New call-to-action

Kulutusjättien tulokset kertovat, että kasvu hiipuu – Entä inflaatio?

FedEx, Ford ja Nike ovat jo kertoneet odotuksia heikommista tuloksista. Viimeisimpien raporttien mukaan talouskasvu hyytyy ja inflaatio vaivaa yhtiöitä. Analyytikot uskovat, että Apple seuraa perässä.

Julkaistu: 30.09.2022 Kirjoittaja:

Apple FedEx Ford markkinaympäristö Nike osakkeet sijoitusideat tulokset

Harkinnanvarainen kulutus kertoo talouskasvun suunnasta

Kun talouskasvu on nousussa ja markkinanäkymät ovat suotuisat, kuluttaja allokoi enemmän varojaan kalliimpiin tuotteisiin, joiden hankinta vaatii yleensä pidemmän harkinta-ajan. Näitä tuotteita ovat muun muassa elektroniikka, muoti tai uusi auto. Vastaavasti aikojen ollessa epävarmemmat, kuluttaja käyttää varansa harkitummin ja suosii edullisia päivittäistavaroita. Tähän perustuu ajatus siitä, että harkinnanvaraisen kulutuksen yhtiöiden myynnin kehitystä seuraamalla sijoittaja saa osviittaa talouden yleisestä tilasta.

Kuljetuspalveluyhtiö FedEx, urheiluvaatebrändi Nike ja autovalmistaja Ford ovat globaaleja kulutussektorin jättejä, jotka ovat jo kertoneet liiketoiminnan kehityksestä Q3:lla, eikä kehitys näytä hyvältä. Varjo on lankeamassa myös maailman suurimman kulttajayhtiön Applen päälle. Yhteenvetona voidaan todeta, että globaali kulutuskysyntä on heikkenemässä nopeasti.

FedEx kertoi globaalien toimitusvolyymien laskeneen

FedEx on yhdysvaltalainen, vuonna 1971 perustettu kuljetus- ja kuriiripalveluja tarjoava yhtiö. FedEx toimii maailman lähes jokaisessa kolkassa ja työllistää noin 550 000 henkilöä. Yhtiön sijoittajasivujen mukaan FedExin keskimääräinen päivittäinen volyymi on yli 16 miljoonaa toimitusta.

Vuosi 2022 on ollut rankka FedExille ja yhtiön tulos on jäänyt ennusteista sekä maaliskuussa että kesäkuussa. Sama kaava on jatkunut myös syksyllä, kun syyskuun 15. päivä yhtiö antoi negatiivisen tulosvaroituksen tilikauden 2023 ensimmäisen neljänneksen tulokselle. Tiedotteen jälkeen FedExin osakkeen hinta putosi 22,9 %, mikä on yhtiön historian suurin yhden pörssipäivän aikana tapahtunut lasku.

Tulosvaroituksen yhteydessä FedExin toimitusjohtaja Raj Subramaniam kertoi globaalin volyymin laskeneen makroekonomisen tilanteen takia. Yhtiön Express liiketoiminnan tulokseen vaikutti Subramaniamin mukaan erityisesti Aasian makrotalouden heikkous sekä palveluhaasteet Euroopassa. Tulosvaroituksessa annetun arvion mukaan Express -liiketoiminnan Q1 liikevaihto jäisi 500 miljoonaa dollaria ja Ground -liiketoiminnan liikevaihto jäisi 300 miljoonaa dollaria FedExin omista ennusteista. Ennusteita heikomman liiketoiminnan ja epävarmana jatkuvan markkinatilanteen takia FedEx perui aiemmin antamansa ohjauksen tilikaudelle 2023. Haastavan tilanteen arvioidaan jatkuvan vielä toisella neljänneksellä ja tuloksen uskotaan jälleen laskevan. FedEx arvioi Q2 liikevaihdon olevan 23,5 – 24 miljardia dollaria ja EPS:n olevan noin 2,65 $ tai hieman suurempi.

Q1/FY2023 -tulos jäi ennusteista sekä kasvun että kannattavuuden osalta

FedEx julkaisi tilikauden 2023 ensimmäisen neljänneksen tuloksen 22.9.2022. Elokuun lopussa päättyneen kvartaalin liikevaihto oli 23,2 miljardia dollaria, mikä on 5,5 % vertailukautta suurempi. Kasvu oli kuitenkin odotettua hitaampaa, ja liikevaihto jäi analyytikoiden ennusteesta. Yhtiön liiketulos laski kvartaalilla 17,4 % ollen 1,23 miljardia. FedExin Q1 laimennettu EPS oli puolestaan 3,44 $, mikä on 21,3 % viime vuoden vastaavaa ajankohtaa heikompi. Myös EPS jäi analyytikoiden 3,69 dollarin ennusteesta.

Toimitusjohtaja Subramaniam vahvisti tulosjulkistuksessa heikon menestyksen johtuvan heikon markkinatilanteen aiheuttamasta kysynnän laskusta. Subramaniam korosti FedExin tekevän välittömästi tarpeellisia säästötoimenpiteitä liiketoiminnan kannattavuuden parantamiseksi. Ohjaus pidettiin tulosvaroituksen mukaisena.

Markkinat reagoivat FedExin tulokseen melko rauhallisesti, suurimman shokin iskettyä tulosvaroituksen jälkeen.

FedExin osakekurssi kuluvana vuonna 2022.

Niken varastot paisuivat hälyttävästi

Nike on yksi maailman tunnetuimmista brändiyhtiöistä, joka valmistaa urheiluvaatteita ja kenkiä. Urheiluvaateyhtiö toimii ympäri maailman ja työllistää yli 79 000 ihmistä.

Myös Niken osakekurssille vuosi 2022 on ollut hyvin laskupainotteinen, vaikka yhtiön kysyntä on pysynyt melko hyvällä tasolla kuluvana vuonna. Syy löytyy tuloskehityksestä, johon inflaatio sekä jatkuvat toimitusketjujen ongelmat ovat iskeneet.

Tilikauden 2023 Q1-tulos ylitti analyytikoiden ennusteet rimaa hipoen

Nike julkisi fiskaalivuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen tuloksen eilen, 29.9.2022. Tiedotteen mukaan yhtiön ensimmäinen neljännes sujui hyvin toimitusketjun haasteista huolimatta. Niken liikevaihto kasvoi 10 % vertailukelpoisin valuutoin viime vuoden vastaavasta ajankohdasta, ja oli 12,7 miljardia dollaria. Kannattavuuden osalta Q1 ei ollut yhtä hyvä. Niken EBIT laski kvartaalilla 13 % vertailukaudesta ollen 1,8 miljoonaa dollaria. Myös yhtiön laimennettu osakekohtainen tulos laski 20 %, ja oli 0,93 dollaria. Heikentyneestä kannattavuudesta huolimatta Niken liikevaihto ja EPS ylittivät analyytikoiden ennusteet (LV: 12,3 miljrd. $, EPS: 0,92 $). Tulee kuitenkin ottaa huomioon se, että useat Nikeä seuraavat analyytikot laskivat ennusteitaan syyskuun aikana.

Niken heikentyneen tuloksen taustalla oli yhtiön antaman tiedotteen mukaan toimitusketjun ongelmat, ja niiden myötä ylikasvaneet varastot. Niken talousjohtaja Matthew Friendin mukaan kuljetusaikojen ollessa pitkät ja kuluttajakysynnän kasvaessa jälleenmyyjät tilasivat varastonsa täyteen aikaisemmin kuin yleensä. Tilausten jälkeen kuljetusajat alkoivat hiljalleen nopeutua, minkä takia jälleenmyyjien varastot alkoivat täyttyä yli äyräidensä. Pelkästään Pohjois-Amerikassa Niken varastot kasvoivat 65 % viime vuoteen verrattuna. Kaiken kaikkiaan yhtiön varastot kasvoivat Q1:llä 44 %:ia. Vaikka Niken mukaan kuluttajakysyntä on pysynyt hyvänä inflaatiosta huolimatta, ylisuuret varastot painoivat yhtiön tulosta. Talousjohtaja Friend totesi yhtiön tekevän aggressiivisia toimia varaston likvidoimiseksi.

Hyvällä tasolla pysynyt kysyntä näkyi Niken myynnissä. Yhtiön suurimman markkinan, Pohjois-Amerikan myynti kasvoi kvartaalilla 13 %. Kokonaismyyntiä kuitenkin laski Kiinan koronarajoitusten aiheuttama myyntien 16 % lasku. Vahvan kysynnän ansiosta Nike ohjasi toisen neljänneksen liikevaihdon kasvavan noin 10 %, huolimatta toimitusketjun ongelmista ja negatiivisista valuutanvaihtovaikutuksista.

Markkinat eivät olleet tyytyväisiä tulokseen

Sijoittajat eivät olleet tyytyväisiä Niken tulokseen. Tulosjulkistuksen jälkeen Niken osakekurssi laski jälkipörssissä 86 dollariin, vaikka osake oli laskenut jo yli 3 % pörssipäivän aikana. Ongelma on Niken jättimäinen varasto, joka täytyy dumpata nyt kuluttajille hinnalla millä hyvänsä.

Niken osakekurssi kuluvana vuonna 2022.

Ford kärsii toimitusongelmista

Yli satavuotias Ford on yhdysvaltalainen autovalmistaja. Yhtiöllä on tehtaita ympäri maailman ja sen listoilla työskentelee yhteensä yli 180 000 henkilöä. Vuonna 2021 Ford myi yhteensä yli 3,9 miljoonaa ajoneuvoa.

Kuten FedExillä, Nikellä ja monilla muilla yhtiöillä, myös Fordilla vuoden 2022 kurssikehitys on ollut varsin negatiivinen. Korkea inflaatio ja toimitusvaikeudet erityisesti mikrosiruissa ovat jarruttaneet yhtiön liiketoimintaa läpi vuoden. Kesän lopulla Fordin ajoneuvojen kysyntä kasvoi reippaasti, ja yhtiö toimitti vahvan Q2-tuloksen. Positiiviset tuulet näkyivät myös yhtiön osakekurssissa parin kuukauden kasvujaksona.

