Wolt on poikkeuksellinen suomalainen yritystarina

Suomen yrityskauppahistorian miljardikaupat ovat lähinnä epäonnistuneita ostoja. Siksi Woltin 7 miljardin kauppa yhdysvaltalaiselle pörssiyritykselle on täysin poikkeuksellinen. Tästä suorituksesta yhtiön CEO Miki Kuusi voidaan jo nyt aateloida.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Suomen yrityskauppahistorian miljardikaupat ovat lähinnä epäonnistuneita ostoja. Siksi Woltin 7 miljardin kauppa yhdysvaltalaiselle pörssiyritykselle on täysin poikkeuksellinen. Tästä suorituksesta yhtiön CEO Miki Kuusi voidaan jo nyt aateloida.

Wolt keräsi lähes miljardin rahoitusta viidessä vuodessa

Wolt on vuonna 2014 perustettu teknologiayritys, jonka mobiilisovelluksella käyttäjät voivat tilata ruokaa ravintoloista tai kaupoista ja joko noutaa ruoan itse tai saada sen kotiinkuljetettuna. Wolt on perustettu Helsingissä ja se toimii 23 maassa ja 129 kaupungissa.

Wolt julkaistiin vuonna 2015 ja yhtiö ehti kerätä 856 miljoonan dollarin rahoitukset ennen yritysmyyntiä. Viimeinen kierros oli tammikuussa 2021, jolloin Wolt keräsi 530$ miljoonan dollarin rahoituksen. Woltin sijoittajissa on tunnettuja pääomasijoittajia ja businessenkeleitä, kuten ICONIQ Capital, Tiger Global, DST, KKR, Prosus, EQT Growth, Coatue, 83North, Highland Europe, Goldman Sachs Growth Equity, EQT Ventures, Vintage Investment Partners, Inventure, Lifeline Ventures, Ilkka Paananen ja Risto Siilasmaa.

Hurjat kasvuluvut

Wolt on tehnyt jokaisena toimintavuotena tappiota, mutta se on tyypillistä aggressiivisesti kasvaville kasvuyrityksille. Huomattavaa on yhtiön poikkeukselliset kasvuluvut. Vuonna 2017 yhtiö teki 7,5 miljoonaa euroa liikevaihtoa ja vuonna 2020 jo 164 miljoonaa euroa. Pääomasijoittajien sijoitukset ovat todellakin generoineet kasvua.

Woltin yrityskauppa on täysin poikkeuksellinen Suomen taloushistoriassa

Marraskuun 9. amerikkalainen pörssiyhtiö DoorDash (DASH) ja Wolt Enterprises Oy ilmoittivat, että he ja tietyt Woltin osakkeenomistajat ovat tehneet lopullisen sopimuksen, jonka mukaan DoorDash ostaa Woltin osakevaihdolla. Woltin nykyiset osakkeenomistajat saavat siis vastineeksi DoorDashin osakkeita. Kauppahinta on noin seitsemän miljardia euroa ja kauppa toteutuu vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla.

Tony Xu, DoorDashin perustaja ja toimitusjohtaja, sanoi, että ”DoorDashilla ja Woltilla on yhteinen visio rakentaa globaali alusta paikalliselle kaupalle, joka vahvistaa yhteisöjä, joissa toimimme. Yhdistämällä voimamme uskomme vauhdittavamme tuotekehitystämme, tuovamme enemmän fokuksia jokaiselle markkina-alueellemme ja parantavamme arvoa, jonka tarjoamme kuluttajille, kauppiaille sekä Dashereille ja kuriireille ympäri maailmaa.”

Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi kertoi blogissaan yhtiöiden tavoittelevan yhdessä toimialansa globaalia johtajuutta. Kuusi jatkaa Woltissa ja vastaa kokonaisuudessa kansainvälisistä toiminnoista. Yhtiöillä on samanlainen pitkän aikavälin näkemys ja visio on vuosien jopa vuosikymmenien päässä. Kuusi myös kertoi, että DoorDash ja Wolt molemmat ovat matalan egon kulttuureja. Yhtiöt ovat kehittäneet toimintaansa kevyillä pääomarakenteilla verrattuna kilpailijoihinsa.

Suomalaisessa yrityskauppahistoriassa vastaavaa kauppaa ei ole koskaan nähty

Nokia teki suuruuden aikoina useita miljardikauppoja. Osti muun muassa karttapalveluyhtiö Navteqin 5,7 miljardilla eurolla ja ranskalaisen verkkoyhtiö Alcatel Lucentin reilulla 15 miljardilla eurolla. Mutta näissä Nokia oli ostajana. On helpompi ostaa kalliilla kuin myydä kalliilla. Nokia toimii myös tässä esimerkkinä, sillä Navteq myytiin myöhemmin 2,8 miljardilla eurolla.

