Osakemarkkinoiden näkymät heikot – tuloskausi maailmalta ohi

Tuloskausi alkaa olemaan loppusuorilla. Valopilkkuna Yhdysvalloista ja Suomesta kuuluu kohtalaisia tuloksia. Japanin ja Euroopan tuloskausi jää huonoksi.

Sami Väänänen
Sami Väänänen

Tuloskausi alkaa olemaan loppusuorilla. Valopilkkuna Yhdysvalloista ja Suomesta kuuluu kohtalaisia tuloksia. Japanin ja Euroopan tuloskausi jää huonoksi.

Tuloskauden seurannan apuvälineenä tarjoamme sijoittajan kannalta keskeisimmiltä alueilta tuloskehityksen helposti luettavassa taulukko- ja kuvaajamuodossa. Niiden avulla sijoittaja saa nopeasti käsityksen tuloskaudesta eri puolella maailmaa. Positiiviset tulosyllätykset antavat tukea alueen osakemarkkinoille ja päinvastoin.

Olemme koonneet tuloskausikatsauksemme Yhdysvalloista, Euroopasta, Suomesta ja Japanista. Analyysimme avulla sijoittaja saa hyvän kuvan houkuttelevista maantieteellisistä alueista ja sektoreista.

Mukana myös ETF:t, joilla eri alueille ja sektoreille voi tehokkaasti sijoittaa!

Yhteenveto tuloskaudesta maailmalta

  • Tuloskausi globaalisti ollut melko heikko
  • USA:n ja Suomen suoritukset keskinkertaiset. Euroopan ja Japanin heikot.
  • USA:ssa loppuvuoden tulosodotukset vaikuttavat ylioptimistisilta ottaen huomioon ennakoivat indikaattorit
  • Tulostrendi negatiivinen USA:ssa, Euroopassa ja Japanissa. Suomessa positiivinen johtuen muutaman yhtiön hyvästä suorituksesta.
  • Globaalisti vahvin sektori on harkinnan varainen kulutus, joka hyötyy öljyn hinnanlaskusta (tässä ETF, jolla sektoriin voi tehokkaasti sijoittaa)
  • Kurssilaskut ovat tiputtaneet arvostustasoja. Alla kuluvan vuoden tuloksilla lasketut PE-luvut maittain.
    • USA: PE = 15,8
    • Eurooppa: PE = 14,4
    • Suomi: PE = 15,2
    • Japani: PE = 14,8
  • Osakekurssien kääntyminen kestävään nousuun edellyttää käännettä ennakoivissa talousindikaattoreissa ja raaka-aineiden hinnoissa, joka kertoisi kysynnän piristymisestä. Nämä tekijät kääntävät tulokset takaisin nousutrendille, joka pitkässä juoksussa on tärkein tekijä kurssinousulle.

Tulosennusteiden seuraamisen lisäksi suosittelemme jäseniämme seuraamaan markkinaympäristö-osiota, josta löytyy useita talous- ja riski-indikaattoreita. Historiallisesti nämä indikaattorit ovat antaneet hyvää osviittaa siitä, milloin osakemarkkinoita on kannattanut suosia ja milloin välttää. Tällä hetkellä riski-indikaattorimme on vältä osakkeita -alueella.

Loppuosa analyysista luettavissa vain jäsenille.

Sinua voisi kiinnostaa
Helsingin Pörssin kasvuosakkeet
Helsingin pörssin parhaat kasvuosakkeet
Analyysi: Wetteri povaa kannattavaa kasvua vuodelle 2024
Mistä tuotto syntyy?
Sijoittajan valinnat