Minun sijoitustarinani: Mylläri Sakari

Tämä on minun sijoitustarinani. Kirjoita omasi ja haasta ystäväsi. Sijoittaminen ei ole vain osakesijoittamista. Erilaiset tarinat kiinnostavat. Voit kertoa sijoittamisesta viiniin, taiteeseen tai vaikkapa vapaa-aikaan. Twitter: #minunsijoitustarinani

Vieraileva kirjoittaja
Vieraileva kirjoittaja

Tämä on minun sijoitustarinani. Kirjoita omasi ja haasta ystäväsi. Sijoittaminen ei ole vain osakesijoittamista. Erilaiset tarinat kiinnostavat. Voit kertoa sijoittamisesta viiniin, taiteeseen tai vaikkapa vapaa-aikaan. Twitter: #minunsijoitustarinani

Viljeltyäni maata 20 vuotta, muiden töiden ohessa, minulla on myllärisanaan oma painotus. Mylläri liittyy sadonkorjaamiseen. Kasvuyritykset useimmiten vasta kylvävät ja toivotat saavansa runsaan sadon. Myllyssä erotellaan jyvän osat, lähes arvoton kuori kalliista ytimestä. Mylläri auttaa seulomaan. Tämän kirjoitettuani olen sinut myllärinimikkeeni kanssa. Esimerkki sanojen tärkeydestä. Sanat antavat ajatuksille suunnan, niistä tulee tekoja. Tärkeimmät sanat on kirjoitettu strategiaan. Jos en pystyisi samaistamaan itseäni myllärisanaan, en voisi siinä roolissa toimia.

Myllärit ovat mykistävän vaikuttava joukko

CV:t vetävät hiljaiseksi. Mitä minulla on annettavaa, miten myyn itselleni ajatuksen olla osa tätä osaamiskasaumaa? Tällaisiin kysymyksiin ei kannata vastata itse. Markkinoillakaan ei kannata vastata kysymykseen oman tuotteen ylivoimaisuudesta. Jos menee kaupaksi on hyvä, muuten ei.

Saatuani tilaisuuden ryhtyä jauhamaan, koin jokaisen yrityksen kanssa saman: yhteinen innostus ja uppoutuminen kiehtoviin ja haastaviin kasvun askeleisiin (esteisiin, jotka ylitetään). Sain keskusteluista enemmän kuin annoin, niin tunnen, mutta molemmin puolinen jakaminen oli parasta. Saa itse oppia, se on myllärin palkka. Myllytettäville pakollinen kustannus, mutta ei vaikuttanut olevan vaikea maksaa.

Formulakuski on niin hyvä kuin viimeinen kisa oli

Myllärinä koin että tärkein substanssini on muutamilta viime vuosilta tullut kokemus startup-yrittäjänä. Kaikkea on juuri pitänyt itse ratkaista ja tehdä, välillä epäonnistuen mutta onneksi useimmiten onnistuen. Asioita on iskostunut selkärankaan. Pannaan sanat jakoon, niistähän alussa lähdettiin. Teot jäävät yrittäjille – kasvuyrittäjille.

”Haaveile kohtuullisesti ja TEE ne todeksi.”

Sakari

Sakari Korpela, CEO, ei seniori-iästään huolimatta suostu edes ajattelemaan tylsiä eläkepäiviä vaan tekee täysillä töitä kolmikymppisen tiiminsä kanssa joukkorahoitusta järjestävässä Fundu Oy:ssä. Hän on yksi Fundun perustajista. Korpela pyörittää ohessa myös riippumatonta it-konsulttiyritystään Saware Oy, joka on erikoistunut Business Intelligence -ratkaisuihin. Aiempaan yrittäjätaustaan sisältyy mm. Digital Signage liiketoimintaa. Uusi teknologia ja innovaatioiden kasvatus ideasta liiketoiminnaksi kiehtovat Korpelaa. Ennen yrittäjän uraansa hän teki vaativia töitä seitsemässä yrityksessä, mm. Altia, Nokia ja Vaisala.

Kirjoitus on julkaistu myös KasvuOpen -sivustolla.

Säännöt

Kirjoita oma sijoitustarinasi ja haasta ystäväsi. Tarinan muoto ja pituus ovat vapaat. Tarina voi olla vaikka runo tai kuva. Julkaise sijoitustarinasi omassa blogissasi tai lähetä meille, niin julkaisemme sen Sijoittaja.fi:ssä. Twitter: #minunsijoitustarinani. Lue aikaisemmin julkaistuja Minun sijoitustarinoita.

Sinua voisi kiinnostaa
Yrityslainoilla houkuttelevaa tuottoa nykyisessä markkinatilanteessa
Juniorlainat tarjoavat hyvää tuottoa kohtuullisella riskillä
Tutustu mielenkiintoisiin sijoituskohteisiin – SijoittajaPRO:n valinnat
Sijoittajan valinnat