Nokian ainoa isompi myynti, oli matkapuhelinliiketoimintojen myynti Microsoftille 5,4 miljardilla eurolla. Tätä hehkutettiin aikoinaan Suomen yrityshistorian hienoimpana kauppana. Siinä nollaeuron arvoisesta matkapuhelinliiketoiminnasta saatiin miljardeja. Tosiasia on kuitenkin se, että matkapuhelinliiketoimintojen arvo oli muutama vuosi ennen kauppaa kymmeniä miljardeja euroja, joten kaupalla vältettiin lähinnä Suomen koko yrityshistorian pahin arvon sulaminen.

Lähelle Woltin kauppaa pääsee ainostaan Supercell. Japanilainen Softbank osti Supercellistä 51 prosenttia vuonna 2013 reilulla 1,5 miljardilla dollarilla. Vuonna 2015 Softbank kasvatti omistustaan. Lopulta kiinalainen Tencent osti Supercellistä 72 prosentin enemmistöosuuden 6,5 miljardilla eurolla. Tämä kauppa on 100 prosentiksi muutettuna Wolt-kauppaa suurempi, mutta siinä ostajana ja myyjänä on ulkomainen taho.

Miki Kuusi nousi Suomen yritysjohtajien raskaaseen sarjaan

Woltin CEO ja co-founder Miki Kuusi toimi Slushin toimitusjohtajana vuosina 2011-2015 ennen Woltia. Slush on Helsingissä järjestettävä teknologia- ja kasvuyritystapahtuma. Nimi ”loska” tulee siitä, että tapahtuma järjestetään marraskuussa. Kuusen aloittaessa vuonna 2011 Slushissa vieraili 1500 kävijää ja paikalla oli 150 kasvuyritystä ja 15 pääomasijoittajaa. Vuonna 2014 Slush oli kasvanut räjähdysmäisesti ja oli Suomen historian suurin tekninen tuotanto, jopa suurempi kuin vuoden 2007 Euroviisut. Tapahtumassa vieraili 14 000 ihmistä 79 eri maasta ja paikalla oli kansainvälisiä merkkihenkilöitä.

Miki Kuusen johdolla syrjäisessä Suomessa olevasta kasvuyritystapahtumasta oli tullut muutamassa vuodessa yksi maailman merkittävimmistä yrittäjä- ja kasvuyritystapahtumista.

Miki Kuusi oli yksi Woltin perustajista ja on toiminut vuodesta 2014 lähtien yhtiön toimitusjohtajana. Samanlainen räjähdysmäinen kasvutarina tapahtui Woltissa kuin Slushissa. Seitsemässä vuodessa yhtiön arvo nousi 7 miljardiin euroon ja liikevaihto yli 160 miljoonaan euroon.

Kuusen näytöt kasvuyritysten johdossa ovat niin poikkeukselliset, että Suomesta on vaikea löytää vertailukohtia. Pörssiyhtiöhistoriassa Nokian 90-luvun dream team ja nousu maailman kärkeen matkapuhelimissa on vielä kovempi, mutta Woltin ja DoorDashin matka on vielä alussa. Markkina-arvolla mitattuna DoorDash on nyky-Nokiaa isompi. Sen markkina-arvo on tällä hetkellä 83 milljardia dollaria, kun Nokian on 28 miljardia euroa.

Mikään muu kotimainen pörssiyritys ei ole tehnyt vastaavaa arvonnousua ja globaalia kasvua kuin Wolt. Listaamattomista vastavaanlainen suoritus oli Supercellilla, mutta yhtiö myytiin ulkomaiseen omistukseen aiemmin kuin Wolt.

Haastattelujen perusteella Miki Kuusi on jalat maassa -tyyppi. Näyttöjen puolesta Kuusi on jo nyt Suomen yritysjohtajien raskaassa sarjassa. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista nähdä, mihin Kuusi pystyisi kotimaisen pörssiyrityksen johdossa. Valitettavasti Helsingin pörssin yrityksistä yksikään ei taida tarjota riittävää haastetta ja kasvupotentiaalia, mutta ehkä tällainen on kasvamassa.

Kuva: Wolt image bank

Sinua voisi kiinnostaa
karhumarkkinassa
Listaamattomien yritysten osinkoverotus jopa 40 %
Sijoittaja Podcast Matias Itkonen
SIJOITTAJA -podcast: Pääomasijoittamisen ABC
webinaari
Webinaaritallenne: Vaihtoehtoiset sijoituskohteet osa 2
Sijoittaja360
Sijoittajan valinnat