä ei jakanut osinkoa viime vuonna, mutta tekee sen nyt. Esimerkkinä Incap, joka ilmoitti 0,35 euron osingosta.

Korkein osingon kasvuprosentti oli Viking Linellä, 125 %, yhtiö nosti osinkoa 0,20 eurosta 0,45 euroon. Seuraavina tulivat Caverion (60 %) ja Tikkurila (51,5 %). Caverion nosti osinkoa 0,05 eurosta 0,08 euroon ja Tikkurila 0,33 eurosta 0,50 euroon. Näiden kolmen yhtiön kohdalla korkea osingon kasvuprosentti ei kuitenkaan kerro erinomaisesta osinkohistoriasta, vaan alhaisesta osingosta edellisvuonna. Keskipitkän aikavälin osinkohistoria on heikko, sillä kaikkien kolmen osingot ovat alle vuoden 2015 tasojen.

Parhaimpia osingon kasvattajia ovat yhtiöt, joilla on nouseva osinkohistoria usealta vuodelta peräjälkeen. Tällaisia ovat esimerkisi Valmet (kasvu 23,1 %), Talenom (36,4 %) ja Ålandsbanken (42,9 %).

Miksi sijoittaa osingon kasvattajiin?

Vakaa ja kasvava osinkohistoria kertoo kasvavasta liiketoiminnasta ja tuloksesta. Yhtiöllä menee hyvin ja se pystyy kasvattamaan omistajilleen jakamaa osuutta voitosta. Korkoa korolle ilmiön ansiosta tämä osuus kasvaa ajan myötä. Voittoa kasvattavilla yhtiöillä myös osakkeen arvo kasvaa ajan kuluessa. Sijoittaja hyötyy siten osakkeen arvonnoususta ja kasvavasta osinkovirrasta.

Nykyisessä koronaviruksen tartuttamassa markkinatilanteessa sijoittaminen osingon kasvattajiin on hyvä strategia. Tällä strategialla sijoittavan ei tarvise murehtia päivän kurssiliikkeistä, hän on vain kiinnostunut salkun nykyisestä ja tulevasta osinkovirrasta. Jos markkinahäiriöiden vuoksi hän saa salkkunsa osakkeita halvemmalla, se on hyvä asia, sillä salkun tulevaisuuden osinkovirta kasvaa.

Esimerkki. Salkussa on 10 osaketta, joiden yhteenlaskettu osinkovirta on 450 euroa 10 000 euron sijoituksella. Korona laskee kursseja ja samat osakkeet saa 9 000 eurolla. Osinkovirta pysyy ennallaan 450 eurossa. Jos henkilö sijoittaa 10 000 euroa samoihin 10 osakkeisiin, joiden hinnat ovat laskeneet, saa hän nykyisessä markkinatilanteessa 500 euron osinkovirran.

Osakesäästötilipalvelussamme on valmis salkku osingon kasvattajista. Salkku päivitetään kerran kuukaudessa, joten sijoittajalla on aina ajantasainen salkku, josta hakea ideoita omalle osakesäästötilille. Salkku päivitetään seuraavan kerran 2.3.2020 ja siihen tulee muutoksia, sillä yhtiöt ovat tilinpäätöksien yhteydessä ilmoittaneet tämän kevään osingoista.

LUE LISÄÄ SIJOITTAJA:FI:N  OSAKESÄÄSTÖTILIPALVELUSTA TÄSTÄ!

Lista osingon kasvattajista

Lista osingon kasvattajista on Sijoittaja.fi:n jäsenille sekä Osakessäästötilipalvelun tilanneille.

Lue ilmaiseksi kaksi viikkoa Haluatko lukea artikkelin?

Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja tuhansiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Lisäksi saat käyttöösi Sijoittaja360 -palvelun. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu 11,90€. Voit perua koska tahansa.

Sinua voisi kiinnostaa
Analyysissa pörssin mielenkiintoisimmat sijoitusyhtiöt
Matala arvostus ja 10 % kasvu. Pörssin uusin nimi herättää sijoittajissa kiinnostusta.
Analyysi: Terveystalon osakkeen arvostus houkuttelevalla tasolla
Sijoittajan valinnat