Aiheeseen faang liittyvät artikkelit:







Apple löi ennusteet, iPhoneja käytössä 900 miljoonaa kappaletta

Apple päihitti tulosvaroituksen jälkeen lasketut Q1/2019 ennusteet ja teki uuden ennätyksen osakekohtaisessa tuloksessa. Yhtiö ilmoitti myös, että sen iPhoneja on aktiivisessa käytössä häkellyttävät 900 miljoonaa kappaletta. Heikoista näkymistä huolimatta yhtiön osake nousi julkistuksen jälkeen noin 5%.

Tatu Ronkainen | 30.1.2019



Applelta tulosvaroitus – iPhonen myynti Kiinassa romahti

Apple antoi eilen tulosvaroituksen. Yhtiön toimitusjohtajan Tim Cookin allekirjoittamassa, sijoittajille suunnatussa kirjeessä yhtiö ilmoitti, että Q1/2019 liikevaihto tulee olemaan ennakoitua heikompaa. Tämä on myrkkyä Applen osakkeelle, joka on ollut laskussa jo pitkään matalasta ennusteesta johtuen.

Tatu Ronkainen | 3.1.2019

FAANG-osakkeet syvissä vesissä, Apple ja Netflix sukeltavat.

Vuoden viimeinen neljännes on ollut Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla mollivoittoinen. Yhdysvaltojen suurimpia yhtiöitä seuraava S&P 500-indeksi on laskenut lokakuun alusta -12.95%. Osansa laskusta ovat saaneet myös pörssin huippuyhtiöt, eli FAANG-osakkeet. Yhtiöiden kannattavuus oli Q3:lla kunnossa, mutta liikevaihdon kasvu ontui.

Tatu Ronkainen | 19.12.2018


Apple löi ennusteet – näkymät ennakoitua heikommat

Maailman arvokkain yhtiö Apple löi ennusteet tulosjulkistuksessa, mutta ennakoitua heikommat tulevaisuuden näkymät saivat osakkeen laskuun. Löytyykö palveluliiketoiminnasta Applen seuraava hitti?

Tatu Ronkainen | 2.11.2018


Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy