Aiheeseen sponsoroitu liittyvät artikkelit:


Korkolain muutos syö rahoitusalan yritysten katetta

Uusin korkolaki pyrkii tekemään pikavippien ja kuluttajaluottojen myöntämisestä kannattamatonta. Rahoitusalaan sijoittavan kannattaa tarkkailla tilannetta, sillä tiukkaakin tiukempi laki varmasti nitistää alalta toimijoita ja tekee alalle jäävien toiminnasta haastavaa.

Vieraileva kirjoittaja | 25.6.2019

Onko kansainvälisiin rahapeliyhtiöihin sijoittaminen kannattavaa?

Kansainvälisten rahapeliyhtiöiden buumi on jatkunut Euroopassa jo 2000-luvun alusta alkaen ja yhä useampi peliyhtiö on nykyään listattu pörssiyhtiöksi. Moni sijoittaja onkin ottanut jo useamman eri rahapeliyhtiön sijoitussalkkuunsa mukaan, vaikka alan muutokset voivat vaikuttaa yhtiöiden tuottoihin tulevaisuudessa.

Vieraileva kirjoittaja | 20.6.2019

Kulutusluottomarkkina ottaa askeleen vastuullisempaan suuntaan

Suomen kulutusluottoon liittyvä lainsäädäntö on rajussa murroksessa, sillä syyskuun alussa kaavaillaan lainoihin liittyvää lakimuutosta. Uusimman esityksen mukaan kulutusluottoihin tulisi 20 prosentin korkokatto sekä rajoituksia muihin oheiskuluihin liittyen.

Vieraileva kirjoittaja | 8.4.2019

Sijoittaminen kasino-osakkeisiin

Raha- tai uhkapelaaminen, kumpaa termiä tahdommekaan käyttää, mietityttää monia sijoittajia juuri eettisyytensä kannalta. Riippuvuus on tällä alalla kiistämätön tosiasia, mutta toisaalta koskee vain pientä pelaajien vähemmistöä. Lisäksi ala on etenkin Euroopassa varsin järjestäytynyt ja kiinnittänyt erittäin paljon huomioita addiktioiden hoitamiseen. Kasino- ja rahapelialan osakkeisiin sijoittaminen on joka tapauksessa mahdollista myös suomalaisille, joten on paikallaan käydä läpi muutama vaihtoehto.

Vieraileva kirjoittaja | 6.3.2019


Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy