Pessimismi valtasi osakemarkkinat – Nousuralli todennäköinen

Edessä lama, taantuma tai ainakin pörssiromahdus? Näin voisi päätellä lehtien otsikoista. Yhtä pessimistiset tunnelmat ovat historiassa merkanneet kurssipohjien lähestymistä. Vuosi 2019 voikin käynnistyä vastoin valtavirran odotuksia voimakkaalla kurssinousulla.

Henri Heikinheimo
Henri Heikinheimo

Edessä lama, taantuma tai ainakin pörssiromahdus? Näin voisi päätellä lehtien otsikoista. Yhtä pessimistiset tunnelmat ovat historiassa merkanneet kurssipohjien lähestymistä. Vuosi 2019 voikin käynnistyä vastoin valtavirran odotuksia voimakkaalla kurssinousulla.

Taantuma-otsikot ja pessimismi valtasivat osakemarkkinat

Viimeisen parin kuukauden ajan sijoittajat ovat kokeneet kylmää kyytiä osakemarkkinoilla, ja varsinkin moni tuore sijoittaja on jo ryhtynyt harkitsemaan osakemarkkinoilta poistumista uhkaavan karhumarkkinan edellä. Tunnelma myös median otsikoissa on siirtynyt äärilaidasta toiseen: alkuvuodesta sijoitusideoita jaeltiin jopa aikakauslehtien sivuilla, kun nyt keskeisimpinä otsikoina lehdistössä ovat uhkaava taantuma ja markkinaromahdus.

Kuvakaappaus: Twitter. Lehdistön lifestyle-osiossakin povataan jo markkinaromahdusta.

Otsikoiden ulkopuolelle ja dataan tähyilevälle sijoittajalle tilanne näyttää paljon valoisammalle. Voimakkaan pessimistinen sentimentti, spekulatiivisen ”tyhmän rahan” positioituminen ja rahavirrat sekä erittäin nopea kurssilasku ilman suurta muutosta talouden fundamenteissa kasvattaa lyhytaikaisen nousuliikkeen todennäköisyyttä osakemarkkinoilla. Vuosi 2019 voikin käynnistyä vastoin valtavirran odotuksia voimakkaalla kurssinousulla.

Sentimentti pessimistisin sitten vuoden 2016 pohjien

Sentimentti eli sijoittajien ”fiilikset” markkinoista kertovat paljon osakemarkkinan lyhyen aikavälin tuottopotentiaalista. Tyypillisesti markkinan huiput nähdään silloin, kun (varsinkin aloittelevat) sijoittajat katselevat osakemarkkinaa ruusunpunaisten lasien läpi ja niin kahvipöydissä kuin aikakauslehdissä jaellaan sijoitussuosituksia. Silloin kaikki sijoittajat ovat mukana, ja osakemarkkinoiden tuottopotentiaali on heikko.

Vastaavasti markkinan pohjat nähdään silloin, kun sijoittajien mielet valtaa optimismin ja innostuksen sijaan pelko. Tällöin lehtien otsikoissa pelotellaan taantumalla ja osakemarkkinan romahduksella. Osakemarkkinoilla tai rahastoissa mukana olevat sijoittajat harkitsevat sijoitustensa myyntiä, ja käteiskassan kanssa sivusta seuraava fiksu raha odottelee laskun pysähtymistä. Pohjakosketuksessa kaikki poistumista harkitsevat ovat lopulta poistuneet, ja osakemarkkinoiden tuottopotentiaali on korkea.

Lyhyen aikavälin sentimenttiä voidaan arvioida mututuntumalla lehtiotsikoista ja keskustelupalstojen viestittelystä, mutta myös esimerkiksi osakkeiden ja korkojen hinta- ja volyymidatasta, kyselytutkimuksilla, spekulatiivisen rahan liikkeillä, rahastosijoituksien määrällä, johdannaispositioilla ja vastaavilla menetelmillä. Laajasti eri mittareita käyttäen viime päivien sentimentti ainakin Yhdysvalloissa näyttää tippuneen pessimistisimmäksi sitten vuoden 2016.

Sijoittajien sentimentti on ainakin Yhdysvalloissa pessimistisin sitten vuoden 2016 kurssipohjien. S&P 500 osakeindeksi mustalla, sentimentti-indikaattori sinisellä. Vuosien 2015-2016 korjausliike näkyy harmaalla pohjalla.

Lue ilmaiseksi kaksi viikkoa Haluatko lukea artikkelin?

Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja tuhansiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Lisäksi saat käyttöösi Sijoittaja360 -palvelun. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu 11,90€. Voit perua koska tahansa.

Bowa Legal näkyvyys
Sinua voisi kiinnostaa
Tuloskausi käynnistyy – tuloskasvuodotukset maailmalla maltilliset. Mitä Nokialta ja KONEelta odotetaan?
Volatiliteetti rahoitusmarkkinoilla: Miten sijoittajan kannattaa hyödyntää volatiliteettia?
Helsingin Pörssin kasvuosakkeet
Helsingin pörssin parhaat kasvuosakkeet
Sijoittajan valinnat