Kurssin suunta kääntyi jälleen syyskuussa, kun kuun 20. päivä yhtiö julkaisi negatiivisen tulosvaroituksen. Heikentyneen Q3-tulosarvion taustalla on ajoneuvojen osien toimituspula. Pula osista rasitaa Fordin kannattavuutta, sillä yhtiö arvioi inflaatiopaineiden lisäävän noin miljardi dollaria toimittajakustannuksiin. Yhtiö odottaa sen kolmannen neljänneksen EBITin olevan välillä 1,4 – 1,7 miljardia dollaria. Tulosvaroituksen jälkeen Fordin osakkeen hinta syöksyi 12,3 %. Toteutunut lasku on osakkeen merkittävin yhden päivän aikana tapahtunut hinnan pudotus sitten vuoden 2011.

Ford julkaisee Q3 -tuloksensa 27.10.2022.

Fordin osakekurssi kuluvana vuonna 2022.

Heikentynyt kysyntä koettelee mahdollisesti myös Applea

Seuraavaksi kuluttajakäyttäytymisen uskotaan kolahtavan maailman suurimman yhtiön, Applen, kysyntään. Bloombergin kuluvalla viikolla julkaistun raportin mukaan johtavan teknologiayhtiön arvioidaan pysäyttävän suunnitelmansa listätä uuden iPhone -puhelinmallin tuotantoa. Tuotannon leikkaamisen taustalla on huhuttu olevan arvioitua huomattavasti heikompi kysyntä. Raportin mukaan Apple on ilmoittanut tavarantoimittajilleen, että se leikkaa jopa kuuden miljoonan iPhone 14 mallin puhelimen valmistuksen vuoden toisella puoliskolla. Mahdollisesta leikkauksesta huolimatta Applen tuotantomäärä pysyisi yhtiön antaman ohjauksen sisällä.

Sijoittajan näkökulma

Karhumarkkina on kestänyt nyt yhdeksän kuukautta. Sijoittaja toivoisi, että markkina jo kääntyisi, mutta heikentyvä talous ja inflaatio iskevät pörssiyrityksiin vasta nyt vuoden toisella puoliskolla. Esimakua tästä ovat antaneet globaalit harkinnanvaraisen kulutuksen yhtiöiden heikot tulokset. Sijoittajan ei siis kannata luottaa siihen, että tuloskasvu jatkuisi vahvana ja toisi siten tukea osakekursseille.

Ylisuuri varasto ei ole pelkästään Niken ongelma. Vastaavasta ovat kertoneet aiemmin kuluvana vuotena vähittäiskaupan jätit Walmart ja Target. Suurissa varastoissa on sijoittajan näkökulmasta sekä positiivista että negatiivista. Yksittäisten yhtiöiden kannalta varaston alasajo laskee kannattavuutta ja siten tulosta. Toisaalta sillä pitäisi olla inflaatiota heikentävä vaikutus, koska varasto on kaupattava kuluttajille alennetuin hinnoin. Inflaation kääntyminen laskuun on tärkein yksittäinen asia, mikä vaikuttaisi positiivisesti osakemarkkinoiden kehitykseen loppuvuonna.

Artikkelissa käsitellyt osakkeet eTorosta nollakuluilla

Voit ostaa FedExin, Niken, Fordin ja Applen osakkeita nollapalkkiolla eToron kautta. Rekisteröidy eToroon alla olevan linkin kautta ja saat samalla Sijoittaja.fi:n neuvottelemat edut käyttöösi.

REKISTERÖIDY ETOROON*

Pääomasi on vaarassa. Muita kuluja sovelletaan. Lisätietoja etoro.com/trading/fees

eToro on useita eri omaisuuseriä tukeva alusta, jonka kautta voit sijoittaa  osakkeisiin, sekä käydä kauppaa hinnanerosopimuksilla.   Hinnanerosopimukset (CFD) ovat monimutkaisia sijoitusvälineitä, joihin liittyy  suuri pääoman nopean menetyksen riski velkavivun käytöstä johtuen.  78 % yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa käydessään kauppaa  hinnanerosopimuksilla tätä palveluntarjoajaa käyttäen.  Sinun on syytä harkita, ymmärrätkö hinnanerosopimusten toimintaperiaatteen ja  onko sinulla varaa asettaa pääomasi alttiiksi huomattavalle riskille.   Aiempi kehitys ei ole osoitus tulevasta. Esitetty kaupankäyntihistoria on alle  viisi täyttä vuotta, eikä se välttämättä riitä sijoituspäätöksen perusteeksi   Copy trading on salkunhoitopalvelu, jonka tarjoaa eToro (Europe) Ltd., joka on  Cyprus Securities and Exchange Commissionin valtuuttama ja sääntelemä.    eToro USA LLC ei tarjoa CFD:tä eikä esitä mitään vastuuta tämän julkaisun  sisällön tarkkuudesta tai täydellisyydestä. eToro USA LLC on laatinut  kumppanimme käyttämällä julkisesti saatavilla olevia ei-yhteisökohtaisia  tietoja eTorosta.



SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT



New call-to-action








Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy