Tekoälyuutiset: Teknologiajättien julkaisuja

Viikottainen tekoälyartikkeli summaa viikon tärkeimmät tekoälyuutiset maailmalta.

Antti Lähtevänoja
Antti Lähtevänoja

Viikottainen tekoälyartikkeli summaa viikon tärkeimmät tekoälyuutiset maailmalta.

Kuva luotu Dalle-3-tekoälytyökalulla ja jatkettu Photoshopin Generative AI Fill-työkalulla. Kuva: Dalle-3

Applen iOS 18 -julkaisu ja mahdollinen OpenAI-diili

Techcrunchin mukaan Apple julkaisee ensi viikolla iOS 18 -ohjelmistopäivityksen iPhone-puhelimiin WWDC-messuilla. Päivitykseen liittyen myös Applen ja OpenAI:n yhteistyösopimuksesta on huhuttu pitkään, ja Tom’s Guiden mukaan mahdollinen sopimus saatetaan julkistaa ensi viikolla samassa WWDC-tapahtumassa. Tämä olisi takaisku Googlelle, joka oli myös kiinnostunut yhteistyöstä Applen kanssa Gemini-kielimalleihinsa liittyen.

OpenAI:n teknologialla Sirillä voisi esimerkiksi tunnistaa esineitä kameran kautta ja jopa tulkita ihmisten tunteita heidän ilmeistään. Myös ilman OpenAI:ta Sirin kerrotaan saavan iOS 18:ssa merkittäviä päivityksiä, esimerkiksi:

  • Siri-ääniavustajan päivitys, joka mahdollistaa yksittäisten sovellusten ominaisuuksien ohjaamisen ja monivaiheisten tehtävien suorittamisen. Siri saa myös luonnollisemman kuuloisia ääniä.
  • Kuvien muokkaus tekoälyn avulla, kuten objektien poistaminen ”Clean Up” -toiminnolla.
  • Tekoälytiivistelmät Safari-verkkosivuista ja uutisartikkeleista uuden Intelligent Search -ominaisuuden kautta.
  • Muistiinpanojen tekoälytiivistelmät, äänen transkriptio sekä matemaattisten kaavojen tunnistus ja ratkaiseminen.
  • Sanelimen reaaliaikainen transkriptio.
  • iMessagen tekoälyemojit, vastausehdotukset ja RCS-tuki.
  • Sähköpostin tekoälyvastausehdotukset.
  • Apple Maps-sovellus tukee omien reittien luomista.
  • Apple Music saa tekoälyllä luotuja soittolistoja.

Päivityksiä on luvassa myös asetuksiin, ilmoituskeskukseen ja aloitusnäyttöön.

OpenAI käynnistämässä uudelleen robotiikkaohjelmansa

Forbes kertoo, että OpenAI on virallisesti käynnistämässä uudelleen aiemmin vuonna 2020 hylätyn robotiikkatiiminsä. Yritys palkkaa parhaillaan tutkimusinsinöörejä rakentamaan tiimiä, joka on ollut olemassa vasta noin kaksi kuukautta.

OpenAI ei aio kilpailla, vaan toimia rinnakkain niiden yritysten kanssa, joihin se on sijoittanut ja jotka kehittävät humanoidirobotteja, kuten Figure AI, 1X Technologies ja Physical Intelligence. OpenAI aikoo rakentaa teknologiaa, jonka robottivalmistajat integroivat omiin järjestelmiinsä. Ei kuitenkaan ole selvää, aikooko OpenAI kehittää robotiikkalaitteistoa, jonka kanssa sillä oli vaikeuksia vuosia sitten.

Robotiikka oli tärkeä osa OpenAI:n alkuperäistä missiota. Vuonna 2019 sen tutkijat julkaisivat artikkelin neuroverkkojen kouluttamisesta ratkaisemaan Rubikin kuution robottikädellä. Vuonna 2020 yritys kuitenkin hylkäsi nämä pyrkimykset puutteellisen koulutusdatan vuoksi.

Osa OpenAI:n entisistä robotiikan työntekijöistä työskentelee edelleen yrityksessä muissa tehtävissä, kuten GPT-mallien kehityksessä, tuotteissa, kumppanuuksissa, tutkimuksen johtamisessa sekä turvallisuusjärjestelmissä. Vaikka OpenAI tähtää nyt kapeampaan fokukseen robotiikassaan, sillä saattaa silti olla jonkin verran päällekkäisyyttä yhteistyökumppaniensa kanssa.

Teknologiajätit esittelevät seuraavan sukupolven tekoälysirujaan Taiwanissa

CNN raportoi, että Nvidia, AMD ja Intel ovat julkistaneet Taiwanissa ”Computex”-messuilla seuraavan sukupolven tekoälysirujaan samalla, kun kilpailu kiristyy. Sekä Nvidia että AMD tunnetaan parhaiten pelaajien keskuudessa grafiikkasuorittimista, mutta niitä käytetään nyt myös tekoälymallien pyörittämiseen.

  • Nvidian toimitusjohtaja Jensen Huang ilmoitti sunnuntaina, että yhtiö aikoo tuoda markkinoille edistyneimmän tekoälysirualustansa nimeltä Rubin vuonna 2026. Rubin tulee korvaamaan Blackwell-alustan, joka julkistettiin maaliskuussa ja jota Nvidia kutsui tuolloin ”maailman tehokkaimmaksi siruksi”. Rubin sisältää uusia grafiikkasuorittimia (GPU), uuden keskusyksikön (CPU) nimeltä Vera ja edistyneitä verkkosiruja.
  • AMD:n toimitusjohtaja Lisa Su esitteli maanantaina yhtiön uusimmat tekoälyprosessorit ja suunnitelman kehittää uusia tuotteita seuraavien kahden vuoden aikana. AMD:n seuraavan sukupolven MI325X-tekoälykiihdytin tulee saataville vuoden viimeisellä neljänneksellä.
  • Intelin toimitusjohtaja Patrick Gelsinger ilmoitti tiistaina yhtiön kuudennen sukupolven Xeon-siruista datakeskuksille ja Gaudi 3 -tekoälykiihdytinsiruista, jotka ovat kolmanneksen halvempia kuin kilpailijansa.
Intelin toimitusjohtaja Patrick Gelsinger esittelee Intel Xeon 6 -prosessoreita Computex-messuilla

Kiinnostuitko tekoäly-yhtiöistä?

Sijoittaja360:n Kansainvälisen osaketyökalun avulla löydät ja vertailet helposti yhtiöitä. Osaketyökalu kuuluu Sijoittaja.fi-jäsenyyteen ja löydät sen Sijoittaja360 -osion alta.

Sijoittaja360:n Sijoitusideat -osiosta löydät myös valmiin listan mielenkiintoisimmista tekoälyosakkeista.

Sinua voisi kiinnostaa
Analyysissa pörssin mielenkiintoisimmat sijoitusyhtiöt
Matala arvostus ja 10 % kasvu. Pörssin uusin nimi herättää sijoittajissa kiinnostusta.
Analyysi: Terveystalon osakkeen arvostus houkuttelevalla tasolla
Sijoittajan valinnat